Koe uusi yle.fi

Asunnoton pariskunta Heidi ja Niclas: ”Ei oo ikinä mitään tekemistä, kävelyä vaan”

Heidi ja Niclas vaihtavat suudelman aseman edessä. Rakkautta on, kotia ei. Pariskunta nukkuu lyhyet yöunensa seurakuntien tilapäismajoituksissa, yökahvilassa tai yleisten vessojen lattioilla. Päivisin he kävelevät, kymmeniä kilometrejä.

kodittomuus
Asunnoton pariskunta vaihtaa suudelman Helsingin rautatieaseman edessä.
Harri Lehtikevari / Yle

Helsingissä on 51 kirkkoa. Ne on pirskoteltu ympäri kaupunkia, niin kuin joku olisi heittänyt korkealta taivaalta kiviä maahan, tai leivänmuruja kadulle. Heidin on välillä vaikea hahmottaa, missä päin kaupunkia on se kirkko, seurakuntatalo tai muu maja mihin juuri nyt kannattaisi mennä.

Lisäksi Heidin ja hänen miehensä Niclaksen on tehtävä matka sinne kävellen. Niclaksen vielä ilman sukkia.

Tai no ei aivan. Viime yönä varastettiin kuusi paria sukkia, mutta ne yhdet joita Niclas piti koko yön jalassa, ne säästyivät. Loput vei joku toinen kirkon tarjoamassa hätämajoituksessa yönsä viettänyt.

Asunnoton pariskunta kävelee Helsingin Kaivopuistossa
Heidin ja Niclaksen koti on kadulla. Pariskunta on ollut asunnoton reilun vuoden.Harri Lehtikevari / Yle

Olemme sopineet Heidin ja hänen miehensä Niclaksen kanssa tapaavamme Helsingin rautatieasemalla. Hiukan jännittää, saapuuko pariskunta lainkaan, sillä tapaamisaika ja –paikka on sovittu jo päiviä etukäteen. Mielenmuutoksista tai yllättävistä esteistä olisi ollut mahdotonta ilmoittaa, sillä Heidillä ja Niclaksella ei ole puhelinta. Puhelimia saattaa mennä kuukaudessa kolme neljäkin: osa hukkuu, osa menee rikki ja osa varastetaan. Uusi puhelin ja sim-kortti ostetaan silloin kun rahaa on. Nyt ei ole.

– Te ootte myöhässä, kello on jo neljä minuuttia yli, Niclas tuhahtaa saapuessamme paikalle.

Joku kusi mun päälle yöllä. Housut on ihan märät.

Niclas

Pahoittelemme kuvaajan kanssa asiaa ja yritämme vedota pääkaupungin karmeaan parkkeeraustilanteeseen. Sellaiset murheet eivät tunnu tekevän Niclakseen suurta vaikutusta. Ihmekös tuo. Kirkon tiloissa yö on vietetty kivilattialla ja ohuella patjalla, ruuaksi on ollut tarjolla ”yksi voileipä per pää ja banaanitkin on pistetty puoliksi”.

– Ja joku kusi mun päällekin yöllä. Housut on ihan märät.

Asunnoton pariskunta Niclas ja Heidi Helsingin keskustassa.
Päivät kuluvat Helsingin katuja mittaillessa. Niclas ja Heidi arvioivat, että kilometrejä kertyy noin kolmekymmentä päivittäin. Harri Lehtikevari / Yle

Ulko-ovi kutsui kello kuusi aamulla. Sen jälkeen on aloitettava päivä, lähdettävä kadulle kävelemään ja keräilemään tölkkejä ja pulloja.

– Ei oo ikinä mitään tekemistä. Kävelyä vaan. Ja keräät tyhjiä pulloja koko ajan. Tuleekohan siitä semmonen kakskyt-kolkyt kilsaa päivässä, Heidi sanoo.

– Me ollaan välillä Niken kanssa vitsailtu, että voitais osallistua johonkin kävelyn suomenmestaruuskilpailuihin.

Naimisiin sekoboltsin kanssa

Keväällä viisikymmentä vuotta täyttävä Heidi on ollut sairauseläkkeellä siitä asti kun täytti kaksikymmentäviisi. 35-vuotias Niclas taas on viettänyt melkein saman ajan erilaisissa laitoksissa. Sellaisessa he tapasivat pari vuotta sitten.

– Oltiin ensin parhaat kaverit, ja sitten päätettiin että mennään naimisiin. Nikke kysyi multa, että miks sä haluat naimisiin sekoboltsin kanssa. Mä sanoin sille, että sittenhän meitä on kaks sekoboltsia yhdessä.

Mä sanoin sille, että sittenhän meitä on kaks sekoboltsia yhdessä.

Heidi

Niclas kehaisee Heidin olevan ihan hieno nainen.

– Ei oo ainakaan tullu eroo vielä. Välillä tulee tappelua, lähinnä noista yöpaikoista. Mä en haluis kirkolle nukkuun. Haluisin nukkua vessassa vaan. Siellä saa olla rauhassa.

”Syödään kunnolla kun on rahaa”

Maanantai on rahapäivä. Tilille on tullut sata euroa, jonka pankin virkailija nyt laskee tiskille. Seuraavan kerran rahaa saadaan perjantaina, kolme tai neljä kymppiä lisää. Tai pitäisi saada, varmuudella kumpikaan ei osaa sitä sanoa.

Asunnoton pariskunta Heidi ja Niclas ruokakaupassa Helsingissä.
Useimpina päivinä Heidi ja Niclas syövät ilmaisissa ruokailuissa tai hakevat ruokaa ruokajonosta. Maanantaisin tilille tulee sata euroa ja silloin on mahdollisuus aterioida paremmin.Harri Lehtikevari / Yle

– Mä en oikein tiedä noista raha-asioista. Mutta ihan hyvin me ollaan pärjätty, Heidi sanoo ja taittelee seteleitä lompakkoon.

Rahapäivä tarkoittaa Heidille ja Niclakselle myös juhla-ateriaa. Lihatiskiltä otetaan grillikylkeä ja lohta, niin kuin aina maanantaisin.

– Syödään kunnolla kun on rahaa. Ihan hyvä syödä välillä.

Lisäksi vielä tonnikalaa, sulatejuustoa ja muutama kalja. Leipää ei tarvita, sitä on haettu ruoka-avusta. Sieltä mukaan kelpaavat ainoastaan elintarvikkeet, jotka eivät vaadi valmistusta. Kattausta täydennetään roskiksista, joista pulloja etsiessä löytyy välillä jotain syömäkelpoista.

Mä en oikein tiedä noista raha-asioista. Mutta ihan hyvin me ollaan pärjätty.

Heidi

Maksuttomia ruokailuja ja ruoanjakelua löytyy Helsingin alueella miltei joka arkipäivälle. Viikonloppuina tilanne on toinen.

– Aika menee tosi hitaasti. Silloin vaan toivotaan, että olispa jo maanantai, Heidi sanoo.

Niclas hypistelee kassojen vieressä tuoreinta Seiskaa. Hän arpoo sen ja Kiekko-lehden välillä. Kun juuri saadulla satasella pitäisi elää miltei viikko, tuntuu vajaan kympin maksava juorulehti luksukselta. Eri tavalla kuin silloin, kun se tipahtaa tuhansien suomalaisten postiluukuista.

En halunnut jäädä niitten ulkomaalaisten kanssa asumaan.

Niclas

Heidin ja Niclaksen postiluukku on poste restante, on ollut jo reilun vuoden. Sitä ennen heillä oli asunto, jonka menetyksestä on vain epäselvä ja polveileva tarina. Siihen liittyvät uhkaavat naapurit, joiden kanssa syntyneen suukovun takia Heidi ja Niclas päättivät lähteä kodistaan.

– Mä olin ollut asunnottomana ennenkin. En halunnut jäädä niitten ulkomaalaisten kanssa asumaan. Ei tiedetty, mitä ne ois tehnyt. Sanoin Heidille, että lähetään pois. Parempi olla kadulla kun asua ulkomaalaisten naapurissa, Niclas selittää.

Siitä asti omaisuus on kulkenut Heidin selkärepussa. Kesällä reppu omistajineen yöpyi teltassa Espoossa, ja nyt syksyn ja talven eri yömajoituksissa ympäri Helsinkiä.

Suomessa oli vuoden 2016 lopussa noin 7500 asunnotonta.

Suomessa oli vuoden 2016 lopussa noin 7500 asunnotonta. Yli puolet Suomen asunnottomista on Heidin ja Niclaksen tavoin helsinkiläisiä.

Heidi ja Niclas ovat lisäksi pitkäaikaisasunnottomia, eli yli vuoden asunnotta olleita. Heidän tilanteessaan on reilu 2000 ihmistä koko maassa. Pitkäaikaisasunnotomien määrää on onnistuttu Suomesssa vähentämään EU-maista tehokkaimmin.

"Kadulla oon vapaa kulkemaan"

Heidi kaivaa repusta aterimet ruokaa varten. Ateria aiotaan syödä Citykäytävän oviaukon viereisten patterien päällä istuskellen.

– Joutuu vähän katteleen näitä paikkoja, missä voi olla. Melkein aina vartijat tulee heittään ulos, kun yrittää syödä tai kun jää istumaan.

Vartijat ja poliisit ovat tulleet reilussa vuodessa tutuiksi. Välillä Heidi ja Niclas ainoastaan ohjataan ostoskeskuksista ulos, välillä Niclaksen matka jatkuu selviytymisasemalle.

Asunnoton pariskunta Helsingin keskustassa istumassa ja ruokailemassa.
Kaupungissa on selvät reitit ja paikat, missä mennä ja missä olla. Usein vartijat ohjaavat pois sisätiloista.Harri Lehtikevari / Yle

– Mullahan noita ongelmia on enemmän kun Heidillä.

Niclaksen päihteidenkäyttö on myös syy siihen, miksi he eivät ole huolineet tarjottua asuntolapaikkaa.

– Mä joutuisin märkäpuolelle. Ei saatas olla samassa paikassa. Ja sit ois kaikki säännöt vielä.

Heidi kertoo, että asuntoa on yritetty hakea joitakin kertoja, mutta toteaa lappujen täyttämisen ja virkailijoiden kanssa asioimisen olevan liian työlästä ja vaikeaa.

– Nukut muutaman tunnin yössä, niin ei oo kumma jos pää menee pehmeeks.

Musta kadulla on parempi. On ainakin vapaa kulkemaan.

Niclas

Niclas sanoo jo tottuneensa elämään kodittomana.

– Heidi sitä asuntoa haluaa enkä minä. Musta kadulla on parempi. On ainakin vapaa kulkemaan.

Kaupungissa on selvät reitit ja paikat, missä mennä ja missä olla. Ja myös kaupat, joissa asiointi onnistuu.

– Ei ikinä mentäis esimerkiksi Stockmanille. Ei meitä sinne haluta. Tai johonkin vaatekauppaan. Meidät heitettäsiin heti ulos, vaikka olis rahaakin.

Grillikyljen murusia ja rasvaa takertuu Niclaksen partaan, jota hän välillä pyyhkii puhtaaksi takin hihaan. Patterin päällä istuessa Niclaksen housut alkavat kuivua. Samalla niistä alkaa leijua virtsan katku.

– Tää asunnottomana olo on semmosta, että et oo ihminenkään. Se on vähän niin kun… että oot sellainen opetettu eläin. Tiedät sen reviiris.

”Maahanmuuttajat vie kaikki penkitkin”

Haluamme kuvaajan kanssa mennä Heidin ja Niclaksen mukana yöksi kirkon majoitukseen, mutta seurakunnan henkilökunta ilmoittaa ystävällisesti, ettei se käy. Kirkon halutaan olevan asunnottomille paikka levähtää ja rauhoittua. Toinen syy on paperittomissa, jotka saattaisivat kokea kameran läsnäolon uhkaavana. Viime vuonna jo joka neljännes asunnoton oli maahanmuuttajataustainen.

Niclasta se ei ainakaan miellytä. Sanomista tulee hänen mukaansa erityisesti juuri suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä. Aamulla Niclas kertoo, että tälläkin kertaa kirkolla oli yöllä tappelua eikä hän saanut sen takia kunnolla nukuttua

– Maahanmuuttajat menee turvakotiin ja saa heti asunnon. Suomalaiset kodittomat ei saa asuntoa. Se on Sipilän vika! Niclas paasaa.

– Sipilälle mä annan sellaiset terveiset, että kannattais eka suomalaisista huolehtia ja sitten katotaan nää ulkomaalaiset. Helvetti, kaikki menee päin persettä yleensä tässä Suomessa!

Asunnoton
Heidi ja Niclas saivat matkakortit kuukausi takaperin. Junissa, busseissa ja ratikoissa saa levähtää hetken lämpimässä.Harri Lehtikevari / Yle

Niclasta ärsyttää huono pullosaaliskin. Siitä hän syyttää romaneja, joiden perässä joutuu juoksemaan niin että kunto loppuu – mikäli meinaa ehtiä pulloja ylipäänsä saada.

Heidi ehdottaa, että voisimme mennä junalla kehäradan ympäri. Saisi istua lämpimässä hetken aikaa.

– Maahanmuuttajat vie kaikki penkitkin rautatieasemalla! Ei meille suomalaisille jää penkkejäkään, Niclas jatkaa jupinaansa.

Matka lentokentälle ja takaisin päärautatieasemalle kulkevaa kehärataa kestää noin tunnin. Juna ei ehdi vielä edes lähteä liikkeelle, kun Heidi ja Niclas jo nukahtavat.

”Ilman Heidiä olisin jo kuollut”

Eilen saaduista rahoista on jäljellä enää pari kymppiä. Niclas epäilee, että osa on varastettu yön aikana. Heidi lähtee hakemaan jäljellä olevilla rahoilla Niclakselle olutta.

Niclas sen sijaan kyselee yömajasta tutuksi tulleelta kaverilta lääkkeitä. Tarjolla on diapameja ja pilveä, mutta niitä Niclas ei kelpuuta.

Itehän oon elämäni pilannut, ei siitä voi ketään syyttää.

Niclas

– Kylmyyteen auttaa kalja ja viina. Emmä kestäis ilman kaljaa tätä elämää. Ilman Heidiä mä olisin varmaan jossain huumemaailmassa, tai juoppomaailmassa tai oisin varmaan kuollut.

Kädet vapisevat, kun Niclas kaivaa taskusta Heidin valmiiksi käärimän sätkän huulille.

– Se meni vähän miten meni, elämä. Itehän oon elämäni pilannut, ei siitä voi ketään syyttää.

Heidi tuo kaupasta kolme olutta ja komentaa Niclasta pyyhkimään valuvan rään naamalta.

– Rakastan sua, oma nöpöliinini, nöpö, Niclas sanoo antaessaan Heidille pusun räkäisen parran alta.

”Ei mua enää hävetä”

– Saatana, kun nää kengät hiertää, Niclas ärähtää ja pyyhkii hikikarpaloita otsaltaan. Täällä on niin helvetin kuumakin! Helvetin kuuma täällä sisällä.

Asunnoton pariskunta valitsemassa vaatteita Sininauhasäätiön päiväkeskuksessa Helsingissä.
Sininauhasäätiön päiväkeskuksesta Heidi ja Niclas saavat puhtaat vaatteet. Harri Lehtikevari / Yle

Heidin mielestä ei ole mikään ihme jos kengät hiertävät: ne ovat olleet jalassa yötä päivää jo kaksi vuorokautta. Niclas ei ole halunnut riisua niitä sukkien kadottua. Heidi ehdottaa, että Niclas katsoisi jos päiväkeskuksen lahjoitettujen vaatteiden joukosta löytyisi uudet kengät. Lisää sukkia varastettujen tilalle pitäisi myös saada.

– Ennen mä häpesin kulkea kaikki nää vaatteet päällä. Toppatakki ja pipo, kesät talvet. Ei mua enää hävetä, Heidi sanoo ja yrittää löytää hyllystä pitkälahkeisia alushousuja.

– Ei ainakaan niin paljoo enää

Suihkuhuoneen ilma on kosteaa ja lämmintä. Heidi riisuutuu.

Päällystakit. Niitä on monta. Päällyspaidat, kahdet. Pitkähihaiset aluspaidat, kahdet. Lyhythihainen aluspaita. Päällyshousut, useita. Pitkät alushousut. Alushousut. Yhdet sukat. Sen mikä on käyttökelposta, Heidi säästää. Muun hän laittaa roskiin.

Asunnoton Niclas suihkussa Sininauhasäätiön päiväkeskuksessa Helsingissä.
Niclas kertoo viime suihkukerrasta olevan aikaa pari viikkoa.Harri Lehtikevari / Yle

Paksun, tukevan vaatekerroksen kadottua huomaan säpsähtäväni. Heidi on pelkästään luuta ja nahkaa.

Yöksi pöydän alle

– Päästäisivät nyt jo sisään, täällä on kylmä!, huutaa risupartainen mies, jonka toinen käsi on kipsissä. Kellokin on jo yli kymmenen!

Heidi laskee Vaasankatu viiden edessä odottavat ihmiset. Hän on varma, että myös he Niclaksen kanssa mahtuvat sisään. Siitäkin huolimatta, etteivät he olleet ensimmäisinä odottamassa. Kalkkers–yökahvilassa paikkoja on 15 ensimmäiselle tulijalle. Toisinaan, varsinkin pakkasella, osa joutuu jäämään ulos.

Lopulta ovi aukeaa ja yökahvilan työntekijä toivottaa odottajat sisään, useimmat nimellä.

Huonetta hallitsee suuri pöytä, jonka ääreen tulijat alkavat asettautua. Kalkkers ei tarjoa majoitusta, mutta uni on syy miksi kaikki ovat tänne tulleet. Ensimmäisten sisällä kuluneiden minuuttien aikana huoneessa alkaa jo kuulua kuorsausta.

Asunnoton Niclas nukkuu yöravintola Kalkkersin pöydän alla.
Yökahvila Kalkkers tarjoaa asunnottomille paikan yön viettoon. Viisitoista ensimmäistä otetaan sisään. Usein paikat eivät riitä kaikille.Harri Lehtikevari / Yle

– Ottaisitteko te Heidi ja Niclas ruokaa? Kahvilan työntekijä kysyy ja tuo pöytään leipäkorin.

Päivän ensimmäisen lämpimän ruuan saapuessa tulee myös harmitus. Ruuassa on oliiveja, joista Niclas ei pidä. Heidi kiittää molempien puolesta.

Syötyään Heidi ja Niclas kömpivät ruokapöydän alle. Siellä nukkuu jo muutama muukin, vaikka useimmille uni on tullut jo tuolissa istuessa. Heidin kietoo käden Niclaksen ympärille. Pian molemmat ovat unessa.

Uusi aamu

– Huomenta. Nyt vois alkaa herätä, toinen työntekijöistä sanoo laittaessaan valot päälle.

– Kello ois puol kuus ja kahvi ois tippumassa.

– Niin se on tääkin aamu, toteaa risupartainen mies yrittäessään kömpiä lattialta tuolille yhden käden voimilla.

Niclas käärii sätkän ja menee ulos tupakille, Heidi jää kaatamaan kahvia paperisiin kuppeihin.

Ulkona on vielä pimeää, eikä kadulla ole ristin sielua. Tien viereen parkkeerattujen autojen katoille on satanut ohut lumikerros.

– Joku kusi taas mun päälle yöllä. Housut on ihan märät, mutta nyt sisäpuolelta, Niclas sanoo ja vetää aamun ensi henkoset.

Kohta pitää taas lähteä kävelemään.

Heidin ja Niclaksen arjesta kertova Perjantai-dokumentti 30 kilometriä päivässä Yle Perjantain suorassa lähetyksessä 24.2. TV1 klo 21.05