Tieto on valtaa kuntapäättäjälle: Vaikutusmahdollisuudet kasvavat vain perehtymällä

Pätevän kunnanvaltuutetun ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa vuorovaikutustaidot sekä lainsäädännön, kuntatalouden ja kokoustekniikan perustaitojen hallinta.

kuntapolitiikka
Puheenjohtajan nuija.
Valtuutetut tekevät paljon yhteiskunnallisia päätöksiä.Kalle Niskala / Yle

Yksi kunnanvaltuutetun tärkeimmistä ominaisuuksista on palava kiinnostus yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen, sanoo päätöksenteon jättävä pitkän linjan kajaanilainen kuntapoliitikko Marjatta Immonen.

Immonen antaa tilaa nuorille, sillä hän ei ole enää ehdokkaana kevään kuntavaaleissa. Uusien valtuutettujen ei tarvitse kuitenkaan tulla tyhjän päälle, sillä Immonen jatkaa taustavaikuttajana keskustassa. Tilannetta helpottaa myös se, että monessa asiassa on tehty pohjatyötä vuosien aikana.

Valtuutettujen on kuitenkin oltava moniosaajia.

Lainsäädännön, kuntatalouden ja kokoustekniikan perustaitojen lisäksi valtuutetulla pitää olla kokonaiskäsitys siitä, että hän on kuntalaisten edustaja ja hyvinvoinnin edistäjä.

– Hänellä täytyy olla erinomaiset vuorovaikutustaidot, ja hänen tulee olla yhteistyökykyinen eri tahojen ja kuntalaisten kanssa. Täytyy olla käsitys kunnan toiminnan kokonaisuudesta, sekä ymmärtää kuntastrategia ja se miten siihen päästään, Kuntaliiton erityisasiantuntija Päivi Kurikka listaa.

Suomussalmen ja Kuhmon talousarviot paperisena.
Kunnanvaltuutetun on perehdyttävä moniin asioihin.Laura Tolonen / Yle

Uudelle valtuutetulle saattaa tulla yllätyksenä se, miten paljon yhteiskunnallisista asioista päätetään ja miten paljon niihin pitää perehtyä. Päätöksenteko on myös jatkuvaa sovittelua ja yhteisen hyvän löytyminen on yleensä pitkän tien takana. Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on tärkeä merkitys siinä, miten pärjää poliittisessa tehtävässä.

– Kannattaa muistaa se, että oma mielipide ei ole välttämättä se oikea. Eikä se ole välttämättä poliittisen ryhmän mielipide. Se on kompromissien etsimistä, ja lopputulos haetaan usein pitkien neuvottelujen kautta, kertoo Immonen.

Ryhmässä on voimaa

Vaikka valtuutetun rooli on tärkeä, niin yksittäisen valtuutetun vaikutusmahdollisuudet eivät ole suuret. Vaikutusmahdollisuudet kasvavat perehtymällä asioihin ja sitoutumalla valtuutetun työhön.

– Ryhmässä on voimaa, yksittäinen valtuutettu pääsee vaikuttamaan oman valtuustoryhmän kautta, sanoo Kuntaliiton Kurikka.

– Tämä ei kuitenkaan yksin riitä, sillä valtuutetun pitää olla itse olla aktiivinen ja ottaa asioista selvää, jatkaa Immonen.

Päätöksiä tehtäessä eri lautakunnilla on iso merkitys: juuri siellä tehdään niin sanottu ruohonjuuritason vaikuttaminen.

Kannattaa muistaa se, että oma mielipide ei ole välttämättä se oikea.

Marjatta Immonen

Lautakunnan työskentelyssä viranhaltijaesittelijän rooli on vahva, sillä he ovat oman alansa asiantuntijoita. Silti Kuntaliiton Kurikka toivoo, ettei viranhaltija lähde lautakuntaan vain yhden päätösesityksen kanssa ja että lautakunnassa voidaan keskustella erilaisista päätösehdotuksista.

– Tällöin lautakuntakin pääsee vaikuttamaan lopputulokseen ihan oikeasti, Kurikka sanoo.

WhatsApp-applikaation ikoni.
Somessa seikkailu kokouksen aikana ei ole hyvää käytöstä.Ritchie B. Tongo / EPA

Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja on tyytyväinen lautakuntien työskentelyyn, sillä lautakuntien päätökset ovat menneet hallituksessa läpi 99 prosenttisesti.

– Tietysti lautakuntien esityksiin on tehty pieniä muutoksia, mutta tämä hyvä systeemi ja lautakunnat ovat toimineet loistavaksi, Immonen kertoo.

Keskimäärin noin 40 prosenttia valtuustoista uudistuu kuntavaaleissa. Varsinkin valtuustokauden alussa puolueet sekä kunnat järjestävät päätöksentekokoulutusta uusille ja myös vanhoille päättäjille.

– Kehottaisin kaikkia luottamushenkilöitä keskustelemaan kuntajohdon kanssa siitä, minkälaista koulutusta he haluavat ja voivat saada, Kurikka sanoo.

Täytyy olla käsitys kunnan toiminnan kokonaisuudesta, sekä ymmärtää kuntastrategia ja se miten siihen päästään.

Päivi Kurikka

Kuntahallinnon avoimuudessa ja läpinäkyvyydessä ollaan eritysasiantuntija Päivi Kurikan mielestä Suomessa hyvällä tolalla. Keskustelua käydään myös aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Siihen Kurikka kuuluttaa vastuullisuutta sekä hyvän päätöksenteon etiikan mukaista käyttäytymistä.

– Toivon, ettei kesken kokouksen lähdetä seikkailemaan someen välittämään omia näkemyksiä. Aina välillä kuulee tällaisia tapauksia, mutta onneksi ne ovat vain jäävuoren huippu, kuntaliiton eritysasiantuntija Päivi Kurikka sanoo.

Tänään tiistaina nähdään Ylen ensimmäinen eduskuntapuolueiden puheenjohtajatentti. Puolitoistatuntinen suora lähetys Pasilan studiolta Helsingistä alkaa Yle TV1:ssä kello 21.00. Juontajina ovat Jan Andersson ja Seija Rautio.