1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. taide

Tanssi auttaa sukeltamaan syvemmälle kuvataiteeseen – "Tuomme teokset eläviksi"

Wäinö Aaltosen museossa Turussa järjestetään tanssillisia museokierroksia, joissa kuvataiteeseen yhdistyvät elävä musiikki, tanssi ja teatteri. Esittäjien mukaan vastaavaa ei ole Suomessa aiemmin nähty.

Kuva: Paula Koskinen / Yle

Tanssijat johdattavat yleisöä eteenpäin Wäinö Aaltosen museossa, jossa on esillä museon nimikkotaiteilijan laaja näyttely.

Välillä tanssijoita on huomion kohteena yksi, välillä useita. Välillä katsoja huomaa, että viereisessä huoneessa on lisää tanssijoita.

Tanssijat ottavat huomioon tilassa olevat taulut ja veistokset. Näyttää siltä kuin he olisivat osa esillä olevaa näyttelyä.

Paikan päällä esitettävä musiikki vie katsojat toiseen maailmaan. Välillä musiikki lakkaa ja on aivan hiljaista.

Toisinaan hiljaisuuden rikkoo Wäinö Aaltosen roolissa esiintyvä Eero-Heikki Puustinen. Hän esittää kohtauksia, joiden tekstit on otettu Wäinö Aaltosen sisarilleen kirjoittamista kirjeistä.

Aaltosen taide sopii tanssiteoksen pohjaksi

Tanssilliset Sarastuksia-museokierrokset tutustuttavat museovieraat tavallista syvemmälle taiteilija Wäinö Aaltosen elämään ja hänen taiteeseensa.

– Teos tuo eläväksi Wäinö Aaltosen teoksia ja niiden henkeä ja tarinoita. Se tuo ehkä myös kuuluviin Wäinön äänen, kertoo esityksen ohjaaja ja koreografi, tanssija Maria Nurmela turkulaisesta Tanssikoulu Tanssitiimistä. 

Teosta on valmisteltu pitkään. Nuoret tanssijat ovat vierailleet museossa siitä lähtien, kun näyttelyn teokset saapuivat museoon. Nurmela kertoo, että koko tanssiteos ja sen koreografia on syntynyt niiden kokemusten pohjalta, mitä tanssijat ovat museossa saaneet.

Wäinö Aaltosen teokset ovat vähän niin kuin tanssia, joka on pysähtynyt paikoilleen.

Maria Nurmela

Wäinö Aaltosen teokset sopivat hänen mielestään hyvin tanssiteoksen pohjaksi.

– Teoksemme on syntynyt Wäinö Aaltosen teosten herättämistä tunteista. Hän oli hyvin monilahjakas taiteilija – hän olisi yhtä hyvin voinut antaa elämänsä musiikille, tai ainakin minä olen ymmärtänyt niin. Hänen teoksensa ovat vähän niin kuin tanssia, joka on pysähtynyt paikoilleen, Nurmela kuvailee.

Eero-Heikki Puustinen esittää Wäinö Aaltosta. Kuva: Paula Koskinen / Yle

Harvinaista, ehkä jopa ainutlaatuista Suomessa

Tanssillinen museokierros on Suomessa tiettävästi uusi juttu. Muualla maailmassa vastaavaa on kuitenkin jo tehty.

– Tämä oli minulle ihan uudenlainen juttu ja varmasti aika monelle muullekin. Mutta kun tehdään uutta, tehdään uutta täysillä ja näytetään muille esimerkkiä. Ties vaikka tulisi tällaisia kierroksia enemmänkin, sanoo Wäinö Aaltosen roolissa esiintyvä Eero-Heikki Puustinen.

Museo tuo tilana tanssijoille ja näyttelijöille uudenlaisia haasteita.

– Tila on avoin ja yleisöä ei pääse missään vaiheessa piiloon. Rooli täytyy kantaa koko esityksen ajan, Puustinen kertoo.

– Onhan tämä todella erilaista kuin lavalla tanssiminen. Lavalla sut nähdään vain yhdestä suunnasta, mutta täällä näyt koko ajan. Tilan tuntu on ihan erilainen, jatkaa tanssija Nea Vuorinen.

Sarastuksia-kierrokset kuuluvat viralliseen Suomi100-ohjelmaan ja juhlistavat Suomen itsenäisyyden juhlavuoden lisäksi Wäinö Aaltosen museon juhlavuotta ja 35 vuotta täyttävää Tanssikoulu Tanssitiimiä.

Kuva: Paula Koskinen / Yle

Sarastuksia-kierrokset Wäinö Aaltosen museossa Turussa 26.2., 4.3. ja 5.3.