"Täällä on täysin erilaista kuin Suomessa" – suomalaisopettaja lähti kansankynttiläksi Istanbuliin

Lappeenrantalainen erityisopettaja Anu Paalanen yhtä aikaa nauttii ja hämmentyy turkkilaisten lasten impulsiivisuudesta.

Koulutus ja kasvatus
Anu Paalanen
Turkista Suomeenkin kantautuneet tiedot levottomuuksista ja poliittisesta tilanteesta eivät arjessa näy. "Minua ei ole kertaakaan pelottanut, enkä ole kokenut oloani turvattomaksi", sanoo kuvassa lasten kanssa oleva Anu Paalanen.Anu Paalanen

Lappeenrantalainen erityisopettaja Anu Paalanen oli jo vuosikausia haaveillut mahdollisuudesta lähteä joksikin aikaa maailmalle. Mieli teki nähdä, miten koulu toimii muualla kuin Suomessa.

– Minulla on ollut pitkään unelmana nähdä koulua, koulumaailmaa ja kasvatusta jostain muualta päin maailmaa, kertoo Paalanen.

Viime kesänä mahdollisuus avautui, kun Anu Paalanen ystävänsä avustuksella sai vuodeksi opettajan paikan Turkin Istanbulista.

– Hyvää päivää, merhaba vastaa Paalanen puhelimeen.

Koulu, jossa Paalanen työskentelee, on yksityisyritys, jonka paikallinen perhe on 1950-luvulla perustanut. Koulussa noudatetaan Turkin opetusministeriön ohjeistuksia eli oppimäärät ovat samanlaisia kuin muissakin kouluissa.

– Oppilaita on noin 130 esikoululaisista aina lukiolaisiin saakka.

Ero Suomeen valtava

Anu Paalanen ei oikeastaan edes halua verrata Suomen ja Turkin koulujärjestelmiä.

– Se ei ole oikein reilua, koska täällä systeemi on ihan toisenlainen kuin Suomessa. Mutta kyllähän Suomen oppimistulokset ovat myös ihan toisenlaisia kuin Turkissa, kertoo Paalanen.

Vaikka kulttuurieroja on, niin ristiriitoja ei ole juuri tullut.

– Minä tulin tänne sillä ajatuksella, että menen tämän turkkilaisen systeemin mukana.

Tosin Paalanen saa myös käyttää suomalaisia opetusmetodeja.

– Meidän rehtori luottaa suomalaiseen opetukseen ja ammattitaitooni. Olen saanut opetustyöhön varsin vapaat kädet.

Vaikka suomalaista koulumaailmaa on silloin tällöin haukuttu kurin puutteesta, Anu Paalasen mielestä suomalaiset lapset kuitenkin käyttäytyvät hienosti turkkilaisiin koululaisiin verrattuna.

– Kyllä Suomessa kuri on parempi ja järjestelmällisempi. Oppilaat Suomen koulussa käyttäytyvät paremmin.

Anu Paalanen
Lappeenrantalainen Anu Paalanen on viime elokuusta lähtien opettanut Istanbulin auringon alla. Anu Paalanen

4-vuotiaat koulussa

Turkin Istanbulissa Anu Paalanen on englanninkielen opettajana. Oppilaina on esi- ja alkuopetusikäisiä lapsia.

Turkkilaista opetustapaa Paalanen ei ole omaksunut, vaan käyttää ihan suomalaista tapaa.

– Täällä jo 4-vuotiaat ovat tottuneet istumaan ja työskentelemään pulpetin äärellä, mikä taas ei minun opetusnäkemykseeni oikein sovi.

Paalasen mielestä 4–6-vuotiaat pitävät enemmän siitä, että heidän kanssaan leikitään ja opiskellaan, kuin että istutaan pulpetin äärellä oppikirja edessä.

– Alussa olikin vaikeuksia saada neljävuotiaat rauhoittumaan, mutta nyt sujuu jo ihan hyvin, sanoo Paalanen puolen vuoden kokemuksellaan.

Suomalainen opetustapa kiinnostaa

Istanbulissa työskentelevä Anu Paalanen kertoo, että häneltä kollegat kyselevät paljon suomalaisesta opetuksesta ja siitä, miksi oppimistulokset ovat Suomessa niin hyvät.

– Minä olen yrittänyt kertoa heille, että Suomen tapaa ei voi sellaisenaan kopioida tänne, koska systeemi on Turkissa ihan täysin erilainen, kertoo Paalanen.

– Olen kylläkin yrittänyt opettaa työkavereilleni sitä, miten nuo mahdottoman vilkkaat lapset saataisiin rauhoittumaan, mutta työtapoja on hankala muuttaa, huokaisee Paalanen.

Opettajat maailmalla

Suomalaisten opettajien tarkkaa määrää maailmalla ei tiedä kukaan. Esimerkiksi Opettajien ammattijärjestö OAJ ei pidä tilastoa siitä, onko jäsenistö töissä Suomessa vai ulkomailla.

Osa opettajista haluaa vuoden tai kahden ulkomailla työskentelyllä vaihtelua elämäänsä ja uuden oppimista, mutta osa lähtee aidosti työn perässä.

Suomessa opettajista on ylitarjontaa, mutta esimerkiksi Ruotsista on hyvät mahdollisuudet saada töitä. Viime marraskuussa ruotsalainen Eskilstunan kunta järjesti Turussa rekrytointitilaisuuden, jolla se houkutteli suomalaisia opettajia Ruotsiin töihin.

Istanbulissa opettava Anu Paalanen palaa Taipalsaaren kouluun jälleen ensi syksynä.

– Vaikka näiden lasten impulsiivisuus välillä ärsyttääkin, niin kyllä minä haluaisin tuoda mukanani näiden lasten iloisuuden ja impulsiivisuuden. Oppilaat tykkäävät opettajan vaatteista ja koruista ja halaavat. Oppilaat sanovat päivittäin: "Teacher, I love you", iloitsee Paalanen.