Trump: "Puolustusmenoihin historiallinen korotus, emme koskaan voita sotia"

Trump lupaa 54 miljardin dollarin korotusta puolustusbudjettiin. Rahat aiotaan saada hallinnon tehostamisesta muilla osa-alueilla ja leikkaamalla erityisesti kehitysavusta.

Donald Trump
Trump lupasi historiallisen suuria korotuksia puolustusmenoihin.
Trump lupasi historiallisen suuria korotuksia puolustusmenoihin.AUDE GUERRUCCI / EPA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi suunnitelmistaan puhuessaan Yhdysvaltain osavaltioiden kuvernööreille. Hänen mukaansa puolustukseen panostetaan amerikkalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Hän ei kuitenkaan tarkentanut miten lisäresurssit tullaan käyttämään, vaan sanoi antavansa Yhdysvaltain puolustushallinnolle asian suhteen vapaat kädet.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Trumpin suunnitelma merkitsee yli kymmenen prosentin kasvua Yhdysvaltain puolustusmenoihin, jotka jo nyt ovat suurimmat maailmassa. Trump lupasi puheessaan muutosta maan asevoimiin, jotka hänen mukaansa eivät koskaan voita sotia.

Trump myös lupasi panostaa infrastruktuurihankkeisiin, kuten teiden ja siltojen rakentamiseen.

– Alamme käyttää rahaa infrastruktuurihankkeisiin isosti, Trump totesi.

Lähteet: AFP, Reuters