Hollantilaiskaupungit paisuvat ylöspäin, Helsingissä kaupunkitilaa on tarjolla ruhtinaallisesti

Kaksi kaupunkikulttuuria kohtasivat tiistaina, kun hollantilaiset vierailivat Helsingissä.

kaupunkisuunnittelu
Ihmiset nauttivat lämpimästä säästä Utrechtin keskustassa
Ihmiset nauttivat lämpimästä säästä Utrechtin keskustassa syyskuussa 2014.Robin van Lonkhuijsen / EPA

Helsingin Ruoholahden kaupunginosassa ja rakentuvassa Jätkäsaaressa on häivähdys kanaalien kaupunkia. Tosin tilaa esimerkiksi Ruoholahdessa on huomattavasti enemmän kuin missään kanaalien maan, Hollannin kaupungeissa. Nykymittapuulla Ruoholahti voisi olla ehkä jopa tiiviimpi.

Hollannissa kamppaillaan todellisen tilanahtauden kanssa ja kaupungeissa rakennetaan yhä enemmän päällekkäin, kertoo Helsingissä tiistaina vieraillut hollantilainen kaupunkisuunnittelija Robbert Jan van der Veen rotterdamilaisesta suunnittelutoimisto PLEIN06:sta.

– Hollannissa kaupungit paisuvat, vaikka tilaa ei ole jäljellä lainkaan. Erityisesti Rotterdamin ja Haagin ympäristöissä on käynnissä urbanisaatiomuutos, kaupunkiseutuja kehitetään sisäisesti.

Kun tilaa ei ole yhtään, Hollannissa kaupunkeihin suunnitellaan mahdollisimman tehokasta joukkoliikennettä ja rakennetaan uutta kerroksiin.

– Rotterdamin ja Haagin alueille on kehitetty erityisen älykäs joukkoliikennejärjestelmä, joka yhdistää kaikki joukkoliikenteen muodot, kevytraitiotiet, metron, pyörätiet, kävelytiet, vesireitit. Tietysti on edelleen myös autoteitä. Tarkoitus on kuitenkin kehittää yhä enemmän vaihtoasemia, joista on helppoa hypätä vuokra-autoon, kaupunkipyörän päälle tai vuokraveneeseen, suunnittelija visioi.

Kyseessä on siirtyminen jo pelkästään tilanpuutteenkin vuoksi niin sanottuun jakamistalouteen. Autoille ei Hollannissa tulevaisuudessa ole lisää tilaa, vaikka pysäköintiäkin on rakennettu päällekkäin ja maan alle.

Aamuliikennettä Amsterdamissa.
Aamuliikennettä Amsterdamissa.Marcel Antonisse / EPA

– Tulevaisuudessa ihmiset omistavat autoja nykyistä vähemmän. Uusi teknologia, appsit ja uber tekevät minkä tahansa auton tai polkupyörän vuokraamisen helpoksi. Siinä on liikkumisen tulevaisuus, hollantilainen uskoo.

Tavoitteena olla "ihmisten kaupunki"

Helsingin alueella tehokkuutta kaivataan koko seudun yhteiseen suunnitteluun. Tätä mieltä on Helsingin kaupunkisuunnittelussa liikennesuunnittelussa vuosikymmeniä työskennellyt Leena Silfverberg.

– Jos ajattelee Helsingin asemaa Euroopassa ja maailmassa, niin kilpailijat ovat tässä lähellä, Kööpenhamina, Tukholma ehkä Tallinna. Käytännössä kuitenkin tuntuu, että täällä usein asettaudutaan kilpailuasetelmaan Helsingin omien kehyskuntien kanssa. Nimenomaan tämän tilankäytön suhteen ja sen, mitä tarjotaan asukkaille. Kilpaillaan veronmaksajista ja se ei ole kansantaloudenkaan kannalta fiksua, Silfverberg toteaa.

Kehärata
Ella Mikkola / Yle

– Hollannissa tilanpuute on akuutti, täällä on vielä tilaa jäljellä. Moni asia on ehkä vielä vähän oraalla, jos tarkastelee Helsingin ympäristön lähiöitä ja kaupunkeja. Täällä muutostarpeet eivät ehkä ole vielä yhtä akuutteja kaupungeissa ja siksi kaupunkisuunnittelu saattaa olla kestävämmällä pohjalla, Robbert Jan van der Veen uskoo.

Tilanpuutteesta huolimatta, Hollannissakin kaupunkiympäristöä suunnitellaan ihmisille ja vieläpä onnellisille sellaisille. Hollantilaissuunnittelija kehottaakin kaupunkisuunnittelussa suuntaamaan paitsi tulevaan, myös menneeseen ja siihen mitä sieltä voimme oppia.

– Se, minkä koetamme pitää mielessä suunnittelussa, on kaupungin suunnittelu ihmisille. Jos tarkastelet keskiaikaisia kaupunkeja, niissä oli paljon nykyisiä kaupunkeja enemmän julkista tilaa, aukioita, kirjastoja, kaupungintaloja. Ihmiset pystyivät helpommin hyödyntämään vapaata tilaa, kaupankäyntiin, keskusteluihin, pelaamiseen.

Helsinki haluaa olla ihmisten kaupunki yhtälailla, sanoo Helsingin kaupunkisuunnittelun Leena Silfverberg.

– Että kaikki julkiset tilat olisivat ihmisten kohtaamispaikkoja. Sellainen yleinen tuntuma, että kaupunki on meidän, kuka tahansa pääsee siellä toteuttamaan itseänsä kaupunkitilassa ja tämä näkyy meillä hauskana pöhinänä.

Ihmisiä Kallio Block-partyssa.
Ihmisiä Kallio Block-partyssa Helsingissä kesällä 2012.Yle