Asuntoministeri Tiilikainen: Asumistuen neliövuokrat leikkuriin

Enimmäisvuokra voisi olla Tiilikaisen mukaan 12 euroa neliömetriltä edullisimmilla alueilla ja alle 20 euroa pääkaupunkiseudulla.

asumistuki
Kerrostalon sisäpiha
Terri Niemi / Yle

Asuntoasioista vastaavalla maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisella (kesk.) on ehdotus, kuinka estää asumistukien valuminen vuokrahintoihin: neliövuokraleikkuri takaisin asumistukeen.

Ympäristöministeriö aikoo ehdottaa leikkuria, kun asiaa käsitellään, Tiilikainen sanoi Ylen TV1:n Ykkösaamussa. Asumistuen muutokset ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaa.

Tiilikaisen mukaan valtioneuvosto vahvistaisi vuosittain aluekohtaiset enimmäisneliövuokrat, joiden ylittävään osaan ei voisi saada tukea.

– Enimmäisneliövuokrat voisivat olla esimerkiksi pääkaupunkiseudulla alle 20 euroa neliömetriltä ja pienimmillään muualla Suomessa 12 euroa neliömetriltä, Tiilikainen uskoo.

Kimmo Tiilikainen
Kimmo Tiilikainen.Yle

Kuluttajaliiton (siirryt toiseen palveluun) vertailussa keskineliövuokra vapaarahoitteisessa asunnossa oli 13,30 euroa neliömetriltä vuonna 2015, kun tarkastellaan asuntoja koko maassa. Pääkaupunkiseudulla summa oli 17,49 euroa neliöltä ja muualla maassa 11,28 euroa neliömetriltä.

Tiilikainen painottaa, että tarvitaan myös lisää asuntorakentamista.

Kuukausi sitten Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen (siirryt toiseen palveluun) ehdotti, että valtion tukemissa vuokra-asunnoissa otettaisiin käyttöön asteittainen vuokrasääntely.

Viime vuonna Kela maksoi asumistukia 1,92 miljardia euroa. Summa kasvoi 11 prosenttia vuodesta 2015. Yleistä asumistukea sai viime vuoden lopussa 267 000 kotitaloutta. Jotakin asumistukea sai viime vuoden lopussa 860 000 ihmistä.

Ensi viikolla raporttinsa jättää valtiovarainministeriön työryhmä, joka on perehtynyt kannustinloukkujen purkamiseen. Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) tietojen mukaan ryhmässä on ollut esillä muun muassa asumistuen leikkaaminen.