Niemisten unelma omistusasunnosta kaatui työttömyyteen: "Emme voi muuttaa kuten muut ihmiset"

Kajaanilainen CP-vammainen pariskunta on asunut nyt parikymmentä vuotta vuokrakolmiossa, joka on remontoitu heidän tarpeidensa mukaiseksi.

Koti ja asuminen
Päivi ja Mika keittiössään
Päivi Suutari-Niemisen ja Mika Niemisen välinen lämpö näkyy jokaisessa katseessa ja kosketuksessa.Kimmo Hiltunen / Yle

KajaaniVuosi 1993 ja kerrostalokolmio Kajaanin Teppanassa. Mika Niemisen ja Päivi Suutari-Niemisen unelma on käynyt toteen. 2-vuotiaan pojan vanhemmat ovat saaneet juuri sopivan asunnon läheltä keskustaa. Asunto on nuorelle perheelle varta vasten suunniteltu. Keittiön kalusteet ovat juuri oikealla korkeudella pyörätuolilla liikkuvalle Päiville. Se helpottaa arjen pyörittämistä.

Yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin nämä 79,5 neliötä ovat täynnä rakkautta ja muistoja. Kolmion seinät ovat nähneet perheen kasvavan, lasten – pojan ja tyttären – varttuvan ja lopulta lentävän pesästä.

Niemisille saapuessa ei jää epäilystäkään siitä, onko tervetullut. Vaikka pariskunta on nykyisin jälleen kahdestaan, asunto ei tunnu tyhjältä. Vastassa ovat kahdet hymyilevät kasvot ja kaksi heiluvaa häntää.

"Tavallaan se on helpompaa, että on ollut aina vammainen"

Niemiset tietävät, että sopivan asunnon löytyminen oli onnenpotku. Molemmilla on CP-vamma, ja Päivin käyttämät apuvälineet sanelevat sen, millainen asunnon tulee olla. Apuvälineet ovat olleet aina osa Päiviä. Kun Päivi syntyi, napanuora oli kiristyneenä hänen kaulansa ympärille. Hapensaannin ongelmat johtivat elinikäiseen vammaan.

– Tavallaan se on helpompaa, että on ollut aina vammainen, kuin se, että olisi vammautunut myöhemmin, Päivi sanoo kiertelemättä.

– Näin vähän yli viisikymppisenä on alkanut olla kaikenlaista kremppaa. Kipuja sun muita. Minulla on aika kova kipukynnys ja olen tottunut siihen, että täytyy itse pärjätä, hän jatkaa.

Mika Nieminen nauraa
Mika Nieminen on kova iskemään vitsejä. Yksi pariskunnan pitkän liiton salaisuus onkin yhteinen huumori.Kimmo Hiltunen / Yle

Mikan äiti taas sairastui vihurirokkoon ennen poikansa syntymää. Vamma ei estä liikkumista tai arkiaskareiden hoitamista. Mies esittikin asunnon suhteen vain yhden toiveen: autopaikan on oltava lähellä. Ilman autoa eläminen on pienessä kaupungissa vaikeaa, sen tietää jokainen, joka sitä on kokeillut.

– Miten täällä muuten pääsee liikkeelle, jos ei olisi autoa?

– Minulla ei ole henkilökohtaisesti avuntarvetta. Tässä mennään omilla taidoilla, mitä on, Mika jatkaa.

Lapsiperheen selkeä työnjako

23 vuotta sitten oma vuokra-asunto tuntui turvasatamalta. Ennen nykyiseen asuntoonsa muuttamista pariskunta oli asunut pari vuotta Huuhkajanvaaran alueella, noin kolmen kilometrin päässä Kajaanin keskustasta.

Sitä ennen elettiin ruuhkavuosia.

Mika ja Päivi tapasivat vuonna 1987 Naantalissa. Päivi asui Jyväskylässä ja Mika Anjankoskella.

– Aika pian menimme kihloihin ja muutimme Anjankoskelle ja sieltä Kajaaniin. Menimme naimisiin ja ensimmäinen lapsemme syntyi vuonna 1991, Päivi kertaa.

Päivi Suutari-Nieminen perheen keittiössä
Päivi Suutari-Nieminen kertoo, että pyörätuolilla liikkuvan tarpeet tuli ottaa huomioon myös keittiön suunnittelussa. Tiskialtaan alle jäi tyhjä tila.Kimmo Hiltunen / Yle

Arki lapsiperheenä sujui hyvin, kun työnjako sujahti uomiinsa.

– Minä tissitin ja Mika vaihtoi vaippaa ja kylvetti. Sekin meni omalla painollaan, Päivi muistelee nauraen.

Pariskunta muistelee tuolloista asunnon hankintaa hyvillä mielin. He kokivat saaneensa Kajaanin muuttaessaan tarvitsemansa avun asuntosihteeriltä. Uusi koti rakentui entisen yksityisen päiväkodin tiloihin.

– Me saimme osallistua tämän asunnon suunnitteluun ihan alusta asti. Se oli helppoa, kun oli mukava arkkitehti. Meillä kävi hyvin yksiin, Päivi Suutari-Nieminen sanoo.

Menimme naimisiin ja ensimmäinen lapsemme syntyi vuonna 1991.

Päivi Suutari-Nieminen

Muutostöitä ei ole tarvinnut tehdä sen jälkeen.

– Kun minä kuljen pyörätuolilla, kaiken tulee olla minun tasollani. Minä en voi käsitellä astioita, eli pistää koneeseen tai hyllyyn. Tasojen täytyy olla alhaalla ja tiskipöydän alla ei saa olla kaappia. Siksi oli hyvä, että pääsimme itse suunnittelemaan. Kaikki asiat tulivat huomioiduksi, Päivi sanoo.

Päivi muistuttaa, että vammaisasumisesta puhuttaessa ei voi yleistää tai lokeroida. Jokainen ihminen on yksilö.

– Kaikilla tarpeet ovat yksilöllisiä, joku tarvitsee enemmän apua ja joku vähemmän. Minulle riittää se, kun ulko-ovi aukeaa napista painamalla ja vessassa on tanko.

Työttömyys vetää maton alta: "Ei ole mahdollisuutta omistusasuntoon"

Nyt tullaan siihen, mikä vammaisena olemisessa on erityisen hankalaa ja miltei mahdotonta – nimittäin muuttamiseen. Päivi Suutari-Niemisen mielestä epätasa-arvo tulee räikeästi esille juurikin asuntoasioissa. Ongelma ei ole läsnä ainoastaan Kajaanissa.

– Meillä vammaisilla on se ongelma, että meidän on vaikea muuttaa, kun ei ole olemassa ja tarjolla sellaisia asuntoja.

– Me emme voi muuttaa kuten muut ihmiset, muuten vain, huvikseen. Se vaatii aina suunnittelua ja muutostöitä, Päivi harmittelee.

Vaikka nykyinen kolmio on riittävä, Niemiset kertovat haaveilleensa ikiomasta ja täysin omannäköisestä asunnosta.

Juliste komeron seinällä
Päivi ja Mika muistuttavat, että vammaisista ihmisistä ei tulisi puhua yhtenä massana. Siitä muistuttaa myös teksti sähköpyörätuolin yläpuolella.Kimmo Hiltunen / Yle

Myös Mikan ilme vakavoituu, kun puhe kääntyy muuttamiseen ja esteettömän kodin hankintaan. Työttömyys on yleisin este oman ja omannäköisen kodin ostamiselle.

– Kyllähän niitä haaveita oli, mutta…joo, Mika aloittaa ja hiljenee kesken lauseen kääntäen katseensa muualle.

Työttömyys harmittaa tietotekniikan, arkistopuolen ja asiakirjahallinnon ammattitutkinnot hankkinutta miestä.

– Minun profiilini esimerkiksi on työtön. Voisin lähettää Kajaanin työnantajille terveisiä, että ottakaa minut töihin. Minä tykkään minun numeroistani, IT- ja toimistoalan töitä etsivä Nieminen sanoo.

Tässä mennään omilla taidoilla, mitä on.

Mika Nieminen

Mika sanoo, että työttömyys ja sitä kautta vuokralla asuminen on aika yleistä.

– Ei ole muuta vaihtoehtoa. Ei ole mahdollisuutta omistusasuntoon.

Miehen mukaan helpotusta ei ole näköpiirissä, ainakaan tällä hetkellä. Mika Nieminen on kokenut, että työ- ja elinkeinotoimiston mahdollisuudet palkkatukien myöntämiseen ovat kaventuneet entisestään.

– Ei ole töitä. Vaikka yhteiskunta kouluttaa korkealle, yliopistoon saakka. Onhan minulla ikää jo 54 vuotta ja toisaalta kaikilla tämänikäisillä on hankalaa löytää töitä.

Parisuhteen liimana yhteinen huumori

Pariskunnan välisen lämmön aistii. Se vain on ja näkyy jokaisessa katseessa ja kosketuksessa.

Huumoria ei puutu 30 vuoden yhdessäolon jälkeenkään. Mika on vitsiniekka ja tarkkailija, jonka itseironia ja terävät kommentit sivaltavat ja osuvat niin, että pieni olohuone täyttyy tasaisin väliajoin hekotuksesta.

Päivi taas hoitaa vieraiden puhuttamisen. Ainakin, jos Mikalta kysytään, niin puhetta kyllä piisaa. Paitsi silloin, kun vaimo syventyy lempiharrastukseensa lukemiseen.

Päivi ja Mika olohuoneessaan
Niemiset asuvat tällä hetkellä kahden koiransa kanssa. Lapsille löytyy kuitenkin aina tarvittaessa yösija.Kimmo Hiltunen / Yle

Arki on pääosin hyvää.

– On tässä niin kauan oltu yhdessä, että kaikki menee omalla painollaan, Päivi kertoo hymyillen.

Kuten parikymmentä vuotta sitten lastenhoidossa, myös kotihommissakin on selkeä työnjako.

– Mikahan tekee kaikki ruuat ja panee astiat koneeseen ja kaappiin. Minulla on koti-avustaja muutaman tunnin viikossa. Hän tekee minun osuuteni. Itse huolehdin pyykeistä. Ei niistä enää tarvitse sen kummemmin keskustella, Päivi luettelee.

– Päivi on aika omatoiminen. Häntä tarvitsee auttaa aika vähän, Mika sanoo lämpimästi.

Minä tissitin ja Mika vaihtoi vaippaa ja kylvetti. Sekin meni omalla painollaan.

Päivi Suutari-Nieminen

Niemiset ovat kiitollisia siitä, mitä heillä on. Pariskunta tietää, että elämä olisi voinut tuoda matkalle vielä hankalampiakin karikoita.

– Minä arvioin, että kaikki on sujunut hyvin ja me olemme päässeet tosi helpolla. Olisi voinut olla hankalampaakin, kuten joidenkin kohdalla on. Se on niin yksilöllistä.

Haave toteutui: Espanjan Jackie sai kodin Niemisiltä

Haaveitakin riittää. Päivi haluaisi matkustaa ja auttaa eläimiä. Toinen haaveista on jo toteutunut. 14-vuotiaan Kamu-lapinkoiran kaveriksi muutti yli vuosi sitten toinen hännänheiluttaja. Entinen Malagan katujen kulkija, persoonallinen Jackie, ottaa vieraat vastaan iloiten. Sen suuret korvat ovat tarkkaavaisessa asennossa ja kulmahammas nököttää veikeästi huulen päällä.

– Tämä 2,5-vuotais rescue-koiramme on aika haastava tapaus. Se vahtii ainakin minua. Halusimme, että voisimme antaa ainakin yhdelle kodittomalle koiralle kodin. Näitä on niin paljon maailmalla, Päivi sanoo.

Mika Nieminen ja Jackie-koira olohuoneessa.
Rescue-koira Jackie on haastava tapaus. Se saapui Suomeen kurjista oloista, Malagan kadulta. Kimmo Hiltunen / Yle

Koirat pakottavat liikkeelle päivittäin. Se pitää mielen ja ruumiin virkeänä. Alimmasta kerroksesta ulos lähteminen onnistuu vaivattomasti.

Sähköpyörätuoli odottaa käyttäjäänsä käytävässä rappusten alle rakennetussa lukollisessa kopissa. Myös ulko-oveen on saatu vammaispalvelujen avulla avausnappi.

– Hissin käyttäminen tuntuisi todella monimutkaiselta. En nyt ainakaan haluaisi muuttaa sellaiseen asuntoon, jossa pitää käyttää hissiä. Tietysti kaikkeenhan tietenkin tottuu, jos on pakko, Päivi toteaa.

Päivin sähköpyörätuoli varastokopissa
Rappukäytävässä portaiden alla on Niemisten varastokoppi. Siellä on hyvä säilyttää Päivin sähköpyörätuolia.Kimmo Hiltunen / Yle

Päivi Suutari-Nieminen ei näe nykyisessä tilanteessa valitettavaa. Vain yksi asia harmittaa. Hän ei pääse miehensä kaveriksi löylyihin taloyhtiön saunaan.

– Se on niin hankalassa paikassa, että Mika käy yksin. En tiedä, että minkä näköinen sauna on. Sinne mennään ulkokautta. Kaikkea ei voi saada. Voin kyllä onneksi elää ilman saunaakin.

Lapset aina tervetulleita kotiin

Niemisten kodin pöydillä ja hyllyköissä on kuvia pariskunnan lapsista, tyttärestä ja pojasta, jotka ovat ehtineet jo aikuiseen ikään. Kun vanhemmat puhuvat lapsistaan, kasvoille nousee hymy ja äänestä kuuluu ylpeys. Perheen välit ovat mutkattomat ja lämpimät.

Perheen tytär on kokeilemassa siipiään maailmalla ja viettää vaihto-oppilasvuotta. Äiti myöntää, että vuonna 1996 syntynyttä tytärtä on välillä kova ikävä. Yhteyttä on pidetty Skypen ja WhatsAppin avulla.

– Sellaisia me äidit olemme, Päivi sanoo nauraen.

– Kyllä me jo odotamme häntä kotiin, isä lisää.

– Meille on tärkeää, että kun lapset tulevat käymään, heille on edelleen paikka, jossa olla yötä, Päivi jatkaa.

Minulla on aika kova kipukynnys ja olen tottunut siihen, että täytyy itse pärjätä.

Päivi Suutari-Nieminen

Lopulta tärkeintä on kuitenkin nauttia tästä hetkestä. Antaa asioiden edetä, "omalla painollaan", kuten Päivi tapaa sanoa, olipa kyse sitten perheen pyörittämisestä tai asunnon hankkimisesta. Nyt on hyvä.

– Asunto on sopiva. Mahduimme hyvin lasten kanssa ja nyt kun olemme neljästään koirien kanssa. Tämä ei tunnu liian isolta.

Esteettömän asunnon tarve voi yllättää kenet tahansa

Päivi Suutari-Nieminen ja Mika Nieminen tiedostavat, että esteettömien asuntojen tilanne on koko Suomessa hankala. Vuokra-asunnot ja palveluasumisen paikatkin ovat kortilla.

Mika sanoo, että puheiden sijaan tulisi myös tehdä jotain. Uusien rakennuksien suunnittelussa tulisi ottaa huomioon esteettömyys. Terveyttä ja liikuntakykyä ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Esteettömän asunnon tarve voi yllättää kenet tahansa ja koska tahansa.

Minun profiilini esimerkiksi on työtön. Voisin lähettää Kajaanin työnantajille terveisiä, että ottakaa minut töihin.

Mika Nieminen

Invalidiliiton vastaava esteettömyysasiantuntija Marika Nordlund tunnistaa myös esteettömien asuntojen puutteen. Mutta mitä tapahtuu, jos joutuu esimerkiksi onnettomuuteen, ja vammautuu pysyvästi?

Nordlundin mukaan ensimmäiseksi tulee ottaa yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimeen, jonka kanssa tehdään selvitys tarvittavista apuvälineistä tai asunnon muutostöitä. Prosessin pituus vaihtelee kunnittain.

– Jos ihminen vammautuu vakavasti, niin voi olla, että kotiin ei voi palata ennen kuin asunnon muutostyöt on tehty. Jos asunto on hyvinkin esteellinen, ja henkilö käyttää pyörätuolia, niin hän ei välttämättä pääse edes sisälle asuntoon, Nordlund sanoo.

Ovenavauspainike
Päivi ja Mika sanovat, että heidän tarpeensa on huomioitu hyvin, vaikka kyseessä on vuokratalo. Sisälle pääsee nappia painamalla.Kimmo Hiltunen / Yle

Työn vaativuus riippuu asunnon lähtökunnosta ja rakennusvuodesta. Eniten asunnon muutostöitä tehdään asunnon sisäänkäynteihin. Muutostöitä joudutaan tekemään paljon myös kylpyhuoneisiin ja wc-tiloihin.

– Ne ovat usein ahtaita kun ajatellaan apuvälineen kanssa toimimista.

Mitä sitten jos asuu vuokralla? Nordlundin mukaan vuokralaisen tulee ottaa yhteyttä vuokranantajaan, joka voi antaa luvan tehdä muutoksia asuntoon. Se, onko vuokranantaja suopea muutostöille, riippuu vuokranantajasta.

– Silloin kannattaa pitää sosiaalitoimi ja vuokranantaja selvillä tilanteesta.

Minä arvioin, että kaikki on sujunut hyvin ja me olemme päässeet tosi helpolla. Olisi voinut olla hankalampaakin, kuten joidenkin kohdalla on.

Päivi Suutari-Nieminen

Osa päätyy vammautumisen jälkeen muuttamaan palvelutaloon. Nordlundin mukaan asiasta ei ole tarkkoja tilastoja.

– Tässä on nyt sekin puoli, että palveluasuntoja ei ole kovin paljoa ja erityisesti se, että jokaisella tulisi olla oikeus asua omassa kodissa, eli siellä missä haluaa.

Monessa asiassa on kuitenkin tultu eteenpäin. Kajaanin keskusta on muuttumassa hitaasti, mutta varmasti esteettömämpään suuntaan. Siitä Mika Nieminen haluaa kiittää kaupunkia.