Entinen leirivanki ei ole katkera kohtalostaan, mutta ei myöskään ymmärrä nykyistä Neuvosto-nostalgiaa

Neuvostoliiton vankileirien saariston tyhjentäminen alkoi kolmekymmentä vuotta sitten. Tuttavan ilmiantama kemisti joutui leirille levitettyään kiellettyjä kirjoja.

Yle maailmalla: Moskova
Kirill Popov on ihmisoikeusaktivisti, joka istui vankilassa ja vankileirillä 1985-1987.
Kirill Popov on ihmisoikeusaktivisti, joka istui vankilassa ja vankileirillä 1985-1987.Kerstin Kronvall / Yle

Moskovalainen Kirill Popov oli onnekas. Hän joutui vankileirille juuri ennen kuin sieltä alettiin vapauttaa vankeja, ja niinpä hän pääsi vapaaksi oltuaan vankina vain vajaat kaksi vuotta.

Helmikuussa 1987, siis kolmekymmentä vuotta sitten, Neuvostoliitossa nimittäin alkoi systemaattinen poliittisten vankien vapauttaminen. Tämä jatkui aina maan hajoamiseen asti. Silloin kaikki vankileirit suljettiin.

Tarkkoja tietoja vankileireille suljettujen mielipidevankien määrästä ei ole, mutta arvioidaan, että heitä olisi ollut noin 14 miljoonaa. Erikokoisia leirejä oli 30 000.

Tuttava oli ilmiantaja

Vankileirille Popov joutui 37-vuotiaana siksi, että hän levitti kiellettyä kirjallisuutta ja toimi ihmisoikeusjärjestössä. Hänet ilmiantoi tuttava, joka itse aikaisemmin salaa välitti samanlaisia kirjoja.

Vankileirin vastaanotto- ja vartiointirakennus.
Vankileirin vastaanotto- ja vartiointirakennus.Kerstin Kronvall / Yle

Toisaalta Kirill Popov pitää osaksi itseäänkin syypäänä siihen, että hän jäi kiinni.

– Olisi pitänyt piilottaa materiaalit paremmin, mutta en ihan ymmärtänyt niiden merkitystä silloin, hän toteaa.

Tällä hetkellä Venäjällä on yhä enemmän ihmisiä, jotka haikailevat takaisin Neuvostoliittoon ja ihailevat vankileirien saariston perustajaa Josif Stalinia.

Riippumattoman, mielipidetutkimuksia tekevän Levada-keskuksen helmikuussa julkaiseman tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Staliniin suhtautuu nyt myönteisesti 64 prosenttia venäläisistä. Vastaava luku vuonna 2001 oli 46 prosenttia.

Selli.
Selleissä ei ollut lämmitystä.Kerstin Kronvall / Yle

Kirill Popoville tämä on käsittämätöntä.

– Minun tuttavapiirissäni ei ole ketään, joka toivoisi paluuta siihen järjestelmään, hän toteaa.

Vaikka Popov ei pidä nykyistäkään yhteiskuntajärjestelmää hyvänä, se on hänestä kuitenkin valtavan paljon parempi kuin Neuvostoliitto oli. Hän viittaa esimerkkinä siihen, ettei Neuvostoliitosta saanut käydä lomalla ulkomailla.

– Monilla ei ole siihen rahaa, mutta merkittävä ero on, että nyt matkustaminen on edes teoriassa mahdollista.

Vankileirit ja vangit kiinnostivat

Popovin kiinnostui ihmisoikeuskysymyksistä kotona. Hänen äitinsä tunsi monta kirjailijaa, heidän joukossaan vuoden 1958 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saanut Boris Pasternak, jonka kirjat olivat kiellettyjä Neuvostoliitossa.

Tuttavineen Popov alkoi levittää salaisia uutistiedotteita koskien ihmisoikeuskysymyksiä. Tiedotteet lähetettiin ulkomaille. Pieniä määriä, usein vain noin kymmenen, painettiin levitykseen Moskovassa. Ihmiset, jotka lukivat niitä, antoivat ne eteenpäin uskotuille tuttaville, ja moni teki uusintapainoksia. Näin tiedot levisivät myös pääkaupungin ulkopuolelle.

Tiedotteissa oli muun muassa tietoja ihmisistä, joita oli vangittu ja lähetetty vankileireille.

Tällaisessa karsinassa pakkovangit saivat joskus ulkoilla.
Tällaisessa karsinassa pakkovangit saivat joskus ulkoilla.Kerstin Kronvall / Yle

Aktivistit myös keräsivät ja julkaisivat tietoja ihmisistä, joiden kansallisia, kielellisiä tai uskonnollisia oikeuksia oli loukattu. Tällaisten tietojen levittäminen oli kiellettyä.

Popov oli myös mukana kirjailija Aleksandr Solženitsynin nimissä toimivan säätiön työssä. Sen kautta hän sai yhteyttä vankeihin ja aloitti kirjeenvaihdon joidenkin kanssa. Näin hän sai ensikäden tietoja oloista vankileireillä. Popov myös lähetti säätiön avulla paketteja ja rahaa joillekin vangeille.

Raju herätys ja vankilaan

Kesäkuun yhdeksäntenätoista vuonna 1985 Kirill Popov heräsi koviin koputuksiin. Hän kiirehti ovelle, mutta ennen kuin hän ehti kysyä, kuka koputtaa ja millä asialla, tulijat rikkoivat oven ja tunkeutuivat sisään.

Hyvin lyhyen kotietsinnän jälkeen Popov vietiin Lerfotovin tutkintavankilaan, jossa hän joutui istumaan tasan vuoden.

Kun matka kohti Urallin alueella sijaitsevaa vankileiriä alkoi 19. kesäkuuta 1986, Popov oli omien sanojensa mukaan täysin rauhallinen.

– Mietin lähinnä, keitä tuttuja tapaan leirillä, hän kertoo.

Aluksi hän joutui vankileiri numero 37:n karanteeniin, koska hänellä oli kova flunssa. Sieltä tuli siirto leirin eri osastoille, ja kahden kuukauden jälkeen hänet siirrettiin toiselle leirille, jossa hän istui kevääseen 1987 asti.

Popov ei muistele vankileiriaikaa suurin tuntein. Hän sanoo, ettei hän koskaan joutunut liian rankkoihin työtehtäviin, eikä hänen aikanaan ollut hirvittävää kesähellettä eikä myöskään kauhupakkasia.

Sähköaita.
Osa aidoista oli sähköisiä.Kerstin Kronvall / Yle

Suurin muutos vankileirille joutumisesta oli, että hän menetti työnsä ja käytännössä ammattinsa. Popov oli kouluttautunut kemistiksi, eikä koskaan enää saanut oman alansa töitä.

Ilmiantaja tuli vastaan

Vapautumisensa jälkeen Popov pääsi palaamaan Moskovaan, ja eräänä päivänä hän kohtasi kadulla ilmiantajansa.

– Tervehdin luonnollisesti häntä, mutten halunnut jutella, Popov sanoo.

Tämän jälkeen he eivät ole nähneet toisiaan. Popov ei nyt 69-vuotiaana tunne vihaa ilmiantajaansa kohtaan, vaan on lähinnä välinpitämätön. Heillä on yhteisiä tuttuja, mutta Popov ei koskaan edes ole kysynyt, mitä ilmiantajalle kuuluu.

– En halua, että hän kuulee, että olisin jollakin tavalla hänestä kiinnostunut.