1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jäänveisto

Kutemajärven mies veisti jäästä pilkkimiehen, kalat ja vesikelkan

Mikkelin kansainvälinen jäänveistokilpailu oli nimensä mukainen. Kymmenen kilpailijan joukossa oli vain yksi suomalainen, Ville Nyyssönen Kangasniemen Kutemajärveltä.

Jäänveisto
Ville Nyyssönen pilkkimiehensä vieressä
Ville Nyyssönen ja pilkkimies.Risto Puolimatka / Yle

Varsinainen vahinko sattui Kangasniemen Kutemajärven miehelle. Mikkelin kansainvälisen jäänveistokisan Liettuan ja Latvian osanottajat jäivät pois, ja jostain piti saada korvaajia tilalle.

Kuinka ollakaan Kangasniemellä oli taannoin jäänveiston MM-kisat, ja sieltä järjestäjä Tuomo Jantunen kysyi yhtä unkarilaista ja toiseksi paikkakunnan miestä Ville Nyyssöstä korvaamaan poisjääviä.

Nyyssönen lupautui, ensimmäistä kertaa eläissään jäänveistokilpailuun, vielä kansainväliseen, ja saman tien tuli kiinnitys perjantaiksi Kerimäelle, jossa veistetään Suomen mestaruudesta.

Rajansa taiteen tekemisessäkin

Sen verran Nyyssönen pitää itseään harrastajana, ettei lähtenyt aivan yltiöpäiseen suorittamiseen. Hänen kilpakumppaninsa ja asuintoverinsa Mikkelin kilpailussa oli unkarilainen Akos Toth.

Unkarilainen Akos Toth veisti työtään yötä myöten ja vielä tuomarien työskennellessä
Unkarilainen Akos Toth veisti työtään yötä myöten ja vielä tuomarien työskennellessä.Risto Puolimatka / Yle

– Jos mies kolme tuntia huilasi toissa yönä ja viime yönä ei ollenkaan, en minä siihen sarjaan halua ryhtyä.

Nyyssösen työssä on pilkkimies ja hänen saaliinsa ja vieressä vesikelkka saaliin poiskuljetusta varten. Kalastusaiheella hän halusi kunnioittaa mennyttä mutta myös Saimaan tulevaisuutta. Kilpailun teema oli tulevaisuuden Suomi.

Ukrainalaisen Yuriy Kosterinin voittotyö
Ukrainalaisen Yuriy Kosterinin voittotyö.Risto Puolimatka / Yle

Keskiviikkona ratkenneen kilpailun voitti ukrainalaisen Yuriy Kosterinin veistos Kokon ja hauen taistelu. Toiseksi tuli kisan ainoa naisveistäjä, hollantilainen Ludo Roders teoksellaan Tulevaisuus mielessä. Kolmannen sijan vei Venäjän Ivan Zverevin teos Loiste.

Jääveistokset ovat esillä Mikkelin Kirkkopuistossa. Pimeän tullen ne valaistaan värivaloin.

Lue seuraavaksi