1. yle.fi
  2. Uutiset

Hausjärvellä kaksi koirien rotanmyrkytysepäilyä – kuvissa erottuvat myrkytyksen tuntomerkit

Hausjärveläiset Lilli- ja Nelli-koirat joutuivat hoitoon epäillyn myrkytyksen vuoksi. Eläinlääkäri pitää todennäköisenä, että oireet johtuivat rotanmyrkystä.

Hikiä, Hausjärvi
Lilli-koira eläinlääkärissä
Lilli on vain 6,5-kiloinen, kissan kokoinen pikkukoira. Eläinlääkärissä se jouduttiin rauhoittamaan verikokeiden ottamiseksi.Itavet pieneläinklinikka

Sanna Lahtisen 8-vuotias pieni, sekarotuinen Lilli-koira hyppäsi keskiviikkona sohvan selkänojalle tapansa mukaan. Mutta tällä kertaa se putosi ensin sohvalle, sitten lattialle.

Kotona ollut teini soitti äidilleen Sannalle, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Sanna soitti jo kotimatkalta eläinlääkäriin, että voiko tulla. Kotona koira oli poissaoleva, ei ottanut kontaktia ja nyki. Matka jatkui Hausjärven Hikiältä heti Riihimäelle pieneläinklinikalle.

Lilli-koira eläinlääkärissä
Lilliä nesteytettiin ja lääkittiin eläinlääkärissä.Sanna Lahtinen

Lillistä otettiin verikoe, josta selvisi, että veren hyytymisarvot olivat pielessä, kertoo Sanna Lahtinen. Sitä nesteytettin ja annettin K-vitamiinia ja kouristuksenestolääkitystä.

– Se jäi yöksi tarkkailuun ja tänään sain sen kotiin. Nyt se on pökerryksissä ja sillä on yhä lääkitys, ettei se kouristelisi. Lisäksi se saa K-vitamiinipistoksia.

Nellin korvanlehti amputoitiin

Viime viikon tiistaina, ystävänpäivänä, 8-vuotias rekisteröimätön novascotiannoutaja Nelli alkoi raapia korviaan. Niissä näkyi punaisen naarmun tapaisia jälkiä. Omistaja Tuula Kekki ajatteli, että ne johtuvat raapimisesta.

Seuraavana aamulla Nellillä oli verikorva, verellä täyttynyt korvanlehti. Eläinlääkärissä keskiviikkona korva tyhjennettiin ja sidottiin. Jo silloin kysyttiin, onko koira voinut saada myrkkyä, mutta Tuula vastasi "ei todellakaan". Veren hyytymisarvot olivat madaltuneet.

Mustelmia koiran korvalehdessä
Mustelmat erottuvat Nelli-koiran korvalehdessä.Itavet pieneläinklinikka

Torstaina verikorva oli täyttynyt uudestaan ja eläinlääkärissä se tikattiin. Silloin huomattiin, että veressä ei ole lainkaan hyytymisarvoja. Silloin varmistui, että koira oli saanut myrkkyä.

– Kone ei pystynyt lukemaan arvoja ollenkaan. Perjantaina jo tikinreiätkin vuotivat verta, Tuula Kekki kertoo.

Nellin toinen korvanlehti päädyttiin leikkaamaan pois, koska osa siitä oli jo mennyt kuolioon. Usean eläinlääkärikäynnin jälkeen Nelli on nyt kotona ja saa vielä aamuin illoin K-vitamiiniruiskeen omistajiltaan. Vielä on tiedossa ainakin tikinpoisto ja veriarvojen kontrollointia.

Eläinlääkäri: rotanmyrkky todennäköistä

Eläinlääkäri Tanja-Liisa Pankkonen Itavet pieneläinklinikalta Riihimäeltä kertoo rotanmyrkyn aiheuttamista oireista.

– Käytösmuutokset, koira voi mennä tosi flegmaattiseksi, oksentelee, ripuloi, voi tulla verenvuotoja mistä aukosta tahansa, ja mustelmia iholle ympäri kehoa. Nämä ovat tyypillisiä, koska rotanmyrkky ohentaa verta eivätkä suonet pysty pitämään sitä enää sisällään.

Mustelma koiran jalassa
Mustelmia voi olla hankala erottaa turkin seasta, vatsapuolelta se on vähän helpompaa.Itavet pieneläinklinikka

Koira voi mennä nopeastikin huonoon kuntoon ja lakata syömästä ja juomasta. Koiralle voi tulla myös neurologisia oireita, kramppeja tai kouristuksia. Ikenet voivat muuttua verettömän valkoisiksi. Oirehtiminen on yksilöllistä, eivätkä kaikki koirat saa välttämättä täysin samanlaisia oireita.

– Saman tien lääkäriin. Jos on nähnyt tilanteen, että koira syö myrkkyä, koiraa voi yrittää oksettaa tai antaa hiiltä.

Eläinlääkärissä hoito on oireen mukaista.

– Nesteytys, verenvuotoa tyrehdytetään, pahoinvointilääkkeitä, jos on sellaista oiretta, tai kouristuksenestolääkkeitä. K-vitamiini hyydyttää verta, kertoo Pankkonen.

Pankkosen mukaan molemmat Hikiän tapaukset ovat todennäköisesti rotanmyrkyn aiheuttamia.

Hämmennystä ja kiukkuakin

Sanna Lahtinen kertoo olevansa "vähän shokissa" tapahtuneesta.

– En tiedä, miten suhtautua. On aika järkyttävää, voiko tämä olla totta, että joku yrittää myrkyttää koirani. Tulee ajatus, että haluan muuttaa metsän keskelle. Pitääkö koiralle ostaa kuonopanta, että sen voi päästää omalle pihalle?

Lahtinen aikoo tehdä tapauksesta rikosilmoituksen poliisille.

– Lilli on sitkeä, iloinen ja pirteä koira, jota ei ikä paina. Toivon, että sitkeys päihittää tämänkin.

Koiran ylähuulessa mustelmia
Nelli-koiran sisäiset verenvuodot erottuvat mustelmapilkkuina koiran ylähuulen sisäpuolella. Ikenetkin vuotavat verta.Itavet pieneläinklinikka

Koirien kodit ovat eri puolilla Hausjärven Hikiän taajamaa. Nellin omistaja Tuula Kekki ihmettelee, miten myrkky on voinut joutua koiran elimistöön.

– Olihan se ihan kauheata. Miten se on voinut saada myrkkyä, kun käymme vain metsätielenkkiä Hikiällä?

– Meille ei tule enää koiraa. Ennen vanhaan suojeltiin ihmisiä koirilta kuonokopalla, nyt koiria ihmisiltä. Kiukuttaa tietysti. Voiko olla sellaisia ihmisiä, jotka tekevät tätä? Tässä tulee vainoharhaiseksi, uskaltaako koiraa viedä edes ulos ilman kuonokoppaa.

Lue seuraavaksi