yle.fi-etusivu

Gartner: Nettiin kytkettyjen esineiden määrä nousee yli 30 prosenttia tänä vuonna

Kaikki mikä voidaan liittää nettiin, tullaan liittämään nettiin, arvioi Nokian globaali myyntijohtaja Tommi Uitto.

esineiden internet
Barcelonan mobiilimessut.
Verkkoon kytketyt autot olivat näkyvästi esillä Barcelonan mobiilimessuilla.Yle / Jussi Koivunoro

Barcelonan mobiilimessuilla esitelty polkupyörän älylukko on yksi esimerkki niin sanotusta esineiden internetistä.

Käsite on vähitellen hiipinut teknologia-alan hypepuheista ihmisten arkeen konkreettisten sovellusten kautta. Suomessa esineiden internet näkyy esimerkiksi etäluettavina sähkömittareina tai bussibysäkkien digitaalisissa aikataulunäytöissä.

Konsulttiyhtiö Gartner ennustaa, että verkkoon kytkettyjen esineiden ja tavaroiden määrä nousee tänä vuonna yli 30 prosenttia viime vuoden tasoon verrattuna.

– Ennustamme, että tänä vuonna verkkoon on liitetty maailmanlaajuisesti jo liki 8,5 miljardia erilaista esinettä, sanoo Gartnerin tutkimusjohtaja Jessica Ekholm Ylelle Barcelonassa.

Ekholmin mukaan kasvua nähdään erityisesti kotiautomaatiossa kuten valojen ja lämmityksen etäohjauksessa. Barcelonassa erityisen vahvasti olivat esillä verkkoon kytketyt autot.

Bisnestä myös suomalaisfirmoille?

Suomalaisyrityksistä esimerkiksi verkkolaiteyhtiö Nokia hyötyy esineiden internetin tulosta. Tietoliikenteen määrän kasvu kun vaatii jatkossa uusia investointeja verkkoihin.

– Kaikki asiat mitkä voidaan kytkeä nettiin, niin tullaan varmaan kytkemään nettiin, sanoo Nokian globaali myyntijohtaja Tommi Uitto.

Nokia ei halua arvioida, kuinka iso bisnes esineiden internet voisi Nokian kannalta olla. Gartner arvioi, että tänä vuonna pelkästään yritykset investoivat esineiden internetin laitteistoihin 964 miljardia dollaria.

Kasvu on vahvaa myös kuluttajasovellusten puolella. Gartner ennakoi, että tänä vuonna kuluttajasovelluksiin käytetään rahaa 725 miljardia dollaria. Keskeinen kasvualue on terveysteknologia, kuten syke- ja unimittarit.

Nokia pyrkii kahmaiseman siivun tästä markkinasta. Yritys osti hiljattain älyrannekkeistaan tunnetun terveysteknologiafirman Withingsin.