Sipilä vaati sovittua Suomen mallia – Ay-johtajat: "Se on kaatunut", "Liian aikaista arvioida"

Pääministeri Juha Sipilä ja työmarkkinajärjestöjen johtajat keskustelivat aamupäivällä työmarkkinoiden viime ajan kuohunnasta sekä niin sanotun Suomen palkkamallin kohtalosta.

politiikka
Antti Palola ja Sture Fjäder.
Antti Palola STTK:n puheenjohtaja ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder saapumassa Kesärantaan keskiviikkona.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) viestitti keskiviikkona työmarkkinajärjestöjen johtajille Kesärannassa, että pahaan vastatuleen ajautuneen Suomen mallin toteuttaminen on osa työmarkkinajärjestöjen solmimaa kilpailukykysopimusta.

Suomen malli tarkoittaa, että etenkin vientialat määrittäisivät suomalaisten palkankorotuksille ylärajan. Metsäteollisuus ilmoitti viime viikolla, ettei se enää jatka Suomen mallin etsimistä.

– Pääministerin viesti oli, että koittakaa sopia asianne. Hallitus pitää kiinni omasta näkemyksestään liittyen Suomen malliin, toimihenkilöjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kertoi tapaamisen jälkeen.

Korkeasti koulutettujen Akavaa johtava Sture Fjäder sanoi ymmärtävänsä Sipilää, koska Suomen malli on osa kilpailukykyratkaisua, mutta hänen mukaansa se ei voi enää toteutua.

– Mitään valmistelua ei ole. Se on kaatunut. Nyt on liittokierros, ja varmaan huomioon otetaan jokaisen alan oma tuottavuuskehitys ja kilpailukyky sekä koko Suomen kansantalouden kilpailukyky, mutta mitään Suomen mallia ei ole enää sinällään olemassa, Fjäder torjui.

– Olemme kyllä sopineet, että se olisi osa seuraavaa työmarkkinaratkaisua, mutta vain yksi osa. Jos katsoo vanhoja papereita, sitä voi tulkita niin monella tavalla.

EK:n toimitusjohtajaa Jyri Häkämiestä ei tavoitettu kommentoimaan asiaa. Palolan mukaan on liian aikasta arvioida, voitaisiinko palkoista vielä neuvotella Suomen mallin pohjalta.

– Nyt näyttää siltä, että ollaan menossa kohti hyvin perinteistä liittokierrosta.

Kesärannassa oli esillä myös kiista, joka repesi kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK irtisanoi viime viikolla yksipuolisesti useita keskusjärjestöjen välisiä sopimuksia. Fjäder sanoo, että ay-johtajat keskustelevat EK:n kanssa ensi maanantaina miten hoidetaan ongelmat, joita on keskusjärjestösopimuksissa.

– Hallitus ei tule meidän väliseen kiistaamme, joka liittyy keskusjärjestösopimuksiin ja liittokierrokseen, mutta pidämme hallituksen tietoisena mitä tapahtuu, Fjäder sanoo.

Sipilä tapasi keskusjärjestöjohtajia Kesärannassa talousneuvoston eli keskusjärjestöjohtajien ja hallituksen kokouksessa.