Rappeutumaan päässyt Stadion kunnostetaan – Harjun asemakaava uudistetaan

Kaupungin kattojen yllä sijaitseva perinteikäs Harjun Stadion halutaan remontoida vastaamaan kansainvälisiä vaatimuksia Jyväskylässä. Samalla Harjun urheilu-, virkistys- ja katualueita uudistetaan asemakaavamuutoksella.

Kotimaa
Havainnekuva: Harjun Stadionin uudesta katsomosta tulee puupinnotteinen.
Havainnekuva: Harjun Stadionin uudesta katsomosta tulee puupinnotteinen.

Vireillä olevalla kaavamuutoksella halutaan kehittää Harjun toimintoja ja siirtää Ihantolantie hiukan kauemmaksi Stadionista. Kaavaan on otettu mukaan mahdollisuus uuden katsomon rakentamiseen kentän ydinkeskustan puoleiselle laidalle sekä uusi yleisöpiha nykyisen katsomon edustalle.

Kaavan tavoitteena on lisätä Harjun Stadionille jopa 2900 uutta istumapaikkaa. Tällä hetkellä Harjulla on 2100 istumapaikkaa, joista 1600 on katettuja. Lisäys mahdollistaa puitteet monille kansainvälisille kisoille. Uudisrakennuksista halutaan arkkitehtonisesti korkealuokkaisia. Rakenteiden pintamateriaaliksi on määrätty säänkestävä puuverhous.

Uuden katsomon lisäksi halutaan nykyinen katsomo laajentaa Pitkäkadun suuntaan ja kattaa kaikki avopaikat.

Jalkapalloa ja yleisurheilua

Vuonna 1926 käyttöön otettu Harjun stadion on Veikkausliigassa pelaavan jalkapalloseura JJK:n kotikenttä sekä yleisurheilun pääareena. Ennen Stadionin valmistumista yleisurheilukilpailuja järjestettiin Hippoksen raviradalla.

Vuonna 1926 valmistunut Harjun Stadion sijaitsee Jyväskylän kattojen yllä.
Vuonna 1926 valmistunut Harjun Stadion sijaitsee Jyväskylän kattojen yllä. Näkymä Vesilinnan tornista.Matti Myller / Yle

Huippupesäpalloa Harjulla pelattiin 1930-luvulta 1960-luvulle saakka. Otteluiden tavanomaiset yleisömäärät olivat 4000-6000 katsojaa. Pesäpallon huiman suosion vuoksi Stadionille rakennettiin 2000-paikkainen katsomo.

Jalkapalloa Harjulla on pelattu myös 1930-luvulta alkaen. Vuonna 1968 pesäpalloilijat siirtyivät Hippoksen kentälle, kun Pesäpalloliitto kielsi SM-ottelut nurmikentillä. Yleisurheilun SM-kisoja eli Kalevan Kisoja Harjun Stadionilla on järjestetty viisi kertaa: 1950, 1965, 1974, 1992 ja 2006. Seuraavan kerran JKU järjestää Kalevan Kisat Harjulla kesällä 2018.

Edellisestä remontista 17 vuotta

Harjun Stadionia on kohennettu useaan otteeseen. Viimeksi Stadionia remontoitiin vuonna 2000 Veteraanien EM-kisoja varten. Betoninen kaarrekatsomo purettiin ja tilalle rakennettiin muun muassa huoltotilat, pukuhuoneet, kokoustila, kahvio sekä toimistotilat.

Stadion on päässyt rappeutumaan monin paikoin huonoon kuntoon.
Stadion on päässyt rappeutumaan monin paikoin huonoon kuntoon.Matti Myller / Yle

Seuraavaa perusteellista remonttia urheilupyhättö on odottanut pitkään. Stadionin rapautuneen kunnon myöntävät myös kaupungin edustajat.

– Näinhän on valitettavasti käynyt, mutta kaikki tietävät, että Jyväskylä on merkittävä liikuntakaupunki, lajeja ja suorituspaikkoja on paljon. Eli raha on sanellut hyvin pitkälle. On pyritty tekemään kaikki se mikä on ollut käytännössä mahdollista, kertoo liikuntapalveluesimies Markku Kautto.

Harjuhan on jyväskyläläisille tärkeä kohtaamisympäristö.

Henriikka Lonka

Harju on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, mutta itse stadion ei ole suojelukohde. Asemakaavaan valmistelussa on museotoimi ollut vahvasti mukana yhteistyössä.

– Harjuhan on jyväskyläläisille tärkeä kohtaamisympäristö ja nyt viimeistään on ajankohtaista päivittää toiminnot vastaamaan nykyajan tarpeita. Kaavaluonnos on nyt nähtävillä ja sillä on tarkoitus mahdollistaa alueen peruskorjaus ja uusien katsomoiden rakentaminen, kertoo kaavasuunnittelija Henriikka Lonka.

Henriikka Lonka on ollut suunnittelemassa Harjun uutta asemakaavaa.
Henriikka Lonka on ollut suunnittelemassa Harjun uutta asemakaavaa.Matti Myller / Yle

Harjun uudistuksessa halutaan parantaa myös alueen liikennejärjestelyjä, sillä Ihantolantien ja Pitkäkadun risteysalue on leveä ja jäsentymätön. Harjun laelle nousevan Ihantolantien uusi linjaus mahdollistaa korkealuokkaisen tapahtumapihan rakentamisen Stadionin viereen.

Novotan-pinta vaihdetaan nykyaikaiseksi Mondo-kilpailupinnaksi.

Markku Kautto

Jo ensi kesänä stadionin yleisurheilun suorituspaikat peruskorjataan vastaamaan kansainvälisiä vaatimuksia. Kustannusarvio on noin miljoona euroa. Kaikki peruspinnoitteet uusitaan. Veikkausliigassa pelaava JJK joutuu väistämään Stadionin remonttia vain kahdessa ottelussa. Väistökentäksi on ehdolla Viitaniemen kenttä.

– Suurin raha eli 675 000 euroa menee kentän pinnoitteen uusimiseen. Nykyinen Novotan-pinta vaihdetaan nykyaikaiseksi Mondo-kilpailupinnaksi, kertoo liikuntapalveluesimies Markku Kautto.

Kun suorituspaikat on saatu ensi kesänä kuntoon, ryhdytään valmistelemaan uuden katsomon ja oheistilojen rakentamista. Harjun asemakaavamuutos on luonnoksena nähtävillä 10.–27. helmikuuta. Suunnitelmiin voi tutustua verkossa (siirryt toiseen palveluun). Uudistetulle Stadionille toivotaan tulevaisuudessa muun muassa nuorten MM-kisoja yleisurheilussa sekä muita kansainvälisiä tapahtumia.

Nykyistä katsomoa laajennetaan ja sen vastapäätä aiotaan rakentaa uusi katettu katsomo.
Nykyistä katsomoa laajennetaan ja sen vastapäätä aiotaan rakentaa uusi katettu katsomo.Matti Myller / Yle