Turun Kakolan kaavaluonnos läpäisi lautakunnan kahden äänestyksen jälkeen

Sdp ehdotti kaavan palauttamista uuteen valmisteluun. Vasemmistoliitto ja vihreät olisivat hylänneet ehdotuksen.

Kakolanmäki
Kakolan vankilarakennus
Linus Hoffman / Yle

Kakolan kaavamuutoksen valmistelu jatkuu näkötornivaihtoehdon pohjalta. Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyi kaavaluonnosehdotuksen tiistai-iltana.

Sdp olisi halunnut palauttaa asian uuteen valmisteluun, mutta hävisi äänestyksessä luvuin 10–3. Vasemmistoliitto ja vihreät puolestaan ehdottivat luonnosehdotuksen hylkäämistä, mutta hanke kaatui lukemin 9–4.

Kaavaluonnoksessa entisen vankilan alueelle voisi sijoittaa muun muassa noin 45 metriä korkean näkötornin ja sen viereen viisikerroksisen asuinrakennuksen. Suunnitelma etenee seuraavaksi ehdotusvaiheeseen.