"Tarjoilija sanoi, että mustalaisille ei tarjoilla, minä annoin nyrkistä!" – Romanivanhus muistaa tylyn kohtelun

Kiertolaisina eläneet romanit muistavat kurjuuden ja syrjinnän, mutta myös lähimmäisenrakkauden. Viimeisen kiertolaispolven tarinat koottiin kirjaksi ja valokuvanäyttelyksi.

romanit
Yle Uutiset Uusimaa: Vanhojen tie
Yle Uutiset Uusimaa: Vanhojen tie

– Meitä oli kuusi naista. Menimme kahvilaan ja tilasin kuusi korviketta. Tarjoilija sanoi, että mustalaisille ei tarjoilla, niin minä annoin nyrkistä! muistelee 90-vuotias Vieno Palm (o.s. Hagert).

Palmin tarina kuvaa hyvin romanien ja valtaväestön suhteita sodanjälkeisessä Suomessa. Tapaus vietiin oikeussaliin ja Palm sai maksettavakseen kuudensadan markan sakot.

Palm on yksi 14:stä romanivanhuksesta, joiden tarina kerrotaan Vanhojen tie -kirjassa ja valokuvanäyttelyssä. Vanhojen tie on toimittaja Aija Kuparisen ja valokuvaaja Olga Poppiuksen projekti, jonka pääosassa ovat romanivanhukset.

Hanke sai alkunsa, kun Kuparinen kuuli Romaniyhdistyksen vanhushankkeesta, jonka yhteydessä on tavoitettu viimeiseen kiertolaissukupolveen kuuluvia romaneja.

– He ovat viimeisiä kärrymustalaisia, ja pidämme tärkeänä, että heidän äänensä Suomen historiassa tulee kuulluksi ja kuvat nähdyksi, sanoo Tiina Isberg, Romaniyhdistyksen vanhusprojektin hankepäällikkö.

Nämä romanivanhukset ovat lapsena kiertäneet talosta toiseen etsimässä yösijaa ja ruokaa. Vakituisen kodin puuttumisen vuoksi monet heistä ovat käyneet kouluja vain vähän tai ei ollenkaan.

– Tiina sanoi toivovansa, että joku keräisi näiden vanhusten elämäntarinat talteen. Kiinnostuin heti, Kuparinen kertoo.

91-vuotias Irja ei koskaan oppinut lukemaan

Yksi projektia varten haastatelluista on Irja Bolström, 91-vuotias Karjalan evakko ja perinteistä kiertolaiselämää elänyt romani. Hänen kuusi lastaan ovat kaikki kuolleita, mutta Irja asuu edelleen omillaan Helsingin Malmilla. Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa.

– Kuusi lastani ovat kuolleet ja isät, äidit, siskot ja kaikki ovat menneet jo pois. Nyt kiitollisesti vain odotan, milloin minä itse lähden, Bolström sanoo.

Kiitän Jumalaa, että olen vielä tässä ja päässä on järki.

Vieno Palm

Hän katsoo Helinä Rautavaaran museon seinillä roikkuvia suuria valokuvia itsestään ja on huomiosta silminnähden vaivaantunut. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että romanikulttuuria esitetään myönteisessä valossa.

– Oikein hyvä ja kiitollinen olo on, hän sanoo.

Vieno Palm on Karjalan Säkkijärveltä kotoisin oleva 90-vuotias romani, joka asuu nykyisin palvelutalossa Helsingissä.

Vienon äiti kuoli tämän ollessa vasta pikkutyttö, ja Vieno kasvoi ensin tutun valkolaisperheen luona ja myöhemmin sukulaisten kanssa. Sota-aikaan hän oli pikkulottana, ja kiertolaiselämään hän tutustui vasta parikymppisenä tavattuaan miehen.

Palm asui pitkään Ruotsissa ja ehti työurallaan olla muun muassa sanomalehti Uuden Suomen konttorityöntekijänä.

– Elämässä on ehtinyt olla kaikenlaista. Kiitän Jumalaa, että olen vielä tässä ja päässä on järki.

Kuvaajan täytyi päästä lähelle

Kuparinen ja Poppius haastattelivat ja kuvasivat romanivanhuksia projektiaan varten kahden vuoden ajan.

Romaniyhdistyksen työntekijät Tiina Isberg ja Riitta Wallenius tasoittivat toimittaja-kuvaajaparin tietä romanien elämäntarinoiden luo. He tunsivat haastateltavat ja opastivat romanikulttuurin yksityiskohtien pariin.

– Nämä ihmiset ovat kulkeneet kärryillä ja nukkuneet saunoissa ja heinäladoissa, mutta he eivät välttämättä osanneet ajatellakaan, että siinä olisi jotain ihmeellistä, Kuparinen sanoo.

Poppius sanoo, että kuvaajana oli tärkeää päästä lähelle kuvattavia, kun kyse on henkilökohtaisista, rajuista elämäntarinoista.

– Otin kamerasta pois pitkän putken ja laitoin tilalle lyhyen, 50-millisen. Menin ihan lähelle, kuvattavien henkilökohtaiseen tilaan, jolloin ihmisestä lähtee kaikki maskit pois ja kuvattava ja hänen tarinansa aukeavat eri lailla.

Kiertolaisuus hiipui 1970-lopulla

Romaniväestön kiertävä elämäntyyli hiipui hiljalleen 1960-luvulta alkaen. 1970-luvun lopussa Suomessa tuli voimaan ensimmäinen syrjinnän kieltävä laki, ja romanien ja saamelaisten asemaa alettiin parantaa yhteiskunnan erityistoimilla.

Romaniyhdistyksen Tiina Isbergin mukaan vuosi 1975 oli käänteentekevä.

– Silloin Suomen romanit saivat ensimmäisiä koteja valtiolta. Valtio heräsi, että täällä on joukko ihmisiä, joilla ei ole koteja. Vasta siitä alkaen romanit ovat päässeet integroitumaan yhteiskuntaan.