Ruotsalaisen trollitehtaan konsepti: Soita toimittajalle vihapuhelu ja tienaa satanen – "Uhka demokratialle"

Suomen Journalistiliitto arvioi, että toiminta voi olla laitonta.

trolli
Granskning Sverige.
eKuriren / kuvakaappaus

Ruotsiin on perustettu trollitehdas, jonka ainoa tarkoitus on häiritä toimittajia. Granskning Sverige -niminen trollitehdas värvää tavallisia ihmisiä soittamaan toimittajille esimerkiksi maahanmuuttajiin ja Venäjän politiikkaan liittyviä puheluja, kertoo sanomalehti Eskilstuna-Kuriren (siirryt toiseen palveluun).

Puhelujen sävy on yleensä uhkaava. Soittajat käyttävät vääriä nimiä ja nauhoittavat puhelut. Puhelut julkaistaan Granskning Sverigen omalla kotisivulla ja Youtubessa, ja niitä jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Toiminta voi olla laitonta ja rikkoo toimittajien eettisiä sääntöjä.

Ääninauhoitukset on otsikoitu raflaavasti: Sanomalehti Dagens Nyheter (siirryt toiseen palveluun)levittää virheellisiä uutisia; Ruotsin televisio SVT (siirryt toiseen palveluun)ja epärehelliset toimittajat; yleisradiokanava P1:n (siirryt toiseen palveluun) päällikkö iskee luurin korvaan.

Kohteina ovat siis Ruotsin suurimmat ja arvostetuimmat mediat lehdistä radioon ja televisioon.

Nettisivuston nimi myös jäljittelee Ruotsin tunnetuinta tutkivan journalismin ohjelmaa, Ruotsin television Uppdrag Granskningia. Suora käännös on Tehtävä tutkia.

Omalla kotisivullaan Granskning Sverige väittää kysyvänsä ne kysymykset, joita perinteinen media välttelee. Se myös väittää edustavansa "kansalaisjournalismia".

"Onko rasismia sanoa, että on ruotsalainen?"

Sanomalehti Eskilstuna-Kurirenin (siirryt toiseen palveluun) toimittaja päätti selvittää, miten trollitehdas toimii. Hän loi itselleen internetiin profiiliin, jolla uskoi saavansa toimeksiannon trollitehtaasta ja jätti työhakemuksensa. Pian hän alkoikin saada viestejä.

Hän sai pitkiä listan kysymyksistä, joita toimittajille kuulemma kannattaa esittää. Alla pari esimerkkiä.

– Onko rasistista sanoa, että ruotsalaiset kansana ovat olemassa?

– Onko rasistista sanoa, että kaikki eivät ole tai voi tulla ruotsalaisiksi?

– Voiko olla Ruotsin kansalainen olematta Ruotsin kansaa?

"Toimittajat eivät enää vastaa puhelimeen"

Göteborgin yliopiston journalistiikan, median ja viestinnän laitoksen tutkija Ulrika Hedman pitää ilmiötä erittäin huolestuttavana. Hän yhdistää sen kansallistunteen, ruotsidemokraattien ja äärioikeiston nousuun Ruotsissa.

Hedman uskoo, että uhkaavat puhelut voivat vaikuttaa toimittajien käyttäytymiseen.

– Todella monet toimittajat jättävät nykyään vastaamatta puhelimeensa, jos he eivät tunnista soittajaa. Todella monet julkisuuden henkilöt tekevät niin. Se koskee myös tutkijoita.

Hedmanin mielestä toimittajille masinoidut, välillä hyvinkin pitkät, puhelut uhkaavat jo demokratiaa.

Onko toimittajilla agenda?

Youtubeen ladattujen puhelujen tyylilaji vaihtelee huonosta komediasta Ruotsin-laivojen risteilymainoksiin.

Yhdessä Granskning Sverigen "dokumenttifilmissä" pohditaan, onko medialla piilotettu agenda. Ääninauhoitus alkaa lainauksella yhdestä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaaliesiintymisistä.

– Ovatko he tyhmiä, vai onko heillä suunnitelma? Luulen, että heillä on suunnitelma, mutta kaikki heistä eivät ole kovin fiksuja, Trump sanoo 26-minuuttisen klipin alussa.

Sen jälkeen trollitehtaan kertojaääni jatkaa kysymyksellä:

– Miten asia on Ruotsissa? Onko toimittajilla agenda vai ovatko he vain todella tyhmiä?

Tutkija Ulrika Hedmanin vastaus on yksinkertainen.

– Ei medialla ole mitään piilevää agendaa, eikä salakavalia motiiveja. Ei se yritä aiheuttaa yksittäiselle ihmiselle hankaluuksia, hän sanoo.

Mikä on trollitehtaan agenda?

Jos haastateltava kokee tulleensa väärin kohdelluksi journalistin eettisiä sääntöjen noudattavassa mediassa, hän voi kääntyä esimerkiksi tiedotusvälineen vastaavan päätoimittajan puoleen ja pyytää oikaisua.

Ruotsissa ei tarkalleen tiedetä, kuka Granskning Sverige -sivuston taustalla on. Sillä ei ole vastaavaa päätoimittaja.

– Jolla kulla on suunnitelma ja rahaa. Emme tiedä, kuka se on. En usko, että hänellä on hyviä aikeita. En söisi päivällistä hänen kanssaan, Hedman sanoo.

Granskning Sverigen soittajat saavat 1 000 kruunun palkkion, mikäli he saavat yli 3 000 klikkausta Youtubessa. Eskilstuna-Kuriren ei pystynyt selvittämään, mistä rahat tulevat.

Lehden kartoituksen mukaan trollitehtaan ja oikeistopopulistisen Fria Tiderin välillä on selvä yhteys. Kummankin palvelin on rekisteröity saman virolaisen osakeyhtiön nimiin.

Toiminta vielä pientä

Trollitehdas Granskning Sverigen toiminnan laajuudesta on vaikea saada selvää. Eskilstuna-Kuriren kertoo, että se saa vuodessa noin sata vihapuhelua.

Youtubessa haku "Granskning Sverige" antaa reilut 200 osumaa. Klippien katsojamäärät vaihtelevat muutamasta tuhannesta yli sataan tuhanteen.

Granskning Sverigen omalla kotisivulla klippejä on kuutisensataa ja seuraajia muutama sata.

Vaikka julkaistujen puhelujen määrä on pieni, ruotsalaisten valtamedioiden päätoimittajat vahvistavat Yle Uutisille, että he tunnistavat ilmiön ja ovat huolissaan siitä.

– Toiminta on jatkunut pari vuotta, eikä tunnu vähentyvän. Nämä ihmiset levittävät sanomaansa Googlen ja Facebookin kautta. Tilanne on paha, sanoo Dagens Nyheterin Peter Wolodarski sähköpostissa.

Journalistiliitto: Voi olla rikos

Suomen Journalistiliitossa ei tunnisteta ilmiötä, jossa väärillä nimillä esiintyvät tavalliset kansalaiset häiriköisivät toimittajia puheluillaan ja nauhoittaisivat ne. Liiton puheenjohtaja Hanne Aho uskoo, että toiminta voisi Suomessa olla laitonta.

– Kyseessä voisi olla kunnianloukkaus tai petos, jos he pyrkivät hyötymään tästä rahallisesti.

Ruotsissa on vastaavia rikosnimikkeitä, jotka toiminta saattaa täyttää. Toimittajien kynnys ilmoittaa itseensä kohdistuneesta uhkasta on kuitenkin usein korkea, uskoo tutkija.

– Toimittajat eivät halua puhua itseensä kohdistuvista uhkista, koska silloin annamme uhkaajien voittaa, arvelee Ulrika Hedman Göteborgin yliopiston journalistiikan, median ja viestinnän laitokselta.

Ilmiö rantautumassa myös Suomeen?

Youtube-trollaus on kuitenkin rantautumassa Suomeenkin.

Toimittaja Johanna Vehkoo kertoo Ruotsin trollitehtaasta ja omista kokemuksistaan Ylen Valheenpaljastajassa tänään torstaina. Hän on saanut puhelun bloggarilta, joka esiintyy väärällä nimellä ja varjostaa kuvissa kasvonsa lippalakilla tai aurinkolaseilla.

– Anonyymi soittaja latasi puhelusta editoimansa version Youtubeen ja levitti linkkiä omassa blogissaan, josta se levisi pian useille keskustelupalstoille ja valemedioiden sivuille.

– Minulle soittaessaan hän esitteli itsensä toisella väärällä nimellä ja väitti olevansa freetoimittaja, joka haluaa keskustella valeuutisista. Kysyin hänen nimeään vielä toistamiseen. Kaiken tämän hän oli leikannut äänitteensä alusta pois.

Vehkoo muistuttaa jutussaan, että haastatteluun kuuluu se, että toinen osapuoli tietää olevansa haastateltavana. Trollisoittelijat eivät pyydä haastattelua, eivätkä kerro, että aikovat äänittää ja julkaista puhelun.