Useita kolareita nelostiellä Oulun seudulla

Oulun kolarissa linja-autossa olleet 30 matkustajaa ja kuljettaja pääsivät jatkamaan matkaansa, mutta henkilöauton kuljettaja vietiin sairaalaan. Iin silloilla kolaroineen viiden ajoneuvon 16 matkustajasta kaksi kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Kotimaa
Kartta
Yle Uutisgrafiikka

Linja-auto ja henkilöauto kolaroivat iltapäivällä kello 13 jälkeen moottoritiellä Oulun eteläpuolella Kaukovainion littymän kohdalla.

Linja-autossa oli 30 matkustajaa ja kuljettaja, kukaan heistä ei loukkaantunut ja bussi pääsi jatkamaan matkaansa. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi ja toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Poliisin mukaan linja-autoa kuljettanut 70-vuotias mies oli lähtenyt vasemmanpuoleisen kaistan kautta ohittamaan edellään ajanutta henkilöautoa, ja oli ohitustilanteessa törmännyt ohitettavaan autoon.

– Oulussa vallitsee normaali talvikeli. Onni onnettomuudessa, ettei käynyt pahemmin, koska nopeudet ovat kuitenkin sadan kilometrin luokkaa kyseisellä tienpätkällä, kertoo päivystävä palomestari Hannu Timonen.

Onnettomuus haittasi liikennettä puolisen tuntia Lintulan ja Kiviniemen liittymien välissä, etelän suuntaan, yhden ajokaistan ollessa suljettuna.

– Tänään on vilkas päivä hiihtolomaliikenteen takia ja äkkiä päätiet ruuhkautuvat, jos tapahtuu jotakin odottamatonta, Timonen sanoo.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Iissä ketjukolari

Samalla tiellä Iissä Helsinginkosken ja Puohinkosken ylittävien siltojen läheisyydessä tapahtui toinen onnettomuus klo 14 jälkeen, jossa oli mukana viisi henkilöautoa. Ajoneuvoissa oli yhteensä 16 henkilöä, joista kaksi kuljetettiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Poliisin mukaan neljä etelän suuntaan matkalla ollutta henkilöautoa olivat törmänneet peräänajotilanteessa toisiinsa, jolloin yksi autoista oli ajautunut vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmännyt vastaantulevaan henkilöautoon.

Tie oli suljettu vajaan tunnin ja poliisi ohjasi liikennettä.

Juttua päivitetty 4.3. klo 16.50 Poliisin uusimpien tietojen perusteella.