Mäntyniemeen mielivät Vanhanen ja Haavisto: Uusi aika vaatii presidentiltä uudenlaista silmää

Keskustan Matti Vanhanen kääntäisi presidentin katsetta turvallisuuspolitiikan lisäksi kohti Afrikkaa ja ilmastoa. Vihreiden Pekka Haavisto uskoo, että Euroopan myllerrys nousee myös presidentin pöydälle.

presidentinvaalit
Pekka Haavisto ja Matti Vanhanen A-studiossa maanantaina.
Pekka Haavisto ja Matti Vanhanen A-studiossa maanantaina.Yle

Presidentinvaalit ovat vajaan vuoden päässä, ja tasavallan presidentin Sauli Niinistön jatkohaluja arvuutellaan vielä. Kaksi haastajaa on kuitenkin avannut jo oman presidenttikisansa.

Keskustan ehdokkaaksi jo viime kesänä nimitetty Matti Vanhanen sanoi maanantain A-studiossa, että hänet veti jälleen peliin mukaan uusi maailmantilanne.

– Edellisestä ehdokkuudestani on 11 vuotta. Sen jälkeen maailma on muuttunut todella voimakkaasti, ja asetelma on aivan uudenlainen. Presidentin pitää kyetä itsenäiseen ajatteluun. Pitää olla vahva kiinnostus maailman tilanteeseen. Ei vain perinteiseen kovaan turvallisuuspolitiikkaan, vaan myös esimerkiksi Afrikkaan ja ilmastokysymyksiin, Vanhanen sanoi.

Helmikuun alkupuolella vihreiden ehdokkaaksi valittu, niin ikään maanantain A-studiossa vieraillut, Pekka Haavisto huomautti, että vaaleihin mennessä maailma voi vielä ehtiä muuttua moneen kertaan.

– Vaikka Euroopan unionin sisäiset asiat eivät kuulu presidentin tehtäviin, nyt ollaan aivan uudenlaisessa tilanteessa. On tulossa brexit, tämän vuoden aikana kriittisiä vaaleja Saksassa ja Ranskassa. Voidaan olla vuoden lopussa vieläkin turbulentimmassa tilanteessa. Presidentin on osallistuttava aktiivisesti ulkopoliittiseen keskusteluun ja luotava systemaattisesti suhteita lähemmäs ja kauemmas. Kaikki nämä ovat tämän päivän presidentin toimenkuvaa, Haavisto arvioi.

“Ehdokkuus riippumaton Niinistön päätöksestä”

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön jatkoaikeista ei ole vielä tietoa, ei myöskään muiden puolueiden ehdokkaista. Niinistö on aikonut kertoa päätöksensä kevään aikana. Jos istuva presidentti kisaan lähtee, hän lähtee vihreiden Haaviston mukaan etumatkalta.

– Istuvalla presidentillä aina tietynlainen etu, kun hän puolustaa virasta käsin. Näinä aikoina ihmiset arvostavat myös jatkuvuutta, Haavisto arveli.

Kumpikaan varmistuneista presidenttiehdokkaista ei kertonut, toivooko Niinistön lähtevän ehdokkaaksi. Matti Vanhanen totesi, että hänen ehdokkuutensa ei riipu Niinistön päätöksestä.

– Saattaa olla luontevaa, että [Niinistön] ehdokkuuspäätös lykkääntyykin. Istuva presidentti miettii tietysti, mikä on viranhoidon kannalta järkevää, Vanhanen sanoi.

Vanhanen oli presidenttiehdokkaana myös vuonna 2006. Silloin hän jäi ensimmäisellä kierroksella vajaan 19 prosentin ääniosuudella kolmanneksi, presidentiksi tuolloin uudellen valitun Tarja Halosen ja Sauli Niinistön jälkeen. Haavisto hävisi vuonna 2012 toisella kierroksella Niinistölle. Haaviston osuus äänistä oli silloin runsaat 37 prosenttia.