Kelasta tehtyjen kantelujen määrä kasvaa – "Oikeusturva koetteilla"

Kantelujen mukaan osa käsittelyistä on voinut kestää jopa kuukauden.

Kansaneläkelaitos
Pöydällä asiakkaan edessä Kelan vuoronumero-lappu
Antti Kolppo / Yle

Kelan tekemisistä on tehty alkuvuoden aikana jo yli 200 kantelua eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan (siirryt toiseen palveluun).

Kantelut koskevat muun muassa määräaikojen noudattamista, sähköisen asioinnin ongelmia ja Kelan asiakaspalvelun ruuhkia. Kanteluja on tehty myös toimeentulotukiohjeista.

Eniten kanteluja on tullut päätösten viivästymisestä ja päätösten perusteista. Kanteluja on tehty jo niin paljon, että oikeusasiamiehen tiedote otsikoitiin sanoilla "Oikeusturva koetteilla Kela-asioissa".

– Toimeentulotukilain mukaan toimeentulohakemukset tulisi käsitellä seitsemän arkipäivän aikana, kun kyseessä on hakemuskuukautta koskeva toimeentulotukihakemus. Ihmiset kirjoittavat meille tulleissa kanteluissa, että hakemusten käsittely on kestänyt kauan, kertoo notaari Kaisu Lehtikangas eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.

Lehtikankaan mukaan jotkin käsittelyt ovat voineet venyä jopa kuukauteen.

Lisäksi kantelijat ovat huolestuneet siitä, miten Kelan toimien aiheuttamat viivästykset ongelmat huomioidaan päätöksissä, vaikkapa maksumuistutusten kuluissa. Myös Kelan tekemien päätösten erot kuntien aiemmin tekemiin päätöksiin verrattuna on kirvoittanut kanteluja.

Lehtikankaan mukaan nyt on hylätty jopa muutaman euron ylijäämän takia maksusitoumuksia lääkkeiden ostamiseksi.

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja ratkaisee kantelut maalis-huhtikuun aikana. Samalla Pajuoja huomauttaa, ettei apulaisoikeusasiamies voi olla ylimääräinen muutoksenhakukeino eikä hän voi muuttaa viranomaisten ratkaisuja.

Lehtikangas taas muistuttaa, että tällaisissa tilaiteissa kunta voi myöntää ehkäisevää toimeentulotukea hakijan välttämättömiin tarpeisiin.