Liukkaus ruuhkautti päivystykset Kotkassa ja Kouvolassa

Kotkassa erityisen ruuhkaista oli maanantaina. Kouvolassa liukasteltiin tiistaina.

Liukkaat tiet
Liukastuneen murtunutta kättä kipsataan Kymenlaakson keskussairaalassa
Tyypillisin liukastumisvamma on rannemurtuma.Niklas Joki / Yle

Kymenlaakson sairaaloissa päivystykset ovat olleet alkuviikosta ruuhkaisia. Syynä ruuhkiin ovat liukastumiset. Kotkan keskussairaalassa liukastumisesta aiheutuneita vammoja hoidettiin erityisen paljon maanantaina. Pohjois-Kymen sairaalassa ruuhkaisin päivä oli puolestaan tiistai. Kaatumispotilaita oli molemmissa sairaaloissa parikymmentä, kun tavallisesti heitä hakeutuu hoitoon talvella muutama päivässä.

– Kun liukastuneet tulevat tavanomaisen työn lisäksi, päivystys ruuhkautuu. Niiden vuoksi pidennettiin työvuoroja, että saatiin potilaat hoidettua, kertoo Carean ensihoidon ylilääkäri Petri Loikas.

– Ruuhkaa oli ja odotusajat olivat sitten sen mukaisia, kertoo osastonhoitaja Jari Hinkkurinen.

Tyypillisimpiä vammoja ovat rannemurtumat, päänvammat ja lonkkamurtumat.

Päivystysten pahimmat ruuhkat ovat jo helpottaneet.

– Ihmiset oppivat varomaan sitä liukkautta ensimmäisen päivän jälkeen, arvelee ensihoidon ylilääkäri Petri Loikas.