Ehdokkaiden rynnistys ruuhkautti Ylen vaalikoneen – vastausaikaa pidennetty

Jopa 4 000 ehdokasta on aloittanut vaalikoneeseen vastaamisen viikonlopun aikana. Vastausaika jatkuu vaalipäivän aattoon saakka.

kuntavaalit
Kuntavaali 2017.
Yle Uutisgrafiikka

Kuntavaaliehdokkaiden rynnistys on ruuhkauttanut Ylen vaalikoneen. Tänään piti olla viimeinen päivä, jolloin ehdokkaat voivat vastata vaalikoneeseen ja ladata sinne videoitaan, mutta nyt vastausaikaa on pidennetty teknisten ongelmien vuoksi. Ehdokasesittelyn ja esittelyvideon voi jättää vielä viimeistään vaalipäivän aattona eli 8. huhtikuuta.

Sunnuntai-iltapäivään mennessä vaalikoneeseen vastaamisen oli aloittanut yhteensä yli 13 000 ehdokasta. Vielä perjantaiaamuna luku oli noin 9 000.

Tuhansien ehdokkaiden rynnistys jumitti sunnuntaina palvelimet. Tilanne helpotti iltapäivällä, kun kapasiteettia lisättiin. Ongelmia on kuitenkin yhä, ja niitä korjataan parhaillaan.

Vaalikone on toistaiseksi vain ehdokkaiden käytössä kysymyksiin vastaamista ja videoiden lataamista varten. Vaalikone on tarkoitus avata yleisölle ensi viikon lopulla.

Vaalikonetta voi käyttää joko mobiilisovelluksella tai tietokoneen selaimen kautta. Ohjeet löytyvät täältä.

Päivitetty klo 14.05: täsmennetty perjantaista vastaajien lukumäärää.
Päivitetty klo 17.16 palvelinongelmat jatkuvat yhä, vastausaikaa pidennetty.

Päivitetty klo 21.30 ehdokasesittelyn sekä esittelyvideon viimeinen jättöaika 8.4.