Huono sisäilma piinaa silmätautien hoitoa Helsingissä – leikkauksia jouduttu perumaan henkilökunnan oireilun takia

Tilanne kärjistyi, kun vasta kolme vuotta sitten käyttöönotettu Läntinen silmäsairaala Lauttasaaressa jouduttiin sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi.

sisäilma
Silmää tutkitaan.
Yle

Tilojen järjestäminen silmätautien hoitoon on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä yhtä palapeliä jo vuosien ajan. Runsas kolme vuotta sitten Lauttasaareen vuokratiloihin perustetun Läntisen silmäsairaalan piti omalta osaltaan ratkoa ongelmia. Toisin kuitenkin kävi, ja syynä oli jälleen huono sisäilma.

– Se oli todellinen pettymys. Lauttasaari oli erinomainen menestys siinä mielessä, että siellä oli hyvät tarkoitukseen soveltuvat tilat, joissa saatiin prosessit hiottua tehokkaiksi. Toiminta pyöri erittäin hyvin kolme vuotta, kunnes sisäilmaoireilu muodostui ongelmaksi, toteaa Hyksin silmätautien linjajohtaja, ylilääkäri Jukka Moilanen.

Läntinen silmäsairaala suljettiin kokonaan vuoden vaihteessa. Meilahdessa silmäklinikan leikkausosasto joutui sisäilmaevakkoon jo vuosi sitten.

Henkilökunnan sairastelu lisääntynyt

Tilojen käyttökiellot ovat aika ajoin pakottaneet supistamaan toimintaa. Sisäilmasta aiheutuva oireilu on Moilasen mukaan lisännyt selvästi myös hoitohenkilökunnan sairauslomia.

– Olemme joutuneet ajoittain sulkemaan jonkun salin, kun henkilökuntaa ei ole ollut riittävästi sisäilmaoireilun takia. Konkreettisia vaikutuksia tällä on ollut.

Kaihileikkauksia ei pystytty tekemään Lauttasaaressa lokakuun jälkeen. Jonot kasvoivat hetkellisesti ennen kuin palveluseteleiden määrää pystyttiin lisäämään. Kaihipalveluseteleitä jaettiin viime vuonna yli tuhat enemmän kuin edellisenä vuonna.

– Eniten tilanne vaikutti meille jäävien vaikeiden leikkausten hoitamiseen. Niissä jonotusajat pitenivät, mutta jono saadaan kevään aikana purettua, Moilanen vakuuttaa.

Palvelusetelit eivät riitä korvaamaan tilapulaa

Läntisen silmäsairaalaan kaihileikkaukset tehdään tällä hetkellä Ortonin tiloissa Ruskeasuolla. Meilahden silmäklinikan leikkaukset ovat evakossa entisen korvaklinikan tiloissa.

HUSin hallitus keskusteli tilaogelmasta kokouksessaan maanantaina. Hallituksen mukaan edes suuri ostopalveluiden ja palveluseteleiden käyttö ei ole kyennyt korvaamaan käyttökelpoisten toimitilojen puutetta.

Pitkäaikaista ratkaisua ja riittävän suuria toimitiloja etsitään nyt mahdollisimman nopeasti. HUS-Tilakeskuksen kiinteistöpäällikön Pasi Tuomisen mukaan sekä olemassa olevat tilat, uuden rakentaminen että uudet vuokratilat ovat mahdollisia ratkaisuja.

– Tilanne räjähti käsiin sen verran nopeasti, että punaista lankaa siihen, miten tästä päästäisiin, ei vielä ole löytynyt. Kaikki vaihtoehdot ovat kalliita eli asia ei ole yksinkertainen.

Tuominen toivoo asian ratkeavan vielä kevään aikana. HUSin eri rakennusten sisäilmaongelmat vievät hänen työajastaan huomattavan osan.

– Puolet työajasta tuntuu liioittelulta, mutta välillä tuntuu, ettei sekään riitä. Kyllä nämä melkein päivittäisiä asioita ovat, että ratkaisuja joutuu pohtimaan, hän toteaa.