Pilvi valtaa alaa, mutta yksi asia lämmittää tunnettua blueskitaristia – "Vinyylilevylle on taas kysyntää"

Blueskitaristi Erja Lyytinen seuraa mielenkiinnolla, mihin musiikkibisnes on matkalla.

blues
Erja Lyytinen kitaransa kanssa
Erja Lyytisen mielestä muusikon kannattaa tänä päivänä osata muutakin kuin soittaa ja laulaa.Jarmo Nuotio / Yle

Blueskitaristi Erja Lyytinen pähkäilee Savonlinnassa ennen keikkaa, että mihin levynteko on oikein menossa. Kaikki uutuudet ja vähän vanhempikin musa tuntuvat tulevan nykyään ensin vastaan Spotifyssa, iTunesissa, Youtubessa tai vastaavissa palveluissa.

– Aika moni artisti kuitenkin tekee vielä sen fyysisen levyn. Keikoilla olen pistänyt merkille, että blues-yleisö haluaa edelleenkin ostaa käsissä tuntuvan tuotteen, ja mikä hienointa, vinyylilevyille on taas kysyntää.

Lyytinen ei pistä pahakseen sitä, että streamattu musiikki on nousussa.

– Tykkään itsekin kuunnella musiikkia ja katsella musavideoita pilvipalveluista. Kaikki on siirtynyt pilveen kaikkien saataville, kunhan korvaukset tekijöille löytävät osoitteeseensa, niin mikäs siinä.

Saako streameista saman kuin levyistä?

Lyytinen on musiikin tekijä, mutta myös käyttäjä. Hän ei pistä vastaan uusille tuulille, mutta puhuu silti perinteisen levyn puolesta.

– Jos haet näistä palveluista mieliartistisi musiikkia, niin albumiahan siellä suositellaan. Musiikillinen kokonaisuus siis löytyy, mutta jos haluaa esimerkiksi hakea kansien tekstit, niitä joutuu sitten etsimään muualta netistä, eli jotain koko paketista jää uupumaan.

Musiikkibisneksen uudistus on saanut artistit lähtemään kiertueille, pohtii Lyytinen. Taustalla on elanto.

– Suuret maailmantähdetkin lähtevät nyt keikoille edistääkseen levymyyntiään. Tekijänoikeuskorvauksista tulee toki osa elannosta, jos tekee omaa musiikkia. Itse olen perustanut yrityksen, jonka alla toimii myös levy-yhtiö. Yritys hoitaa kaiken keikkamyynnistä lähtien.

Lyytisen mukaan yrittäjyys ei ole vieras ajatus taiteilijalle.

– Muistan ajan, kun keikoilla piti esittää verokortti palkkiota varten, nyt kysytään laskutusfirmaa. Onneksi musa on kirkkaana kruununa keskiössä, sillä jaksaa tämän ympärillä olevan säätämisenkin.