yle.fi-etusivu

Lasten valtakuntaan ei pidä mennä hätiköidysti – leikeissä aikuinen on sivuroolissa

Aikuisen tehtävänä on antaa lapselle tilaa tämän leikkiessä. Vanhemman läsnäolo voi kuitenkin rikastuttaa leikkiä, ja lapset toivovatkin usein vanhempaa mukaan.

lapset (perheenjäsenet)
Lastentarhanopettaja Minna Pietilä työssään.
Leikki on lasten valtakunta, muistuttaa lastentarhanopettaja Minna Pietilä.Kimmo Hiltunen / Yle

Kajaani

Käynnissä on täysi tohina. Lapset leikkivät pienissä ryhmissä kajaanilaisessa Seminaarin päiväkodissa.

Mukana on myös lastentarhanopettajia, mutta heillä on leikeissä vain sivurooli. Leikki on lastentarhaopettaja Minna Pietilän mukaan nimittäin lasten valtakuntaa.

– Yleensä aikuisen rooli on sellainen, että hän johdattelee ja antaa lapselle tilaa, ettei ole hallitsevana osapuolena, Pietilä sanoo.

Leikin omaehtoisuus voi rikkoutua, jos joku tulee ulkoa käsin liikaa ohjaamaan.

Kristiina Kumpulainen

Lastentarhaopettajien lisäksi myös päiväkodin lasten vanhemmat ovat taitavia leikkimään – ainakin näin lapset itse kertovat.

– Leikimme legoilla, vastaa Juuso Härkönen kysyttäessä minkälaisia leikkejä vanhempien kanssa leikitään.

Ohjaajan rooli ja valta on lapsilla

Samoilla linjoilla on myös esimerkiksi Helsingin yliopiston professori Kristiina Kumpulainen. Hän sanoo, että leikkiminen on lapsen etuoikeus, ja samalla tärkeä osa lapsen kehitystä.

Kumpulainen sanoo, että ainakaan aikuisten ei pidä lähteä liiaksi vetämään leikkiä.

– Leikin omaehtoisuus voi rikkoutua, jos joku tulee ulkoa käsin liikaa ohjaamaan, Kumpulainen sanoo.

– Aikuisten tulee antaa lapselle mahdollisuus toimia leikkiensä kapteenina, hän tiivistää.

Konsta Kaivosaari leikkimässä.
Konsta Kaivosaari rakensi Seminaarin päiväkodissa hienon ajoneuvon.Kimmo Hiltunen / Yle

Hän korostaa, että aikuisella on ensisijaisesti velvollisuus seurata, että lapsella on turvallinen ja hyvä ympäristö leikkiä. Jos lapsi kutsuu mukaan leikkiin, on aikuinen tietysti tervetullut.

Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen kuvailee, että on tärkeää olla liikaa puuttumatta leikin suuntaan. Leikkiä on tärkeä yksinkertaisesti tukea ja myötäillä.

– Leikki on aina ennakoimatonta. Ei voida aina tietää, mihin se loppuu. Ja jos mietitään leikin tunnusmerkkejä, niin leikki on aina tuottamatonta, sen ei tarvitse tuottaa mitään.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsen kanssa olisi tärkeää leikkiä. Aikuisen ja lapsen vuorovaikutus voi parhaimmillaan rikastuttaa leikkiä, vahvistaa sosiaalisia suhteita ja luoda yhteisiä muistoja. Lähes aina lapsi toivookin aikuista mukaan.

Sitten tulee yhtäkkiä kolmas kaveri, joka ei ole juonessa mukana.

Tarja Satuli-Kukkonen

Esimerkiksi kysymyksillä voi viedä leikkiä eteenpäin, muistuttaa Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan lehtori, emerita Hannele Karikoski.

– Leikki on myös taito ja siihen tarvitaan aikuisenkin apua. Sen kautta voidaan opettaa lapselle monia asioita, Karikoski sanoo.

On tärkeä myös muistaa, että leikkejä on erilaisia. Esimerkiksi pallopeleissä on tärkeä, että aikuinen on luomassa sääntöjä ja ohjeita.

Ylimääräinen pyörä voi rikkoa leikin

Aikuisen ei kannata pyyhältää leikkiin omien ajatuksiensa kanssa ainakaan kesken kaiken.

Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen sanoo, että tilanne on verrattavissa lasten keskinäiseen leikkiin. Kahdella lapsella voi esimerkiksi olla mielenkiintoinen leikki käynnissä, joka soljuu hyvin.

– Sitten tulee yhtäkkiä kolmas kaveri, joka ei ole juonessa mukana. Voi olla, että hän tahtomattaan rikkoo kahden muun leikkiä, Satuli-Kukkonen sanoo.

Leluja
Vanhemman tulee myös antaa lapsen leikkiä yksin, jos hän haluaa. Kimmo Hiltunen / Yle

Kun lapsen leikki sujuu, aikuinen voi pysähtyä seuraamaan leikkiä ja havainnoida sitä, eikä mennä kertarysäyksellä mukaan

– Suosittelisin aikuisia ensin havainnoimaan oman lapsensa leikkiä. Sitten pääsee ehkä paremmin lapsen leikin maailmaan, sanoo Oulun yliopiston lehtori, emerita Hannele Karikoski.

Helsingin yliopiston professori Kristiina Kumpulainen muistuttaa, että mitä enemmän aikuinen tietää, mistä lapsi on kiinnostunut ja mistä lapsen arki muodostuu, sitä paremmin hän ymmärtää myös hänen leikkiä ja voi luontevasti osallistua siihen.

Heittäytyminen on toisinaan pulma

Leikissä yksi iso ongelma liittyy kuitenkin heittäytymiseen. Tämä vanhempien pulma on huomattu esimerkiksi kajaanilaisessa päiväkoti Seminaarissa.

Lastentarhaopettaja Toivo Peppanen kertoo, että kaikista tärkeintä olisi olla tilanteessa läsnä, ainakin älypuhelin kannattaa jättää syrjään. Leikkimielisyyttä kannattaa ottaa myös mukaan.

– Jos ajattelen omia ammattityökaluja, niin läsnäolo on ihan ykkönen. Ilman, että on lasten tasolla ja kuulet, kohtaat ja näet, niin ei synny luontaista vuorovaikutusta, eikä leikkiäkään, Peppanen sanoo.

Leikkimistä, rakentelua.
Leikki on aina ennakoimatonta. Mitähän tässä on rakentumassa?Kimmo Hiltunen / Yle

Helsingin yliopiston professori Kristiina Kumpulainen pohtii, että heittäytyminen ei kenties ole edes kaikista tärkein asia. Yhteisymmärryksen rakentaminen on arvokasta.

– Heittäytyminen ei ole ydinasia, vaan se että on sensitiivinen ja kuuntelee lasta, Kumpulainen sanoo.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Sähkökatkot

Sähkökatko lamautti maailman vilkkaimman lentokentän

Kotietsintä

Päätoimittajat hämmästelevät Viestikoekeskuksen tietovuotoon liittyvää kotietsintää: "Raju käänne, syytä olla huolissaan"

Lähdesuoja

Sanoman hallitus pyysi HS:ltä selvitystä tiedustelu-uutisoinnista

Lähdesuoja

HS: Poliisi teki kotietsinnän Viestikoekeskuksesta kirjoittaneen toimittajan kotiin