Valtion tutkimus- ja kehitysbudjetti pienenee entisestään

Määrärahoja leikataan yhteensä lähes 50 miljoonaa euroa vuoden 2017 talousarviossa, kertoo Tilastokeskus.

tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tekesin logo
Marja Väänänen / Yle

Tutkimukseen ja kehittämistoimintaan kohdistuvat määrärahat vähenevät edelleen Suomen talousarviossa tälle vuodelle. Tilastokeskuksen mukaan valtion t&k-rahoitus on kokonaisuudessaan 1,798 miljardia euroa.

Edellisvuoteen verrattuna leikataan noin 48 miljoonaa euroa. Kuoppa johtuu paljolti teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin kurjistamisesta; siltä lähtee 59 miljoonaa euroa.

Tekesin rokottamisesta linjattiin Sipilän hallitusohjelmassa (siirryt toiseen palveluun). Leikkaukset ovat kohdistuneet muun muassa suurten yritysten tutkimusrahoitukseen, jotta kasvuyritysten eli startupien tuki säilyisi ennallaan. Hallituksen ajatuksena on ohjata investointeja enemmän "radikaaleihin innovaatioihin".

Aloittain katsottuna vuoden suurin kärsijä on teollisuus, jonka edistämiseen kohdennetaan noin 70 miljoonaa euroa vähemmän t&k-rahaa kuin vuotta aiemmin. Saamapuolella on suhteellisesti eniten terveydenhuolto. Sen tutkimukseen panostetaan 60 miljoonaa euroa lisää.

Valtaosa valtiollisesta t&k-rahoituksesta koskee yliopistoja ja muuta yleisen tieteen edistämistä, jota rahoittaa lähinnä Suomen akatemia.

BKT:hen nähden julkinen tutkimusrahoitus laskee 0,8 prosenttiin.

Viime vuonna osuus oli 0,9 prosenttia. Tuolloin valtion t&k-rahaa leikattiin rajummalla kädellä vajaat 130 miljoonaa euroa.