Väitös: Hormonaalisella ehkäisyllä ja hiusväreillä vaikutus rintasyöpäriskiin

Tutkimuksen mukaan hormonikierukka näyttäisi selvästi lisäävän syöpäriskiä vaihdevuodet ohittaneilla naisilla.

rintasyöpä
Ehkäisyvälineitä pöydällä
Antti Kolppo / Yle

Tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan vaihdevuodet ohittaneilla naisilla rintasyöpäriski oli kohonnut 52 prosenttia hormonikierukkaa käyttäneillä verrattuna kuparikierukan käyttäjiin.

Muu hormonaalinen ehkäisy vastaavasti lisäsi rintasyöpäriskiä nuoremmilla, enintään 50-vuotiailla naisilla 32 prosenttia, kun heitä verrattiin naisiin, jotka eivät käyttäneet hormonaalista ehkäisyä.

Hiusvärejä käyttäneiden naisten rintasyöpäriskin havaittiin olevan 23 prosenttia suurempi kuin naisilla, jotka eivät olleet koskaan värjänneet hiuksiaan.

Tekijöiden merkitys syöpäriskiin vaatii vielä lisää tutkimusta.

– Rintasyövän tärkein riskitekijä on edelleen ikä ja tunnettuja elintapoihin liittyviä riskitekijöitä ovat muun muassa myöhäinen ensisynnytysikä, alhainen lasten lukumäärä, vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas alkoholin käyttö, kertoo väitöskirjan tehnyt Sanna Heikkinen tiedotteessa.

Monien edellä mainittujen tekijöiden esiintyvyys Suomessa on viime vuosikymmeninä lisääntynyt huomattavasti.

Lisää tietoa mammografiasta

Heikkinen selvitti väitöskirjatyössään lisäksi naisten mammografiakäyntejä ennen organisoidun seulonnan viidenkymmenenvuoden aloitusikää. Hän tutki myös kielteisten ja myönteisten elämäntapahtumien vaikutusta rintasyöpäkuoleman riskiin.

Yli 60 prosenttia kyselyihin vastanneista oli käynyt mammografiassa ennen organisoidun seulonnan 50 vuoden aloitusikää.

Heikkisen mukaan naisia pitäisi valistaa turhien mammografioiden haitoista.

– Kuten säteilykuorman kasvamisesta ja mahdollisista väärän positiivisen tai negatiivisen löydöksen seurauksista.