Pöllyävä lumi huonontaa näkyvyyttä aamuliikenteessä – Maan eteläosaan annettu varoitus vaarallisesta ajokelistä

Tieliikennekeskuksen mukaan aamulla on liukasta erityisesti Etelä-Suomessa. Lisäksi pöllyävä lumi huonontaa näkyvyyttä osassa maata.

Liikennesää
Lumisadetta Helsingissä 22. helmikuuta 2017.
Lumisadetta Helsingissä 22. helmikuuta 2017. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Huono ajokeli haittaa aamuliikennettä torstaina. Tampereen tieliikennekeskuksen päivystäjä Marja Sillanpää kertoo, että lunta on tälle päivälle luvassa lähes koko maahan.

– Aamuliikenteen sää on kehnoin Etelä-Suomessa ja maan kaakkoisosassa, osin myös länsirannikolla. Siellä, missä ollaan pakkasella ja tuulee, niin ilmassa oleva lumi huonontaa näkyvyyttä oleellisesti.

Ilmatieteen laitoksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) ajokeli oli varhain torstaiaamuna vaarallinen Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa ja mahdollisesti vaarallinen muualla maassa.

Koko aurauskalustokapasiteetti lähti liikkeelle Etelä-Suomessa keskiviikkoiltana kehnon kelin vuoksi. Sillanpään mukaan torstain vastaisena yönä on tieliikenneonnettomuuksien puolesta ollut kuitenkin suhteellisen rauhallista.

– Yllättävän rauhallinen yö oli, aika mukavasti päästiin menemään.

Etelässä sää lauhtui yön aikana pakkaselta nollan tuntumaan, mikä voi aiheuttaa liukkautta.

– Jos ollaan nollan tuntumassa, niin lumi ei tietysti pöllyä, mutta liukkautta siellä sitten on paljon. Se täytyy ottaa huomioon aamuliikenteessä.

Sillanpään mukaan isoimmat tiet pyritään hoitamaan ennen aamuruuhkaa kuntoon.

– Lunta on, mutta suhteellisen hyvältä näyttää.

Yhdeksän aikaan aamulla tieliikennekeskuksesta kerrottiin, että aamuliikenne on sujunut säähän nähden yllättävän hyvin.

– Meidän tietoon on tullut jotain pieniä onnettomuuksia ja tieltä suistumisia seitsemän ja kahdeksan välillä eri puolilla Suomea. Isommilta onnettomuuksilta on toistaiseksi vältetty, kertoo tieliikennepäivystäjä Timo Rimmi.

Liki 20 senttimetriä lunta

Suomen yllä on runsaasti sadealueita torstaina.
Sadealue pysyttelee Suomen yllä torstaina.Yle Sää

Ylen meteorologi Seija Paasonen kertoo, että lunta on viimeisen vuorokauden aikana satanut etelässä liki 20 senttimetriä.

– Helsinki-Vantaalla on mitattu 18 senttimetriä, Espoossa Nuuksiossa 15 senttimetriä ja Lohjalla 14 senttimetriä.

Torstaiaamuna sakeimmat lumisadealueet ulottuvat Itä-Uudeltamaalta Itä-Suomeen ulottuvalla alueella. Rannikolla sade voi tulla myös räntänä. Paasosen mukaan lumisateen vuoksi ajokeli on Etelä- ja Kaakkois-Suomessa erittäin huono, ja päivän aikana ajokeli parantunee.

Lumisateita saadaan torstaina vielä päivälläkin. Keski- ja Pohjois-Suomessa lumisade on yhtenäisempää, etelässä sadealueet ovat hajanaisempia.

Matalapaine pysyttelee Suomen yllä perjantaihin asti.

Juttua päivitetty kello 9.55: Lisätty Timo Rimmin tilannepäivitys.