1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Villasukat

Sinivalkoiset sukat lämmittävät vastasyntyneiden varpaita

Myös Keski-Suomessa syntyvät vauvat saavat tänä vuonna jalkaansa sinivalkoiset villasukat.

Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi syntynyt Villasukkakeräys kokoaa käsityöihmiset ympäri Suomea neulomaan sukkia tänä vuonna syntyville vauvoille.

Jyväskylässä järjestetään tempauksen tiimoilta kaksi yhteisneulontatilaisuutta. Ensimmäinen on tänään iltapäivällä Palokan aluekirjastossa ja toinen ensi maanantaina Vaajakosken aluekirjastossa. Neulojien toivotaan tuovan mukanaan omat puikot sekä siniset ja valkoiset langat.

Yhteisneulontatilaisuuksissa kudotut sukat lahjoitetaan Keski-Suomen keskussairaalassa tänä vuonna syntyville vauvoille. Synnytysosastolta kerrotaan, että jokainen sukkapari otetaan ilolla vastaan ja ne tulevat käyttöön.

Keski-Suomessa tavoitteena on neuloa Suomen juhlavuoden kuluessa (siirryt toiseen palveluun) yli 2500 paria villasukkia maakunnan keskussairaalassa syntyville pienokaisille.