Koe uusi yle.fi

Tässä ovat uudet veljekset – Seitsemän veljestä Turun peruskorjatun kaupunginteatterin lavalle marraskuussa

Teatteri julkaisi näyttelijöiden nimet, mutta kuka esittää ketä, se pysyy vielä arvoituksena.

Seitsemän veljestä
Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljestä -näytelmän pääosanäyttelijät samassa kuvassa.
Turun kaupunginteatteri

Turun kaupunginteatteri on julkistanut näyttelijät, jotka esittävät Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Näytelmä saa ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa marraskuussa.

Tulkinnan dramatisoi ja ohjaa Lauri Maijala. Jukolan veljeksinä nähdään Markus Järvenpää, Paavo Kinnunen, Eero Milonoff, Joel Mäkinen, Olli Rahkonen, Jonas Saari ja Joonas Saartamo.

– Nyt ei haeta yhtä mölisevää porukkaa, vaan olen hakenut ennen kaikkea yksilöitä. Kaikki seitsemän ovat hirvittävän älykkäitä ja tarkkoja näyttelijöitä, ja toivon, että heistä syntyy paras mahdollinen ryhmä, Maijala toteaa teatterin tiedotteessa.

Maijala paljastaa myöhemmin keväällä, kuka näyttelijöistä esittää kenenkin veljeksen roolin. Ohjaaja kertoo tekevänsä päätökset vasta harjoitusten alussa.

– Työryhmä ei ole vielä tavannut toisiaan. Haluan nähdä heidät yhdessä ja kuulla, kun he puhuvat roolit kerran läpi, ennen kuin lyön roolituksen lukkoon.

Peruskorjaus valmistuu niin sanotun ryntäysaikataulun mukaisesti

Turun kaupunginteatterin remontin aikataulu ja budjetti ovat matkan varrella ylittyneet moneen kertaan, mutta nyt peruskorjaus näyttää valmistuvan ajoissa.

Näillä näkymin syksyn ensimmäinen ensi-ilta pystytään järjestämään syyskuun puolessa välissä. Esityskauden käynnistää musikaali, jonka nimi paljastetaan myöhemmin. Seitsemän veljestä on peruskorjatun päänäyttämön toinen ensi-ilta.

Peruskorjausta tehdään aikataulusyistä myös ylitöinä ja viikonloppuisin. Lisäksi käytössä on lämmitettyjä sääsuojia.