Maailmankuulu tv-sarja kuvattiin Lapissa, lisää houkutellaan rahalla – Muistatko nämä Suomi-kuvaukset?

Valtion kukkarosta on tänä vuonna varattu 10 miljoonaa euroa tukiaisia elokuville ja tv-sarjoille. Kannustimilla mm. kalastellaan kansainvälistä näkyvyyttä.

televisio-ohjelmat
Joulupukin lisäksi aasialaisia matkailijoita kiinnostavat Suomessa luonnon puhtaus, raikas ilma ja väljyys.
Huippusuosittu kiinalainen deittiohjelma We are in love kuvattiin viime vuonna Lapissa.JSTV.COM

Lappi on jännittävä paikka. Väitteen allekirjoittavat useat televisiotuotannot, jotka ovat saapuneet Suomeen kuvaamaan jaksoja hankien ja revontulten maisemiin. Länsimaissa kuuluisin vieraista lienee amerikkalainen Unelmien poikamies (The Bachelor), jota filmattiin marraskuisella Saariselällä kaksi viikkoa. Lapin elokuvakomissio tiedotti myöhemmin helmikuussa Yhdysvalloissa lähetettävästä jaksosta tiistaina.

Suositun realitysarjan kansainvälinen levitys voi nostaa katsojamäärät samaan mittaluokkaan kuin kiinalaisella treffiohjelmalla We are in love. Sitä kuvattiin viime vuonna Lapissa, ja Suomi-jaksot keräsivät hurjat 370 miljoonaa katsojaa.

Nyt Suomi houkuttelee ulkomaisia televisio- ja elokuvayhtiöitä filmaamaan maaperällämme rahakannustinta vastaan. Toistaiseksi suurinta kiinnostusta Suomeen ovat osoittaneet juuri tosi-tv-tuotannot.

– Realityt ja matkaohjelmat ovat tuoneet verratonta näkyvyyttä. Muu on ollut pienehköä ja harvakseltaan, sanoo toiminnanjohtaja Johanna Karppinen Audiovisual Finlandista, elokuva- ja tv-alan etujärjestöstä.

Tästä vuodesta alkaen tuotannolle hyvitetään 25 prosenttia Suomessa syntyneistä kustannuksista. Hyvitys koskee pitkiä elokuvia, dokumentteja, animaatioita ja fiktiivisiä tv-sarjoja.

– Kannustimen rakentamisessa oli nimenomaan olennaista, että kilpailussa elokuvista ja tv-sarjoista ei hävittäisi ihan lopullisesti.

View this post on Instagram

Merry Christmas! #laplandfinland @onlyinlapland

A post shared by Chris Harrison (@chrisbharrison) on

Ylläolevassa Instagram-tervehdyksessä Unelmien poikamiehen juontaja Chris Harrison tapaa Lapin Joulupukin.

Alennusmarkkinoille muun Euroopan perässä

Suomelle uusi tuotantokannustin on käytössä parissakymmenessä Euroopan maassa. Esimerkiksi kriitikoiden ylistämä ja valtavia katsojamääriä maailmanlaajuisesti keräävä Game of Thrones kuvataan Kroatiasssa, Espanjassa, Islannissa ja Britanniassa – jotka kaikki myöntävät samaa tuotantokannustinta.

– On selvää, ettei Suomessa ole niin paljon käynyt elokuvia ja tv-sarjoja, joiden toteutuminen riippuu pitkälle eri lähteistä saatavilla olevasta rahoituksesta. Täällä ei ole ollut systeemiä, joka niitä tänne houkuttelisi, Karppinen sanoo.

Suomen valtion kukkarosta on tänä vuonna varattu 10 miljoonaa euroa näihin tukiin. Yksi ajatus on, että ruutunäkyvyys ulkomailla tuo turismina ajan myötä enemmän rahaa Suomeen kuin Suomi jakaa kannustimina.

EU-säännös rajaa pornon, realityn ja mainokset ulos. Rajaus on kulttuuriperusteinen.

Johanna Karppinen

Kiinalaisiahan on Lapissa tänä talvena riittänyt. Lapissa kuvattu We are in love -deittiohjelma oli lähetysaikanaan Kiinan katsotuin ohjelma.

– Todella moni on ollut tietoinen ohjelmasta ja sen kuvauksista. Vallitsevaksi syyksi matkustaa tänne en sitä osaa sanoa, mutta samoja paikkoja on tunnistettu ja Rovaniemi tunnetaan tästä We are in love -ohjelmasta, kertoo toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen Visit Rovaniemestä.

Pornosta ei palautuseuroja

Kun muistelee, mitä Suomessa on vuosien mittaan käyty ulkomailta kuvaamassa, lista on kovin tosi-tv- ja makasiinipainotteinen. Unelmien poikamiestä ennen ovat vierailleet viime vuosina autoiluohjelma Top Gear, ruokamatkailijat Anthony Bourdain ja Andrew Zimmern ohjelmineen, selviytymis-reality Lost & Starving sekä pikavisiitin Saara Aallon mukana tehnyt laulukilpailu X Factor. Moni pitää kaiken alkuna talk show -isäntä Conan O'Brienin visiittiä 2006.

Tositelevisiosta ei kuitenkaan anneta kannustinrahaa.

– Se perustuu EU-säännökseen, joka rajaa käytännössä aikuisviihteen, realityn ja mainokset ulos. Rajaus on kulttuuriperusteinen – kannustin on suunnattu niin sanotuille kulttuurisisällöille, ja realityt nyt eivät EU:n määrityksen mukaan määritelmää täytä. Se on ihan sama kaikille Euroopan maille, Johanna Karppinen kertoo.

– Tietysti vaikkapa Lapin näkökulmasta se, että kannustin ulottuisi realityyn, voisi varmasti olla tosi suotavaa. Sellaisia markkinointibudjetteja ei taida alueilla olla, joilla The Bacheloria vastaavaa näkyvyyttä ostamalla saisi.

Myös suomalaiset elokuva- ja tv-tuotannot voivat saada uutta kannustinrahaa. Sitä jakaa Tekes.

Josh James ja Matt Tebbutt  
Selviytymis-reality Lost & Starving kävi Kuusamossa 2015. Josh James ja Matt Tebbutt jätettiin luonnon armoille mukanaan vain välttämättömimmät varusteet.Discovery Networks Finland
Sivukaappaus Bourdainista Helsingissä
Amerikkalaisen julkkiskokki Anthony Bourdainin Suomen vierailu esitettiin 2012 hänen No Reservations -ohjelmassaan. Tv-kanava tarjosi siitä mm. rallia ja kuppausta videopoimintoina verkossa.Travelchannel
Saara Aalto esiintyi Tuomiokirkon portailla Helsingissä 5. joulokuuta.
Massiivinen brittiläinen X Factor -tuotanto tuli Saara Aallon mukaan Helsingin-keikalle viime joulukuussa.Compic / AOP
Yhdysvaltalainen talk show-juontaja Conan O'Brien tervehti suomalaisfanejaan Helsinki-Vantaan lentokentällä 11. helmikuuta 2006.
Tästäkö niin sanottu ketsuppipullo aukesi? Conan O'Brien villitsi suomalaiset tekemällä maastamme erikoisjakson 2006.Seppo Sirkka / AOP