Miksi länsimetro viivästyi ja budjetti paisui? Yhtiön tilaama selvitys valmistumassa

Länsimetron hallitus käsittelee tänään kolmen ulkopuolisen konsultin selvitystä metrohankkeen viivästyksistä ja budjetin ylityksistä.

Länsimetro
Kaapeleita Länsimetron Aalto-yliopiston metroasemalla Espoon Otaniemessä.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Länsimetro Oy:n hallitus kokoontuu tänään keskiviikkona ruotimaan ulkopuolista selvitystä metrohankkeen ongelmista.

Kolmen itsenäisen rakennusalan ammattilaisen, Pekka Kontiolan, Jaakko Heikkilän ja Juhani Kuusiston selvitys valmistui sekin hieman alkuperäistä aikataulua myöhässä, sillä tehtävänanto muuttui matkan varrella.

Selvityksen piti alun perin olla valmis vuodenvaihteessa. Siihen päätettiin kuitenkin sisällyttää myös viimeisin kustannustennousu marraskuussa.

Päähuomio on siinä, miksi metrohanke viivästyi ja kustannukset nousivat.

– Hallitus tilasi selvityksen itselleen, jotta se voisi muodostaa käsityksen siitä, mitä asioita pitää parantaa ja mitä näille asioille kannattaisi tehdä. Nyt näitä toimenpiteitä tämän raportin pohjalta mietitään, Länsimetron hallituksen puheenjohtaja, Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo sanoo.

Osa toimenpiteistä on Isotalon mukaan jo tehty.

– Omaa organisaatiota on vahvistettu monelta osin. Ykkösvaiheesta on otettu oppia, mitä kakkosvaiheessa kannattaa tehdä.

Länsimetron Aalto-yliopiston metroasema Espoon Otaniemessä.
Länsimetron liikennöinnin aloittaminen on siirtynyt jatkuvasti. Rata liittää Espoon Helsingin metrolinjaan.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Vastasi "aika pitkälle" avoimiin kysymyksiin

Selvitystyön tekijät esittelivät raporttia hallitukselle jo edellisessä kokouksessa. Isotalo ei lähde erittelemään sen sisältöä.

– Sekin ratkotaan hallituksessa, onko raportti julkaistavissa vai ei. Katsomme tässä ensi sijassa yhtiön etua.

Isotalo ei myöskään kommentoi, oliko selvityksen sisällössä yllätyksiä. Hänen mukaansa se kuitenkin vastasi "aika pitkälle" niihin kysymyksiin, mitä pitikin.

Seuraavaksi työn tuloksista raportoidaan Länsimetron omistajakunnille eli Espoolle ja Helsingille.

Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi ja viestintäjohtaja Satu Linkola eivät edeltäkäsin osaa arvioida, mitä raportista seuraa. Raporttia on tähän mennessä käsitellyt ainoastaan yhtiön hallitus suljettujen ovien takana. Henkilökuntaa ei ole ollut läsnä.

Länsimetron hallituksen kokous alkaa kello 13.

Myös Helsingin kaupunki oli teettämässä omaa selvitystään Länsimetron sotkuista. Hanke kuitenkin jäädytettiin siihen saakka, että yhtiö saisi valmiiksi oman selvityksensä.

Viimeisimmän arvion mukaan länsimetro lähtee liikkeelle elokuussa, noin vuoden alkuperäistä aikataulua myöhässä.