Siilinjärvi haluaa pakkolunastaa Harjamäen hylätyn kerrostalon – "Ehkä olisi pitänyt jo aiemmin"

Jos pakkolunastaminen onnistuu, kerrostalo todennäköisesti purettaisiin ja tontti laitettaisiin myyntiin, kertoo Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen.

Siilinjärvi
Siilinjärven Harjamäessä Pasurintiellä sijaitseva hylätty kerrostalo
Joonas Nieminen / Yle

Siilinjärven kunta selvittää Harjamäen aution ja rapistuneen kerrostalon pakkolunastamista. Pasurintiellä sijaitseva kerrostalo on ollut tyhjillään vuodesta 2010 lähtien ja se on surkeassa kunnossa.

Linnut ovat päässeet taloon sen rikkinäisistä ikkunoista, ja lähialueen asukkaat ovat jo vuodesta 2014 valittaneet lintujen ulostavan ja mahdollisesti levittävän tauteja. Lisäksi rikkoutuneet ikkunat voivat olla valitusten mukaan vaaraksi talon pihalla leikkiville lapsille.

Siilinjärven kunta on yrittänyt ostaa rakennusta itselleen, mutta neuvottelu omistajan kanssa on ollut kunnanjohtaja Vesa Lötjösen mukaan vaikeata.

Sitä voi tietysti kysyä, että olisiko tämä pitänyt tehdä jo aiemmin. Ehkä olisi pitänyt.

Vesa Lötjönen

– Haasteena on, että omistaja ei ole Suomessa eikä suomalainen. Yhteydenpito ja neuvottelu on ollut hankalaa ja saatu hintapyyntö oli järkyttävä siihen nähden missä kunnossa rakennus on.

Kunta on vaatinut talon espanjalaista omistajaa peittämään rikkoutuneet ikkunat, mutta omistaja ei ole vastannut yhteydenottoihin. Kunta on päättänyt teettää ikkunoiden peittämisen, jonka kustannukset se perii talon omistajalta.

Vanha purkuun ja uusi kerrostalo tilalle

Ikkunoiden peittäminen ei kuitenkaan ratkaise sitä ongelmaa, että kunnassa on rapistuva kerrostalo hyvällä tontilla.

– Meillä yksi virkamies selvittää, täyttyvätkö pakkolunastamisen edellytykset. Yleinen etu olisi, että se saataisiin pakkolunastettua, kun omistaja on jättänyt talon hoitamatta, Lötjönen perustelee.

Hänen mukaansa ränsistynyt kerrostalo todennäköisesti purettaisiin ja tontti pantaisiin myyntiin, jos pakkolunastaminen onnistuu.

– Toiveena olisi, että siitä kiinnostuttaisiin ja siihen rakennettaisiin uusi kerrostalo. Sehän on kaavoitettu kerrostalolle.

Mutta miksi pakkolunastamista selvitetään vasta nyt, kun ongelma on ollut tiedossa jo vuosia?

– Sitä voi tietysti kysyä, että olisiko tämä pitänyt tehdä jo aiemmin. Ehkä olisi pitänyt. Toiveissa kuitenkin on ollut, että omistaja hoitaisi asian tai talo saataisiin ostettua kunnalle, mutta näin ei ole tapahtunut, Lötjönen toteaa.