Maakuntauudistuksen valmistelu kärsii rahapulasta – etenkin ICT vaatisi lisää

Maakuntajohtajat vaativat valtiovarainministeriöltä lisää rahoitusta sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun. Erityisesti tietohallintoa ja ICT-ratkaisuja koskeva työ uhkaa jopa pysähtyä.

Kotimaa
Työntekijä katsoo tietokonemonitoria.
Petri Aaltonen / Yle

Sote- ja maakuntauudistuksia valmistellaan kuumeisesti kunnissa ja maakunnissa. Maakuntajohtajien ja maakuntauudistuksen muutosjohtajien mielestä valtion rahoitus valmisteluun on kuitenkin riittämätöntä, ja he ovatkin luovuttaneet kannanoton (siirryt toiseen palveluun) valtiovarainministeriöön.

Tietohallintoa ja ICT-ratkaisuja koskeva työ uhkaa jopa pysähtyä, ellei lisärahoitusta – ja sen avulla lisää tekijöitä – saada.

Esimekriksi Keski-Suomen ICT-työryhmä arvioi, että se pärjää tämänhetkisillä resursseilla ensi kesään asti. Sen jälkeen tietojärjestelmien työstämiseen tarvitaan 5–10 täysipäiväistä työntekijää.

Ryhmän puheenjohtaja Arto Jalkasen mukaan valtakunnan tasolla valmistuvat, muutamat keskitetyt digiratkaisut eivät ole riittäviä, vaan niitä pitää rakentaa myös maakunnallisesti.

Työtä tehdään kiireisesti, eikä hän usko, että koko valtakunnan tasolla vuoden 2019 alkuun mennessä saataisiin kattavat järjestelmät.

Vaikka järjestelmäintegraatioita tulee, Jalkasen mielestä myös maakunnallisia ärjestelmiä tarvitaan.

Jalkanen silti uskoo, että valmista tulee uudistuksen alkuun mennessä, mikäli riittävät työntekijät turvataan.

– Jos emme saa henkilöresurssointia kuntoon tämän ja ensi vuoden aikana eli sekä ICT-ammattilaisia että substanssiosaajia muutoksen toteuttamiseen, niin silloin olen aika huolissani aikataulusta.

Jalkanen ei usko, että järjestelmät ovat "viimeiseen asti viritettyjä", silloin, kun uudistukset astuvat voimaan.

– Mutta jollain on aloitettava, vaiheittain otetaan käyttöön, ja saatetaan tehdä jopa rinnakkaisjärjestelmillä työtä, ennen kuin lopullinen ratkaisu saadaan käyttöön.