Ruotsi vakoilun lisääntymisestä: Useat maat toimivat Ruotsissa, Venäjä on yksi niistä

Tiedustelutoiminnan uskotaan lisääntyneen, koska Venäjän aktiivisuus Itämerellä on lisääntynyt parin viime vuoden aikana.

vakoilu
Yksi sotilas polvillaan talonkulmalla, kaksi hänen takanaan. Sotilailla maastopuvut päällä.
Ruotsalaisia sotilaita BALTOPS-harjoituksissa kesäkuussa 2016.Joel Thungren / Ruotsin puolustusvoimat

Ulkomaiden tiedustelupalvelut ottavat yhä suurempia riskejä selvittääkseen Ruotsin puolustusta koskevia tietoja, toteaa Ruotsin sotilaallinen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu Must vuosittaisessa raportissaan. Tiedustelutoiminta on lisääntynyt useiden vuosien ajan.

Raportista kertovat Ruotsin tiedotusvälineet. Puolustukselle tärkeissä kohteissa on havaittu vieraiden valtioiden kansalaisia, joilla ei ole ollut järkevää syytä oleskella kohteissa tai tutkia niitä.

Tukholman lähettyvillä sijaitsevassa Upplands-Brossa otettiin esimerkiksi kiinni Puolan ja Liettuan kansalaiset (siirryt toiseen palveluun) viime vuonna. Puolalainen vapautettiin, liettualainen tuomittiin päiväsakkoihin. Alueella sijaitsee yksi Ruotsin puolustusvoimien kahdesta komentokeskuksesta.

Tiedustelutoiminnan uskotaan lisääntyneen, koska Venäjän aktiivisuus Itämerellä on lisääntynyt parin viime vuoden aikana. Mustin johtaja Gunnar Karlssonin mukaan Venäjä on aktiivisin Ruotsia vastaan suuntautuvissa kyberhyökkäyksissä ja vaikuttamisyrityksissä.

Paikan päällä tapahtuvia operaatioita tekevät muutkin maat.

– Useïden maiden tiedustelupalvelut toimivat Ruotsissa. Ei ole mikään salaisuus, että Venäjä on yksi niistä, toteaa Mustin turvallisuusasioista vastaava virkaatekevä päällikkö Jan Kinnander Ruotsin televisiolle (siirryt toiseen palveluun).

Kinnander ei halua kommentoida julkisuudessa raportoituja kiinniottoja. Hänen mukaansa tapauksia on kuitenkin useita.

– Suhtaudumme vakavasti vieraiden valtioiden tekemään tiedustelutoimintaan, hän sanoo sanomalehti Svenska Dagbladetissa (siirryt toiseen palveluun).

Hän ei halua kertoa, millä keinoin puolustusvoimat yrittää torjua ulkomaista tiedustelua. Hän ei halua paljastaa Mustin metodeja tai kykyä vastata niihin.