Hokkuspokkusta ei tarvita, läsnäolo riittää lapselle – "Tämä on varma neuvo"

Vanhemmuus on ajan antamista lapselle ja itselle, mutta useat kokevat riittämättömyyden tunnetta.

vanhemmat
nuket, lapset, kasvatus
Riittämättömyyden tunnetta kannattaisi käsitellä niin, että siitä tulisi voimavara.Niko Mannonen / Yle

KajaaniPienet lapset leikkivät sopuisasti mutta äänekkäästi Perhekeskus Teppanan kohtaamispaikassa. Kainuun Soten järjestämä perhetoiminta kerää lähinnä äitejä kokoontumaan yhteen ja hakemaan vertaistukea vanhemmuuteensa.

Vaikka monelle "pienen ihmisen tuomaa iloa ei voita mikään", on vanhemmuus tunteita herättävä asia. Mikä vanhemmuudessa sitten on haasteellisinta, ja miten näistä haasteista voi päästä yli?

Yhtenä päivänä ei jaksa pestä pyykkiä, eikä seuraavana imuroida. Realiteetit tulivat nopeasti vastaan 3-vuotiaan ja 8 kuukauden ikäisten lasten äidille Reetta Kosuselle. Kun kumpikin pieni lapsi vaatii jatkuvaa huomiota, ei aina voi olla pullantuoksuinen äiti.

– Vanhemmuus on huippu juttu, mutta myös tosi raskasta. On mahtava nähdä lasten kasvavan, mutta on se myös tosi raskasta välillä, kajaanilainen Kosunen purkaa tuntojaan vanhemmuudesta.

Hän myöntääkin kokevansa joskus riittämättömyyden tunnetta.

– En ajatellut, että olisin joka päivä pullantuoksuinen äiti, että siinä mielessä olin aika realistinen. Tuli kuitenkin sellainen tunne, että hupsista heijaa, ei aina jaksakaan tehdä joka asiaa. Olen onneksi antanut itselleni anteeksi monta asiaa, Kosunen jatkaa.

Pieni tyttö ja äiti piirtävät yhdessä.
Reetta Kosunen ja Siiri. Niko Mannonen / Yle

Kajaanin Perhekoulun perheohjaaja Kaisu Tervonen uskoo, että monet vanhemmat kokevat riittämättömyyden tunnetta. Miten arjessa voisi käsitellä tuota tunnetta niin, että siitä tulee voimavara?

– Ensin kannattaa selvittää syy, miksi tuntee riittämättömyyttä. Sen jälkeen voi pohtia, tarvitseeko neuvoja ja opastusta. Kun saa opastusta ja huomaa, että se toimii, alkaa luottaa itseensä.

"Hupsista heijaa, ei aina jaksakaan tehdä joka asiaa."

Reetta Kosunen

Kosunen ei ole ainut vanhempi, jolle arki näyttää välillä haasteellisen puolensa. Niin ikään kajaanilainen Birgitta Puoskari kokee arjen välillä rankaksi.

– Välillä tietysti on vähän rankempia päiviä, mutta sen on huomannut, että asenteella pärjää. Välillä huomaa, että meinaa hermostua, mutta sitten vaan kääntää ne asiat toisinpäin ja itselläkin on paljon helpompaa. Asenne ratkaisee, 7 kuukauden ja 2 vuoden ikäisten lasten äiti kiteyttää.

3-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja Ella Pesoselle puolestaan vaikeinta on ollut antaa lapsen vain kasvaa.

– Että ei tee kaikkea puolesta, vaan tukee toisen oppimista. Kun se on ainut lapsi, on halunnut pitää mahdollisimman pitkään vauvana.

Kun aikuisia onkin vain yksi

Kokemus vanhemmuuden vaikeudesta tai helppoudesta on toki subjektiivinen ja elämäntilanteesta riippuvainen. Yksinhuoltajalla vanhemmuuden asetelma on haastavampi kuin kahden aikuisen perheessä.

3-vuotiaan Juliuksen yksihuoltaja Ella Pesonen kokee vanhemmuuden rankimmaksi asiaksi juuri sen, että kotiaskareita ei voi delegoida kenellekään muulle tai sen, että kukaan toinen ei ota uhmaikäisen kiukkuja vastaan. Toisaalta myös kaiken rakkauden saa kaksinkertaisena takaisin.

– Välillä se tuntuu rankalta ja väsyttää, mutta sitten kun toinen halaa ja sanoo, että äiti minä rakastan sinua, se on se kaikista suurin palkinto.

Perheohjaaja Kaisu Tervonen huomauttaa, että yksinhuoltajan on erityisen tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta.

Äiti katsoo, kun poika leikkii kuorma-autolla.
Ella Pesonen ja Julius. Niko Mannonen / Yle

– Et jaksa olla lapsen kanssa, jos et itse jaksa. Olisi hyvä jos lapsilla olisi joku paikka, johon heidät voisi välillä viedä, jotta voisi itse ladata akkuja. Mielummin hakisi lisäkäsiä vaikka kotipalvelusta, liian aikaisin kuin myöhään. Ei kannata vetää itseään ihan piippuun, Tervonen kiteyttää.

Ella Pesonen kokee itse tärkeimmäksi asiaksi sen, että uskaltaa hakea vertaistukea ja lähtee välillä kotoa pois. Hän on hakenut vertaistukea netistä ja Kainuun Soten perhekeskustoiminnasta. Tietoa ei Pesosen mielestä kuitenkaan jaeta tarpeeksi ja hän toivoisi sitä annettavan enemmän esimerkiksi neuvolassa.

"Et jaksa olla lapsen kanssa, jos et itse jaksa."

Kaisu Tervonen

– Kun on ollut yksikseen pojan kanssa, niin jossain vaiheessa olisi ollut mukava, että olisi kannustettu enemmän tällaisiin kerhoihin ja vertaistukiryhmiin.

– Yllättävän hyvin on kuitenkin löydetty näihin, ja tämäkin paikka on sellainen matalan kynnyksen kohtauspaikka, että tänne voi tulla koska vaan, Pesonen jatkaa tarkoittaen Teppanan kohtaamispaikkaa.

Helpointa on hoitaa lastaan

Äitien kokemuksia vanhemmuuden vaikeudesta ja helppoudesta yhdistää yksi asia. Varsinainen lapsenhoito koetaan luontaiseksi ja helpoksi asiaksi.

– Lapsenhoito tulee jostain syvältä, Reetta Kosunen pohtii vanhemmuuden helpointa osaa.

Toisen lapsen kohdalla ote äitiyteen on Kosusen mielestä rennompi, kun tietää jo ennalta, mitä milloinkin on odotettavissa.

– Se on ehkä se, mikä on vapauttavaa. Jos menee vaikka niin, että ei nuku viikkoon, niin kohtapa nukkuu. Sellaisina päivinä vain yrittää, että hyvä äiti, ensi viikko on parempi, Kosunen jatkaa.

Birgitta Puoskarille äitiys itsessään on niin ikään helppoa. Suvussa on paljon lapsia, ja Birgitta nauttii kotiäitiydestä.

Poikavauva syö nyrkkiään äidin sylissä.
Birgitta Puoskari. Niko Mannonen / Yle

– Lapset kasvavat ja niille tulee omaa tahtoa. Sitten on itsekin joustettava ja löydettävä oma ratkaisu, ja minä tykkään ongelmanratkaisusta ja kinkkisistä tilanteista. Välillä voi olla huonoja päiviä, mutta tykkään olla kotona ja nautin siitä. Ei ole valittamista.

Täsmäohjeena kaikkeen lasten kanssa olemiseen perheohjaaja Kaisu Tervonen vinkkaa sen, että lapselle todellakin riittää tavallinen arki ja läsnäolo.

"Se on ehkä se, mikä on vapauttavaa."

Reetta Kosunen

– Heti kotiin tullessa ei kannata sännätä kotihommiin, vaan olla lapsen kanssa: leikkiä ja kysellä kuulumisia. Ilta sujuu paljon rauhallisemmin, ja lapsi ei roiku koko ajan kiinni. Tämä on varma neuvo. Lapsi ei tarvitse mitään hokkuspokkusta, Tervonen kiteyttää.