Kolme moottorikelkkaonnettomuutta ja viisi loukkaantunutta Lapissa viikonloppuna

Lapissa on tapahtunut kolme kelkkasafarionnettomuutta viikonlopun aikana.

Moottorikelkkaonnettomuus
Kelkkasafari on yksi ulkomaisten matkailijoiden suosikkiaktiviteeteistä Lapin matkalla.
Arkistokuva. Kuvan kelkkailijat eivät liity uutiseen.Jarmo Honkanen / Yle

Moottorikelkan kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat kelkan ja pakettiauton törmäyksessä, joka tapahtui tienylitystilanteessa Rovaniemen Santavaarassa sunnuntaina.

Osana turistien safariletkaa ajanut kelkkailija lähti ylittämään Ounasjoen itäpuolentietä, vaikka tietä pitkin lähestyi pakettiauto. Poliisin mukaan pakettiauton kuljettaja ajoi nopeusrajoitusten mukaisesti ja yritti väistää tietä ylittämään lähtenyttä moottorikelkkaa.

Kuljettajan ja matkustajan vammat eivät ole vakavia.

Lisäksi Kittilän Levillä sattui viikonloppuna kaksi erillistä kelkkasafarionnettomuutta. Molemmissa onnettomuuksissa loukkaantui kelkan ulkomaalainen kuljettaja. Toisella kuljettajista oli kyydissään myös matkustaja, joka hänkin loukkaantui lievästi.