Luottamushenkilöiden palkkiokorotus käsitellään Tampereella uudelleen? Valmistelua tehtiin puutteellisin tiedoin

Tampereen päättäjät olivat siinä uskossa, että palkkioita korotettiin edellisen kerran kahdeksan vuotta sitten. Todellisuudessa edellisestä korotuksesta on neljä vuotta.

Tampereen kaupunginvaltuusto
Tampereen kaupunginvaltuusto kuuntelee pormestari Anna-Kaisa Ikosta
Petri Aaltonen / Yle

Tampereen valtuuston maanantainen palkkiopäätös on herättänyt jälkipuheita. Päättäjät luulivat, että edellisestä palkkiokorotuksesta oli kulunut kahdeksan vuotta, vaikka todellisuudessa edellinen korotus tehtiin vuonna 2012.

Valmistelutyöryhmään kuuluneet Seppo Salminen, Timo Hanhilahti ja Irene Roivainen ottavat asiasta vastuun tiedotusvälineille lähettämässään kirjoituksessa. Samalla he kuitenkin ihmettelevät virkamiesten toimintaa asiassa.

– Valmistelussa mukana olleet virkahenkilöt eivät korjanneet virheellistä käsitystämme eivätkä maininneet edellisen korotuksen tapahtuneen 2012. Meille toimitetussa esittelymateriaalissa ei ollut myöskään vuosien 2008 ja 2012 päätöspöytäkirjoja, työryhmän jäsenet kirjoittavat.

Puutteellinen valmistelu voi olla valitusperuste. Pitäisikö asia ottaa uudelleen käsittelyyn?

– Kaupunginhallitus voi nyt arvioida, pitääkö asia käsitellä uudelleen, sanoo työryhmän puheenjohtajana toiminut Seppo Salminen.

– Laittomuutta päätöksessä ei tehty, mutta virhe siinä on tehty. Minun virheeni oli, että en vaatinut vanhoja pöytäkirjoja nähtäväksi, Salminen sanoo.

Korotuspäätös on kuitenkin Salmisen mukaan perusteltu.

– Valmisteluryhmän pohjaesitys perustui pääosin muiden suurten kaupunkien palkkioiden vertailulukuihin. Tampereen palkkiot jäävät jälkeen ainakin Helsingin ja Vantaan vastaavista palkkioista, Salminen sanoo.

Tampereen valtuusto päätti maanantaina nostaa valtuuston ja hallituksen kokouspalkkioita 180 eurosta 220 euroon. Lautakuntien palkkioissa korotus on 150 eurosta 180 euroon, johto- ja toimikuntien taas 130 eurosta 180 euroon. Samalla päätettiin, että kokouspalkkio puolitetaan valtuutetun ja varavaltuutetun kesken, jos valtuutettu poistuu kokouksesta kesken kaiken.

Myös valtuuston puheenjohtajan ja muiden luottamuselinten puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien vuosipalkkioihin tehtiin reiluja korotuksia. Myös apulaispormestarien kuukausipalkkaa korotettiin 6511 eurosta 7500 euroon. Korotukset ovat tulossa voimaan seuraavalla valtuustokaudella.

Palkkiokorotuksiin liittyvästä valmistelusekaannuksesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti (siirryt toiseen palveluun).