95-vuotias Aira Ehrlund on leikannut hiuksia 76 vuotta – eikä aio lopettaa

Aira Ehrlundista tuli parturi talvisodan päättymisen jälkeen. Tänä vuonna hän täytti 95 vuotta, eikä aio laskea saksia.

parturit ja kampaamot
Parturi Aira Ehrlund
Kalle Mäkelä / Yle

Jo kadulta katsoessa tulee kotoisa olo, sillä liikehuoneen ikkunalauta on täynnä viherkasveja. Kun astun sisälle liikkeeseen, Aira Ehrlund tervehtii takahuoneesta iloisesti. Hän istuu siellä ystäviensä kanssa iltapäiväkahvilla.

Liikkeessä käy päivittäin sekä asiakkaita että Ehrlundin ystäviä. Useimmiten asiakas ja ystävä ovat sama asia. Ehrlundia voi huoletta kutsua Airaksi.

Aira Ehrlund
Kalle Mäkelä / Yle

Liiketilassa on kaksi huonetta. Vuosia sitten ne olivat miesten ja naisten puoli. Parhaimmillaan Airalla oli töissä kaksi parturia miesten puolella, kaksi kampaajaa naisten puolella ja oppityttö. Nyt Aira parturoi asiakkaansa yksin vanhalla miesten puolella.

Entisellä naisten puolella on pikkuinen kuvaputkitelevisio ja tuoleja. Niiden lisäksi huoneessa on kaksi hiustenleikkuutuolia ja parturin peilipöytä, jotka eivät ole enää käytössä. Naisten puoli on kuin pieni olohuone.

Miesten puoli näyttää tavalliselta parturinliikkeeltä. Siellä on kaksi tuolia ja niiden edessä peilipöytä. Pöydällä on kasapäin parturin työvälineitä: saksia, kampoja, hiustenleikkuukoneita ja erilaisia hiustuotteita.

Aira viittilöi istumaan harmaanahkaiseen parturintuoliin. Selkänojan nahka on kulunut ja lohkeilee hieman. Tuolin vieressä on parturin oma rollaattori.

Aira Ehrlundin liike
Kalle Mäkelä / Yle

Kun parturin tuolissa istutaan tavallisesti kasvot peiliä kohti, Airan käsittelyssä peili on selän takana. Aira ei itse liiku asiakkaan ympärillä työtä tehdessään, vaan istuu asiakkaan takana, nojaa työpöytään ja kääntelee asiakkaan tuolia tarpeen mukaan.

Aluksi minua hieman mietityttää, ettei parturointia voi seurata peilistä samalla, kun tukka lähtee.

Vilkas tyttö Viipurista

Kurkistetaanpa Airan tarinan alkuun.

Eletään helmikuuta 1922. Tyyni Aira Ehrlund syntyy Viipurin läänissä Vahvialassa. Hänen isänsä on kansakoulun opettaja ja äiti sekatavarakauppias. He asuvat isän koulun yhteydessä olevassa pienessä talossa.

Pienenä tyttönä Aira juoksentelee pitkin kansakoulun käytäviä ja opettajat taluttavat häntä takaisin isän luokse. Hän on perheen ainoa lapsi, vilkas ja aina iloinen tyttö, jota vanhemmat eivät silti juuri joudu torumaan.

Nainen leikkaa miehen hiuksia koneen avulla.
Kalle Mäkelä / Yle

Ensikosketus parturin työhön tulee nuorelle Airalle yllättäen.

Kauniina kesäpäivänä Airan ollessa 12-vuotias, tulee hänen äitinsä verta vuotavana kotiin paikallisen maalaisparturin käsittelystä. Parturi on juuri leikannut palan äidin korvaa ja hän haluaa tyttärensä leikkaavan tukan loppuun.

Äiti sanoo Airalle, ettei mene enää parturiin. Hän istuu pihatuolille ja laittaa pyyhkeen hartioilleen.

– Se on sinun nyt leikattava, äiti toteaa Airalle.

Tukanleikkuu onnistuu mainiosti. Lopputuloksena äidillä on takaa lyhyt, singlattu tukka.

Sana uudesta parturista kiirii Vahvialassa nopeasti. Ensimmäisen hiustenleikkuun jälkeen naapurien pojat pyytävät Airaa leikkaamaan heidänkin hiuksensa.

Pojat istuvat pihatuoliin. Pyyheliina ylle ja Aira leikkaa.

– Ja laineita minä tein kaikille, silloin tehtiin aina laineita.

Ehrlundin työvälineitä
Kalle Mäkelä / Yle

Vuosikymmenten kokemuksella Aira tekee tarkkaa työtä edelleen.

Pääni sivut hän leikkaa leikkaa lyhyeksi leikkuukoneella toiveeni mukaan. Alun huoli on jo karissut. Aira käsittelee työvälineitä tottunein ottein.

Hän huolehtii koko ajan, että lopputulos on toivotunlainen.

– Otetaanko vielä lisää, entä pulisongit, leikkaanko rajaa niskaan, hän tiedustelee.

Palataan vielä taaksepäin.

Lähtö kohti länttä

Aira on 17-vuotias kun talvisota alkaa. Hän istuu tätinsä kirjoituspöydän päällä ja katsoo ikkunasta, kun Viipuria pommitetaan.

– Kysyin tätini mieheltä silloin, että onko tämä nyt sitä, ja hän vastasi, että tämä on nyt sitä. Eli sotaa.

Hieman myöhemmin Airan kotitalolle astelee nuori vänrikki, joka kertoo perheelle, että nyt on lähdettävä.

Airan äiti miettii, mitä perheen koiralle tehdään. Vänrikki tempaisee pistoolin vyöltään, mutta äiti tiuskaisee tälle, ettei nyt sisällä sentään. Sitten vänrikki vie koiran ulos.

Nainen leikkaa miehen hiuksia.
Kalle Mäkelä / Yle

Kotitalo jää asutun näköiseksi. Äiti asettaa avaimet naulaan oven pieleen. Kristalliskooli jää pöydälle ja kukkaset ikkunalaudalle.

Viipuri jää taakse. Perhe lähtee matkalle kohti uutta kotia.

Tie vie Luumäen kautta Urjalaan ja sieltä edelleen Punkalaitumelle. Siellä perhe viettää kesän pienessä mökissä asuen. Kesän jälkeen he saapuvat elokuussa Turkuun.

Ehrlundin perhe kävelee kauniina loppukesän päivänä Aurasillan yli kohti Kaskenmäkeä. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Raitiovaunut kolistelevat ohitse aivan kuten Viipurissa.

– Muistan ajatelleeni siinä että ”voi, tämähän on kuin kotiin tulisi”. Oli niin kaunista, Aira sanoo.

Pieni liike Pitkälläkadulla

Sakset säksättävät Airan kädessä tasaisesti samalla, kun hän muistelee uran alkuvaiheita.

– Silloin ei sähkökoneita ollutkaan, hän sanoo naurahtaen.

Nykyiset parturin sakset ovat hänen mukaansa huomattavasti pienemmät kuin Ehrlundin tullessa Länsi-Suomeen.

Grafiikka, jossa vanha mustavalkoinen valokuva naisesta, joka seisoo portailla.
Aputyttö Ilse Tähtinen Itäisen Pitkänkadun liikkeen portailla.Yle, Aira Ehrlund

On loppukesä 1940 ja Ehrlundin perhe on juuri saapunut Turkuun. Samana päivänä he kävelevät Itäisellä Pitkälläkadulla sijaitsevaan parturiliikkeeseen, joka on myytävänä.

Liiketila on vanhassa puutalossa Itäisen Pitkäkadun ja Kaskenkadun risteyksessä, vain muutama kymmenen metriä nykyisestä liikkeestä. Liike on katutasoa ylempänä, portaiden päässä.

Siellä on suuri pariovi, joka on lukittu poikittaisella rautakangella. Kun rautakangen saa liu’utettua pois paikaltaan, aukeaa parioven takaa toinen ovi. Sen yläosassa on lasi-ikkuna sisälle liikkeeseen. Oven takana avautuu pieni parturiliike.

Lattiat ovat korkkimattoa ja seinät vaaleanvihreät. Takanurkassa seisoo iso kaakeliuuni, jonka vieressä on pieni hiustenpesuallas. Lämmintä vettä huoneeseen ei tule, vaan altaan vieressä on kaasupullo, jonka liekillä lämmitetään hiustenpesuvesi.

Äiti ostaa liikkeen Airalle siltä samalta istumalta. Vieläkin nykyään Aira muistaa, miltä tuntui astua ensimmäistä kertaa sisään omaan parturiliikkeeseen.

– Se oli todella jännittävää. Äiti teki minulle ruokaa mukaan, mutta en minä ehtinyt oikein edes syödä, kun yritin vain tehdä töitä.

Liikkeen entinen omistaja siirtyy kauppojen myötä uuteen liikkeeseen, mutta hänen apulaisensa jatkaa töitä Airan liikkeessä ja opettaa tälle parturin ammattia, kuten parranajoa.

Mitään varsinaista ammattitutkintoa Airalla ei vielä ole, vaikka hän onkin jo kokenut hiustenleikkaaja.

Kouluun melkein konkarina

Turussa on vuonna 1940 vain pieni parturikoulu Rauhankadulla. Sitä pyörittävät kaupungin parturit, ja koulusta valmistuu alle kymmenen parturia vuodessa.

Nykyään kaupungissa on suuri ammatti-instituutin hiusalan koulu Aninkaistenkadulla. Sieltä valmistuu vuosittain nelisenkymmentä parturi-kampaajaa.

Nainen leikkaa miehen hiuksia.
Kalle Mäkelä / Yle

Tieto uudesta parturiliikkeen omistajasta kiertää kaupungin nopeasti, ja jo ensimmäisenä päivänä Airan liikkeeseen astelee turkulaisen parturikoulun opettaja.

Opettaja on tullut onnittelemaan tuoretta parturiliikkeen omistajaa. Nyt sitten tyttö kouluun vaan, tämä toteaa painokkaasti.

– Kaikki meni silloin niin omalla painollaan. En minä olisi varmaan itse osannut mihinkään kouluun hakeutua.

Airan koulunkäynti on tuohon aikaan melko vapaata. Moni opettaja painottaa hänelle usein, että jos liikkeessä on kovasti töitä, ei hänen ole pakko olla aina paikalla koulussa.

Ei turhia lomia

Kun Aira puhuu työstään, hänen silmänsä syttyvät tuikkimaan aivan erityisellä tavalla.

Lomia Aira ei ole uran varrella juuri pitänyt. Kun esikoistytär Armi syntyy maaliskuisena lauantaina vuonna 1946, on päivän viimeinen asiakas vakiokasvo, joka käy joka viikko siistimässä partansa Airan liikkeessä.

Parranajon jälkeen tulee lähtö Turun synnytyslaitokselle Heidekenille.

Äitiyslomaa Aira pitää tasan viikon. Seuraavan viikon lauantaina päivän ensimmäinen asiakas on samainen mies, jonka parran Aira ajoi viikko sitten, juuri ennen synnytystä.

– En minä voinut olla pidempään pois. Kiireesti, kiireesti, etteivät asiakkaat hermostu, Aira sanoo ja nauraa.

Toinen tytär Arja syntyy vain vuoden Armin jälkeen ja hänen jälkeensä perheen kuopus, Jyrki, muutaman vuoden siskojensa perässä, vuonna 1951.

95-vuotias Aira Ehrlund leikkaa miehen hiuksia koneella.
Kalle Mäkelä / Yle

Ehrlundin perhe asuu seuraavat vuodet liikkeen yhteydessä olevassa pienessä asunnossa. Kotoa on ovi suoraan liikkeeseen. Perheen elämä kytkeytyy tiiviisti Airan työhön.

Lapset ovat tiukasti mukana äidin työssä. Pienet kädet tarttuvat tämän tästä hiuksia leikkaavan Airan hameenhelmaan.

Tuohon aikaan työpäivät ovat joskus pitkiäkin, jopa kymmentuntisia. Nykyään Aira tulee töihin aamukymmeneltä ja lopettaa kahdelta iltapäivällä.

Asiakkaille työtä tehdään

Jos ei tietäisi Airan olevan 95-vuotias, ei sitä huomaisi mistään. Sakset, kampa ja hiustenleikkuukone toimivat Airan käsissä hämmästyttävällä tarkkuudella. Se on vuosien tuomaa kokemusta.

Asiakkaat ovat aina olleet Airalle työn suola. Heidän takiaan hän tulee töihin edelleenkin.

Aivan ensimmäistä asiakasta Aira ei enää muista. Vielä nykyäänkin liikkeessä käy asiakkaita, jotka ovat tulleet asiakkaiksi ensimmäisinä vuosina.

Airalla on asiakkaana perhe, jonka isoäiti, äiti ja lapsenlapsi käyvät leikkaamassa hiukset aina hänen luonaan. Isoäiti on ollut mukana lähes alusta saakka.

Yksi vakioasiakas tulee Airan parturiin edelleenkin. Hän on käynyt liikkeessä vuosikymmeniä. Aira sanoo miehen kertoneen syyksi sen, että heillä synkkaa niin hyvin.

Aikanaan samainen mies tuli parturiin mukanaan aina kuva eri hiusmallista. Airasta oli hauskaa tehdä joka kerta erilainen tukka.

– Oli ainakin saksalainen lyhyt malli, sitten tuli pystytukka ja Paasikiven malli.

Jotta Aira on pysynyt mukana asiakkaiden toiveissa, hänen on pitänyt seurata populaarikulttuuria vuosien varrella. Moni asiakas tulee liikkeeseen pyytämään tietyn laulajan tai näyttelijän hiusmallia.

– Aina piti katsoa elokuvat, että tiesi millaiset hiukset pääosien näyttelijöillä oli, Aira nauraa.

Pelkkää lyhyttä saksalaista tai Paasikiveä Aira ei kuitenkaan leikkaa.

Vanha nainen hymyilee kameralle.
Kalle Mäkelä / Yle

Aivan hiljattain liikkeeseen tuli parikymppinen mies, joka katsoi Airaa pitkään ja kysyi osaako tämä leikata nykyaikaista tukkaa.

– Sanoin hänelle, että tiedän olevani vanhan näköinen, enkä ollenkaan loukkaannu, jos haluat mieluummin mennä jollekin toiselle.

Siihen mies totesi, että kokeillaan nyt sitten, ja istui tuoliin. Hiustenleikkuun jälkeen mies nousi tuolista ja lausui Airalle painokkaasti:

”Olen pahoillani, että epäilin. Tämähän on juuri sellainen kuin halusin.”

”Minun tulisi niin ikävä tänne”

– Se olisi valmis sitten, Aira sanoo ja ojentaa käteeni peilin.

Airan parturoinnin lopputuloksena on siisti ja huoliteltu tukka. Hintaa leikkuulle tulee viidestä kymmeneen euroa.

Parturoinnin lomassa jutustellessa tulee selväksi, miten tärkeää työ hänelle on. Eläkkeelle olisi voinut jäädä jo 30 vuotta sitten. Miksi sitten ei?

Aira kertoo, että suurimpia syitä ovat asiakkaat ja tuttavat, kaikki ihmiset, joita liikkeessä päivittäin käy.

– Minun tulisi niin ikävä tänne. Ikävä asiakkaita. Vaikka jonain päivänä ei olisi yhtäkään työtä, tulisin tänne mielelläni vain olemaan.

Peilissä näkyy parturi ja tämän asiakas.
Kalle Mäkelä / Yle

Lopettaminen ei Airan mielestä ole koskaan ollut vaihtoehto.

Pari vuotta sitten hän ei ollut asiasta yhtä varma, kun hän kaatui kotinsa eteisessä. Silloin murtui ranne ja tekonivel irtosi. Oli pidettävä hieman taukoa. Tapauksesta kysyminenkin saa Airan mietteliääksi.

– Olen pitkään sanonut, että se saattaa olla yhdestä päivästä poikki. Kerran kun kaatuu, niin se on selvä. Kyllä minua nuoremmatkin menee, Aira sanoo ja on hetken hiljaa.

Kaatumisesta huolimatta Aira kertoo olevansa onnellinen siitä, että on pysynyt tähän asti terveenä. Tuttu hymy palaa hänen kasvoilleen.

Tavasta, jolla Aira puhuu työstään ja urastaan, tulee hyvin selväksi, miten tärkeää se hänelle on.

Airan mielestä on hassua, etteivät ihmiset tee töitä kauemmin. Ei työnteko ole hänen mielestään ollut mistään pois.

Mitä Aira sitten eläkkeellä tekisi?

– En minä tiedä. Katsoisin telkkaria, Aira sanoo ja purskahtaa nauruun.

”Niin kauan kun vaan osaan”

Kaatumisesta lähtien Airan poika Jyrki Ehrlund on joka aamu hakenut äitinsä kotoa liikkeeseen. Jyrki on ollut eläkkeellä jo useamman vuoden ja hän auttaa äitiään mielellään, rollaattorilla kun äiti ei portaita pystyisi yksin nousemaan.

Iltapäivällä poika tulee hakemaan äitinsä liikkeestä ja auttaa tämän kotiin. Niin tänäänkin. Kysyn häneltä, mitä hän ajattelee äitinsä hämmästyttävästä työurasta.

Jyrki Ehrlund kertoo, ettei elämää ilman äidin työtä voisi kuvitellakaan. Airan kaikki kolme lasta viettivät liikkeessä lapsuudessaan lähes kaiken vapaa-aikansa. Pikkupoikana Jyrki pesi joskus naisten hiuksiakin.

– Se oli meidän elämä, hän toteaa lähes liikuttuneena.

Aira Ehrlund
Kalle Mäkelä / Yle

Nyt, kun Aira on jo lähes satavuotias, on työn merkitys Jyrkin mukaan erityisesti korostunut. Hän kertoo sanoneensa aina äidille, että töihin tuleminen kannattaa niin kauan kuin se on suinkin mahdollista.

– Kädet ja mieli toimivat ihan eri tavalla, kun äiti on täällä joka päivä, Jyrki Ehrlund sanoo.

Aira nyökyttelee.

– Niin kauan minä teen töitä kuin vaan osaan.