1. yle.fi
  2. Uutiset

Taistelut Mosulissa jatkuvat - Irakin joukot vallaneet uuseita kohteita

Arvioiden mukaan kaupungin länsiosassa olisi vielä noin 750 000 siviiliä.

Mosul
Kodeistaan paenneita perheitä Mosulin lähellä.
Omar Hayali / EPA

Irakin joukot ovat vallanneet tärkeitä virastoja ja hallintorakennuksia Länsi-Mosulissa terroristijärjestö Isisin hallinnasta. Takaisin vallatuissa kohteissa on muun muassa Mosulin keskuspankkirakennus, jonka jihadistit ryöstivät 2014 ja takavarikoivat miljoonia dollareita.

Irakin joukot ovat saaneet hallintaansa myös kuuluisan historiallisen museon, jossa jihadistit tuhosivat arkeologisesti ja historiallisesti merkittäviä esineitä ja rakennelmia helmikuussa 2015. Tapahtumasta välitettiin tuolloin video, joka herätti laajalti kansainvälistä paheksuntaa ja pelkoja siitä, että maailman yksi arvokkaimmista arkeologisista kohteista tuhotaan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Irakin joukoilla olisi täydellisesti hallinnassaan lähiöt Al-Dawasan, Al-Danadanin ja Talal-Rumanin.

Hallituksen joukot ovat lähestyneet koko ajan Mosulin vanhaa kaupunkia, jossa uskotaan olevan satoja tuhansia siviilejä jihadistien loukussa. Arvioiden mukaan kaupungin länsiosassa olisi vielä noin 750 000 siviiliä.

Yhdysvaltain erikoisjoukkoja on nähty kävelevän kapeilla kujilla rakennusten välissä. Helikoptereilla hyökättiin hieman pohjoisempana.

Mosulista on paennut taisteluja tuhansia siviilejä taisteluja aivan viime päivien aikana. Kansainvälisen pakolaisjärjestön mukaan paenneita olisi yli 51 000.

YK:n mukaan Mosulista olisi joutunut lähtemään kodeistaan arvioiden mukaan kaikkiaan jo noin 211 000 ihmistä.

Mosulissa arvioitiin olleen noin 6 000 islamistitaistelijaa viime lokakuussa. Heistä useita tuhansia on saanut surmansa viime kuukausien aikana.

Isis valtasi Mosulin kesäkuussa 2014. Taistelut Mosulin takaisin valtaamiseksi aloitettiin lokakuussa 2016.

Mosul on Irakin toiseksi suurin kaupunki. Se sijaitsee maan pohjoisosassa Tigris-joen varrella.

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Lue seuraavaksi