Näkökulma: Ulkoministeri Timo Soinin kahdet kasvot

Kesytetyksi luullussa populistipuolueessa saattaa piileskellä ulkopoliittinen yllätys, kirjoittaa turvallisuuspolitiikan erikoistoimittaja Riikka Uosukainen.

Perussuomalaiset
Sampo Terho ja Timo Soini
Sampo Terho ja Timo SoiniHeikki Saukkomaa / Lehtikuva

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin lähtöilmoituksen jälkeen huomio on siirtynyt seuraajavalintaan, vaikka ratkaisussa on toinenkin puoli, jonka pitäisi kiinnostaa kaikkia.

Soini haluaa jatkaa ulkoministerinä.

Aikoinaan Paavo Väyrysen vaatimuksia ministerinpaikasta pidettiin röyhkeänä, mutta Timo Soinin jatkohaluista tuntuvat helpottuvan sekä omat että hallituskumppanit.

Jatko onnistuisi vain, jos puoluekokouksen valinta on Soinille mieluinen Sampo Terho.

Ulkoministerin salkku on perussuomalaisille tärkeä, mutta sen kantajan nimi kiinnostaa myös hallituskumppaneita ja presidenttiä. Jussi Halla-ahon valinta johtaisi todennäköisesti hallituksen hajoamiseen.

Pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.) Soini on takuumies, joka tasottaisi kulmikkaaksi tiedetyn Sampo Terhon alkutaivalta. Sipilän hallitus selviäisi taas yhdestä muutoksesta.

Soinin ulkopoliittinen linja on ollut hallituksen linja.

Soini on hoitanut työnsä hallituskumppanien ja presidentin kannalta mallikkaasti. Soinin ulkopoliittinen linja on ollut hallituksen linja. Ulkoministeriön virkamiesten nuotitus on kuulunut nuhteettomasti Soinin virallisissa puheissa ja kannanotoissa.

Soini on myös presidentin ulkoministeri.

Presidentti Sauli Niinistö on saanut laajan liikkumatilan ulkopolitiikan johtajana. Tarjolla olevista vaihtoehdoista ulkoministeri Soinin jatko on presidentille vähiten huono.

Ongelmat ovat kuitenkin jo näkyvissä.

Britannian kansanäänestyspäivänä Suomen ulkoministeri Soini kirjoitti blokissaan: "Missä EU, siellä ongelma. On ollut ja on huomennakin. Riippumatta siitä, mikä on Brexit-äänestyksen tulos." Eduskunta kohahti ja pääministeriltä tuli moitteet: “Tämä on juuri sitä puhetta, mitä meidän pitää välttää”.

Hallituskumppanit seurasivat voimattomalla ärsytyksellä myös Soinin pyrähdystä heti brexitin jälkeen Britanniaan, jossa hän ilmoitti vierailevansa “puoluejohtajana”, ei ulkoministerinä.

Kesytetyksi luullussa populistipuolueessa saattaa piileskellä ulkopoliittinen yllätys.

Soinilla on ollut populistin kyky säilyttää kahdet kasvot. Hallituksessa hänen puheisiinsa on suhtauduttu harmittomina hokemina, mutta kansa on ottanut ne useissa vaaleissa tosissaan.

Nyt hallituksen johtotroikkaan saattaa nousta seuraavan sukupolven populisti. Soinilainen Vennamon perintö katoaa, kun tilalle astuu kovempi ja kansainvälisempi Suomi-ensin-populismi.

Sampo Terho on tullut politiikkaan tiukan maahanmuuttolinjan innoittamana. Hän on tiedotustilaisuuksissa ja tv-esiintymisissä leikkinyt ajatuksella, että EU-jäsenyydestä voitaisiin vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen järjestää Suomessakin kansanäänestys.

Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ovat jättäneet ulko- ja EU-politiikan tontin Soinille ja presidentille.

Hallituskumppanien on syytä terästää otettaan. Kesytetyksi luullussa populistipuolueessa saattaa piileskellä ulkopoliittinen yllätys.