Minne katosi puoli miljoonaa euroa? Luumäen kunnan tilinauhasta paljastui ikävä yllätys

Tuplasti ennakoitua suurempi alijäämä yllätti kunnanjohtajan täysin.

kunnat
Luumäen kunnantalo
Luumäen kunnan talouteen ilmestyi puolen miljoonan euron lovi.Kare Lehtonen/Yle

Lappeenrannan naapurikunnan Luumäen tilinpäätös on yllättäen paljastunut paljon odotettua heikommaksi. Kunnan alijäämä on noin puoli miljoonaa euroa eli suurempi, kuin tilikauden alussa tehdyissä arvioissa ennustettiin.

Luumäen kunnanjohtaja Anne Ukkonen kertoo, että näin iso lovi tilinpäätöksessä tuli yllätyksenä.

– Meillä petti kunnallisverotuotto, Ukkonen sanoo.

Luumäellä kunnallisveroja saatiin nyt noin 350 000 euroa evähemmän kuin edellisellä tilikaudella. Lisäksi kunnanjohtaja mainitsee miinusta tulleen hallituksen kaavailemien päivähoitomaksujen korotuksen peruuntumisesta.

Kunnanjohtajan mukaan kunnallisverojen vähentyminen ei ollut ennustettavissa ennen tilinpäätöstä.

– Ilmeisesti kuntalaiset ovat saaneet loppuvuonna veronpalautuksia enemmän kuin ennustettiin. Olisiko siinä ollut lomautuksia, jotka selittää tämän verotulojen pienentymisen.

Toisena vaihtoehtona yllättävään alijäämään kunnanjohtaja Ukkonen pitää sitä, että merkittävä osa veronmaksajista on muuttanut pois paikkakunnalta. Tarkkaa analyysia verotulojen vähenemisen syistä Luumäellä ei ole vielä tehty.

Ennuste ei onnistunut

Ukkosen mukaan ikävä yllätys tilinpäätöksessä oli mahdoton nähdä aiemmin. Elokuun osavuosikatsaus kertoi Ukkosen mukaan vielä verokertymän karttuvan positiiviseen suuntaan edellisvuosiin verrattuna.

– Me olimme liian optimistisia, Ukkonen hymähtää.

Kunnan henkilökuntaa kunnanjohtaja kiittelee onnistuneesta säästökuurista.

– Kunnan toimintakulut jäivät alle sen, mitä talousarvioon oli kirjattu. Olemme siis onnistuneet kustannusten karsimisessa mutta nyt petti tulopuolella, Ukkonen sanoo.

Kaikkiaan Luumäen kunnan alijäämäksi kirjattiin nyt 1,1 miljoonaa euroa. Se on lähes kaksinkertainen ennusteeseen verrattuna.

Yli miljoonan euron alijäämä ei Luumäellä vielä huoleta. Kunnan kassaan on aiemmilta vuosilta kerääntynyt noin 15 miljoonan euron potii, josta nyt paljastunut vaje napsaistaan. Verotulojen puuttuminen on kunnanjohtajan mukaan huolestuttavaa lähinnä tulevien vuosien kannalta.

Luumäen talouden alijäämästä uutisoi ensin Luumäen Lehti (siirryt toiseen palveluun).

2.3.2017 kello 17.17 poistettu yksi kunnanjohtajan kommentti ja korjattu sanapari Kuntaliiton ennuste termillä kunnan osavuosikatsaus.