Koe uusi yle.fi

Lintujen paluumuutto pyrähti käyntiin – Suomeen saapui töyhtöhyyppiä ja kiuruja

Muuttolintujen saapuminen on viimeisten vuosikymmenten aikana aikaistunut useilla viikoilla.

muuttolinnut
Töyhtöhyyppä hangella
Tämä töyhtöhyyppä kuvattiin viime keväänä Mikkelissä.Mikko Rötkö

Muuttolintujen paluu Suomeen on käynnistynyt. Kuluneen viikon aikana Ahvenanmaalla ja rannikolla Turusta Kotkaan on havaittu töyhtöhyyppiä. Lounais-saaristossa ja etelä- ja länsirannikolla on havaittu puolestaan kiuruja.

– Tämä on keskimääräistä aikaisempi vuosi, mutta tässä 2000-luvulla on totuttu näihin aikaisiin keväisiin. Ihan tyypillistä on ollut, että jo helmikuun puolella alkaa muuttolintuja saapua, kertoo Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved.

Södersvedin mukaan leudommat talvet houkuttelevat muuttolintuja palaamaan entistä aiemmin. Ensimmäisten muuttolintujen osalta muutamassa vuosikymmenessä muutto on aikaistunut useammalla viikolla.

– Meillä on ollut lämpimämpiä talvia, lämmin sää keväällä, jäätä on merellä vähän ja lunta on vähän, luettelee Södersved syitä.

Ensimmäiset Suomeen palaavat linnut talvehtivat melko lähellä.

– Pääosin Länsi-Euroopan rannoilla, Ranskasta Hollantiin ulottuvalla alueella. Osa saattaa talvehtia ihan tuossa Tanskassa, Etelä-Ruotsissakin saattaa osa talvehtia.

Lintujen paluumuuttoliike on hyvin pitkäkestoinen, viimeiset linnut saapuvat Suomeen vasta juhannuksen tienoilla.

– Silloin saapuvat viimeiset hyönteissyöjälinnut, silloin saapuu kerttusia ja sirkkalintuja, Södersved kertoo.

Täysin tarkkaan ei pystytä selvittämään, milloin ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet, sillä osa muuttolintulajeista talvehtii Suomessa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Sukellusveneet

Onko kadonneessa sukellusveneessä enää ketään hengissä? Argentiinalaisaluksesta uhkaa loppua happi

Sijoittaminen

Makuutatko sinäkin lapsesi rahoja pankkitilillä? Ei kannata – Kysyimme asiantuntijoilta, miten lapsen varat kannattaisi sijoittaa

Arkeologia

Arkeologit luulivat kaivavansa pellon reunaa, vastaan tulikin huikea yllätys:

Löydöt kertovat raumalaisen luostarin ruokailutavoista 1400-luvulla