1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lastenneuvolat

Neuvola ja pankit olivat auki tänäänkin – "Lauantaina ehtii aina paremmin"

Lauantaisin auki olevaan espoolaisneuvolaan haluavat kymmenet muutkin perheet kuin vain neuvolapiiriin kuuluvat. Myös pankit laajentavat lauantaipalvelujaan.

Lastenneuvolat
Terveydenhoitaja Rauni Kortesalmi testasi tänään Ison Omenan neuvolassa, että 5-vuotiaan Lari Muhojoen kuul on normaali.
Terveydenhoitaja Rauni Kortesalmi testasi tänään Ison Omenan neuvolassa, että 5-vuotiaan Lari Muhojoen kuulo on normaali.Ghadi Boustani / Yle

Espoolaisessa Ison Omenan ostoskeskuksessa avattiin viime syksynä neuvola, joka on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8–19 sekä myös lauantaisin kello 10–15. Asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä laajoihin aukioloaikoihin.

– Tämä palvelee työssäkäyviä äitejä mainiosti, varsinkin alkuraskauden aikana, kun ei vielä haluaisi töissä kertoa raskaudesta, on ihan kiva, että pääsee illalla ja lauantainakin neuvolaan, kiittelee toista lastaan odottava espoolainen Anne-Mari Sulonen.

Hänen vauvansa laskettu aika oli eilen ja kun Sulonen kertoi muualla Suomessa asuvalle ystävälleen puhelimessa menevänsä tänään neuvolaan, ystävä ihmetteli, että huomennahan on lauantai.

Myös muualta Espoosta siirrytään tähän neuvolaan

Ison Omenan neuvola onkin ainoa lauantaisin auki oleva neuvola koko Suomessa. Se on Olarin ja Matinkylän alueen lähineuvola, mutta laajat aukioloajat, samoissa tiloissa toimiva kirjasto sekä hyvät liikenneyhteydet houkuttelevat paljon perheitä koko Espoon alueelta.

– Tähän mennessä Ison Omenan neuvolaan on siirtynyt 60 asiakasta muualta Espoosta. Jonkin verran siirtoliikettä on tosin toisinkin päin, osastonhoitaja Heidi Långström-Karhapää Espoon kaupungilta kertoo.

Asiakkailla on mahdollisuus valita käyttämänsä neuvola ja sitä voi vaihtaa, kun edellisestä vaihdosta on kulunut vähintään vuosi.

Nyt Espoossa joudutaan jo miettimään, koska Ison Omenan toiminta ruuhkautuu niin, että sinne pitää siirtää enemmän terveydenhoitajia. Tänä lauantaina perheitä palveli viisi terveydenhoitajaa. Kaikki asiakkaat kiittelivät lauantain aukioloaikoja.

Espoolainen Anne-Mari Sulonen kävi tänään terveydenhoitaja Arja Jumpposen kontrollissa Ison Omenan neuvolassa. Sulosen toisen lapsen laskettu aika oli eilen.
Espoolainen Anne-Mari Sulonen kävi tänään terveydenhoitaja Arja Jumpposen kontrollissa Ison Omenan neuvolassa. Sulosen toisen lapsen laskettu aika oli eilen.Ghadi Boustani / Yle

Laina- tai sijoitusneuvontaa nyt myös lauantaisin

Suurista pankeista Nordea ja Danske palvelevat nyt myös lauantaisin.

Nordea pitää konttoreitaan auki etukäteen ajan varanneille 12 paikkakunnalla Etelä- ja Keski-Suomessa. Lauantaisin voi neuvotella esimerkiksi asuntolainasta tai sijoituskohteista, myös netissä.

Esimerkiksi Helsingin Itiksen konttorissa kävi tänään kolmisenkymmentä asiakasta.

– Tämä sopii minulle hyvin, ei tarvitse työpäivinä miettiä, milloin menee pankissa käymään, jonkin verran työmatkojakin tekevä helsinkiläinen Päivi Salo totesi Itiksen konttorissa.

Nordea kokeili lauantaiaukioloja ensin vuoden verran ja vakinaisti toiminnan viime joulukuussa. Vapaaehtoisesta lauantaityöstä sovittiin paikallisesti rahoitusalan työehtosopimuksen pohjalta.

Lauantaityöstä saa lisää palkkaa ja vapaata

Nordealaisten pääluottamusmiehen mukaan vapaaehtoisia työntekijöitä on riittänyt.

– Lauantaityön 50 prosentin lisä tulee tehtyjen tuntien tuntipalkkaan, mutta sen lisäksi me saimme neuvoteltua lisää korvausta ja myös enemmän vapaa-aikaa, Ammattiliitto Nousun pääluottamusmies Paula Hopponen kertoi.

Käytännössä lauantain hieman lyhyempi työpäivä korvataan normaalipituisella arkityöpäivällä.

Ammattiyhdistysliikkeessä seurataan nyt tarkasti, ettei laajennettuja aukioloaikoja revitä työntekijöiden jaksamisesta.

– Koska lauantain työntekijöitä on viikolla poissa rivistä, siellä on oltava tarpeeksi työntekijöitä, koska asiakkaita käy myös muina päivinä kuin lauantaisin. Tämä on äärimmäisen tärkeää työhyvinvoinnin kannalta, pääluottamusmies Paula Hopponen sanoi.

Ay-liike muistuttaa vapaaehtoisuudesta

Ammattiliitot vahtivat myös vapaaehtoisuutta.

– Kun paikallista sopimista kehitetään, sen täytyy olla vapaaehtoista. Se on win-win eli työnantajankin etu. Työviikko on työntekijälle joka tapauksessa viisipäiväinen, Ammattiliitto Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala muistuttaa.

Kokonaisuutena nordealaisten pääluottamusmies Hopponen pitää lauantaiaukioloaikoja hyvänä asiana. Halukkaat saavat lisäansioita ja syntyy uusia työpaikkoja. Lisäksi Nordean paikallinen sopiminen on hänestä positiivinen hanke.

– Tässä harjoiteltiin yhteistoimintaa positiivisesti. Meille on valitettavan tuttuja nämä vaikeutetut yt-menettelyt, joissa puhutaan henkilöstön vähentämisestä, tällaisia positiivisia hankkeita meillä saisi olla enemmän, Hopponen toivoi.

Ammattiliitto Nousun pääluottamusmies Paula Hopponen muistuttaa, että myös viikolla pitää olla tarpeeksi työntekijöitä palvelemassa asiakkaita, kun lauantaina töissä olleet viettävät vapaapäiväänsä.
Ammattiliitto Nousun pääluottamusmies Paula Hopponen muistuttaa, että myös viikolla pitää olla tarpeeksi työntekijöitä palvelemassa asiakkaita, kun lauantaina töissä olleet viettävät vapaapäiväänsä.Ghadi Boustani / Yle

Danske Bank palvelee netissä lauantaisin

Suurista pankeista myös Danske Bank palvelee lauantaisin, mutta konttoreiden sijasta netissä ja puhelimella. Aktia aikoo ryhtyä kokeilemaan lauantain aukioloa Helsingissä Kolmen sepän patsaan konttorissaan.

OP-ryhmästä kerrotaan, että asiakaskäyttäytymisen muututtua erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja mietitään. Myös Handelsbanken sanoo "kuuntelevansa herkällä korvalla muuttuvaa asiakaskäyttäytymistä".

Pankit venyttävät aukioloaikojaan myös viikolla: ajanvarauksella ilta-ajan saa esimerkiksi Lohjan Osuuspankista aina kello 20:een. Lohjalta käydään paljon töissä pääkaupunkiseudulla, josta perinteiseen pankkiaikaan ei välttämättä ehdi Lohjalle.

Lauantaineuvoloiden laajentumista jarruttaa sote

Ison Omenan neuvolan lauantaiajat ovat siis poikkeus Suomessa. Kuntaliitolla ei ole kattavasti tietoja siitä, mitä muita sote-palveluja eri puolella Suomea saa perinteisestä kello 8–16-ajasta poiketen.

– Kunnissa seurataan kyllä tarkasti esimerkiksi sitä, kuinka paljon väkeä hakeutuu erikoissairaanhoitoon sen jälkeen, kun terveyskeskus on mennyt kiinni. Joskus terveyskeskuksen pitäminen auki iltaan kello 16:n sulkeutumisen sijasta säästää selvää rahaa, kun ihmiset eivät suoraan hakeudu sairaalaan, sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärinen Kuntaliitosta totesi.

Hän muistutti toisaalta myös siitä, että iltoihin ja viikonloppuihin siirretyt palvelut kasvattavat kuntien palkkakustannuksia. Hän arvelee, että muut kunnat eivät nyt seuraa Espoon lauantaineuvolan mallia, koska kaikki odottavat ensiksi sote-uudistusta.

Alkokin haluaisi vapaammat aukioloajat

Suomi on siirtymässä yhä enemmän 24/7-yhteiskuntaan, sillä esimerkiksi Alko ilmoitti alkuvuonna haluavansa ruokakauppojen tapaan pidemmät ja vapaammat aukioloajat. Postikin toimii jo iltaisin ja viikonloppuisin.

Kauppojen "villit" aukioloajat ovat poikineet nettiin myös hyödyllisen sivuston (siirryt toiseen palveluun), josta voi tarkistaa tuhansien kauppojen aukioloajat.

Tekstiä tarkennettu 7.3.2017 kello 11.32: postia koskevan kohdan osalta. Aiemmin tekstissä annettiin ymmärtää, että Posti toimii iltaisin ja viikonloppuisin vain kauppojen asiamiespisteissä. Postin laajemmat aukiolot koskevat kuitenkin myös monia muita toimipisteitä.