Koe uusi yle.fi

Putinista tulee härkätaistelija suomalaisanimaatiossa

Venäjän presidentti Vladimir Putin seikkailee Katariina Lillqvistin tekeillä olevassa animaatiosarjassa.

Vladimir Putin
Vladimir Putin kalastamassa Siperiassa vuonna 2013.
Vladimir Putin kalastamassa Siperiassa vuonna 2013.Alexey Nikolsky / Ria Novosti / EPA

Elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist sekä sarjakuvataiteilija ja rocktoimittaja Juho Juntunen valmistelevat yhdessä animaatiosarjaa työttömäksi jäävästä härkätaistelijasta. Animaatiossa on rooli myös Venäjän presidentille Vladimir Putinille, joka haluaa elokuvassa härkätaistelijaksi. Hanketta on rahoittanut Suomen kulttuurirahasto.

– Putin-nukkea tehdään parhaillaan. Hän on vähän liian isoissa härkätaistelijan tamineissa, Lillqvist hymyilee.

Idea sarjaan syntyi Kataloniassa paikallisten taiteilijoiden kanssa. Itsenäisyyttä havitteleva Espanjan itsehallintoalue kielsi härkätaistelut yli viisi vuotta sitten, ja sama keskustelu velloo kuumana muualla Espanjassa. Venäläisten omistamat huvilat ovat myös tapetilla espanjalaisten kahvipöytäkeskusteluissa.

Aihepiiri on suomalaistaiteilijalle aivan uusi, sillä Lillqvist tunnetaan sotaan liittyvistä poliittisista tarinoista.

– Tämä on kaikin puolin hirvittävän hauska projekti. Ehkä vastapainoa sille, mitä olen tehnyt, Lillqvist sanoo.

Juntusen hahmot poikkeavat täysin Lillqvistin elokuvista tutuista nukeista.

– Juhon hahmoluonnoksissa yhdistyy sarjakuvamainen muotokieli jopa niin, että animaatiosta tulee oheistuotteena sarjakuva-albumi, Lillqvist hehkuttaa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Zimbabwe

Näin Zimbabwen itsevaltaisen presidentin ero eteni: Krokotiili voitti himoshoppaajan

Peter Madsen

Löytyikö Kim Wallin ruumiinosa? Sukeltajat ovat löytäneet käsivarren merestä

Tulisijat

Kolme varmaa vinkkiä takan sytyttämiseen

"Sitten on jotain vikaa tulisijassa, jos se vielä pöllähyttää savut tupahan"

A-studio

Matematiikan opettaja: Oppilaiden taidoissa voi olla seitsemän vuoden ero, kutosen suoriutujalle sisällön on oltava toinen kuin kympin oppilaalle