Poliisihallitus: Uusi tieliikennelaki lisää merkittävästi kiinnijäämisriskiä

Myös moottoripyöräilijät saadaan automaattivalvonnan piiriin, jos hallituksen esitys menee läpi. 

tieliikennelaki
Automaattivalvontakamera Kehä I:llä Espoon Laajalahdessa.
Lakipaketissa ehdotetaan, että liikennevirhemaksun voisi määrätä riippumatta siitä, kuka ajoneuvoa tekohetkellä ajoi.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Parhaillaan lausuntokierroksella oleva tieliikennelain kokonaisuudistus (siirryt toiseen palveluun)esittää suuria muutoksia liikenteen sakkoihin.

Esimerkiksi kaikista alle 30 kilometriä tunnissa ajettavista ylinopeuksista maksettaisiin vastaisuudessa rike- tai päiväsakkojen sijaan niin sanottua hallinnollista virhemaksua. Toisin kuin nyt, alle 30 kilometrin ylinopeus ei olisi enää rikos. Vasta kovemmat vauhdit menisivät päiväsakoille.

Poliisihallitus kuvaa Liikenne- ja viestintäministeriön neljä vuotta valmistelemaa jättimäistä lakipakettia ”hyväksi askeleeksi oikeaan suuntaan”.

– Esimerkiksi tuo 30 kilometriä olisi meidän mielestä voinut olla 25, mutta ei se meille ole elämän tai kuoleman kysymys, sanoo automaattivalvonnasta vastaava poliisitarkastaja Heikki Ihalainen.

Ihalainen on pääosin tyytyväinen, sillä poliisi voisi tulevaisuudessa keskittyä liikenteessä törkeisiin ylinopeuksiin ja ajotapojen valvontaan.

Automaattivalvonta pystyy jatkossa hoitamaan suuren osan nykyisistä liikennerikkomuksista, sillä lakipaketissa ehdotetaan, että liikennevirhemaksu olisi mahdollista määrätä myös ilman, että tiedetään, kuka ajoneuvoa tekohetkellä ajoi.

Nykyään vaadittavan kuljettajan kasvokuvan sijaan riittäisi pelkkä ajoneuvon rekisteritunnus.

Moottoripyöräilijä tunnistetaan takaapäin

Nyt esitetyn virhemaksun suuruus vaihtelisi 20 ja 400 euron välillä. Ylinopeusrikkomukset olisivat asteikon yläpäässä.

Autoilijan tai myös moottoripyöräilijän kannalta merkittävin muutos olisi, että punaisia päin ajaminen tulisi myös päiväsakkojen sijaan hallinnollisen virhemaksun pariin. Nykyäänhän punavaloja päin ajamisesta seuraa auttamatta niin kuljettajan kuin poliisinkin aikaa vievä päiväsakkokäsittely.

Poliisihallituksen Heikki Ihalainen on myös tyytyväinen, jos vastaisuudessa pelkkä rekisterikilven luku riittää moottoripyörien saamiseksi automaattivalvonnan piiriin. Nykyään moottoripyöräilijä on päässyt kuin koira veräjästä, sillä tolppakamerat eivät pysty ottamaan kuvaa sekä kuskin kasvoista että pyörän kilvestä.

– Ja automaattivalvonta voi koskea sekä hetkellistä nopeutta että keskinopeusmittausta. Merkittävin muutos on kiinnijäämisriskin lisääntymisessä, Ihalainen sanoo.

Nopeudenvalvontakamera Kehä I:llä Helsingissä.
Nopeudenvalvontakamera Kehä I:llä Helsingissä.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Automaatti kuvaa turvavyöt ja liikennemerkkien noudattamiset

Pelkkään rekisterikilpien tunnistamiseen perustuva valvonta tuo aivan uusia rikkomuksia valvonnan joukkoon.

Liikennevirhemaksu voitaisiin lähettää auton omistajalle tai haltijalle, jos tämän ajoneuvo ei esimerkiksi noudata väistämisvelvollisuutta tai tekee u-käännöksen, vaikka se on liikennemerkillä kielletty.

– Automaattivalvonnalla voidaan periaatteessa valvoa kaikkia kieltomerkkejä ja määräysmerkkejä, esimerkiksi vaikka läpiajokieltoa. Myös turvalaitteiden käyttö eli turvavyöt saadaan automaattisesti, kunhan on hahmontunnistus, poliisitarkastaja Ihalainen sanoo.

Jos kuskista ei tarvitse enää saada kasvokuvaa, voidaan ajotapoja myös valvoa huomattavasti edullisemmalla valvontalaitteistolla. Ja jos poliisin määrärahoja ei supisteta, saa samalla rahallisella panostuksella huomattavasti enemmän tuloja valtiolle.

Poliisihallituksen Heikki Ihalainen sanoo, että poliisikin aikoo vielä ottaa osaa lausuntokierrokseen listaamalla uuden tieliikennelakiehdotuksen puutteita ja esittämällä parannusehdotuksia. Enimmäkseen lähes 500 sivun lakiehdotuspaperi näyttää kuitenkin poliisin silmiin kelvolliselta.

– Olisin vielä toivonut, että myös katsastamattomasta autosta voisi lähettää pelkän rekisterikilven perustella virhemaksun. Ehkä se on lakiehdotuksesta unohtunut?