Lappeenrannan teknillinen yliopisto lupailee Lahteen neljä uutta professuuria

Lahden ammattikorkeakoulun sulautuminen LUT-konserniin on yhä lähempänä. Kaupunginhalitus päättää osakkeiden luovuttamisesta maanantaina.

korkeakoulut
Tohtorin hattuja
Yle

Lahden ammattikorkeakoulun sulautuminen Lappeenrannan teknillisen yliopiston konserniin toisi Lahteen neljä professuuria lisää. Teknillinen yliopisto lupaa lisätä professorien määrä ulkopuolisen rahoituksen niin salliessa. Tällä hetkellä Lahdessa on 6 LUT:n professuuria.

Professorin ympärillä toimivan tutkimusryhmän koko on 7–13 henkilöä, mikä tarkoittaa, että LUT:n palveluksessa Lahdessa työskentelisi noin 100 henkilöä.

Lisäksi LUT lisäisi Lahdessa aloittavien opiskelijoiden aloituspaikkoja noin 120:een. Lahden kaupunki lupaa pitää LUT:n rahoituksen ennallaan seuraavat viisi vuotta.

Kaupunginhallitus käsittelee Lahden ammattikorkeakoulun osakkeiden luovuttamista Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle ensi maanantaina.

Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran mielestä sopimus olisi merkittävä Lahden talousalueelle. Myllyvirta odottaa, että kaupungin elinkeinoelämä osallistuisi myös LUT-konsernin rahoitukseen.

Lahden kaupunki omistaa LAMK:sta 69,05 prosenttia. Muut omistajat ovat koulutuskeskus Salpaus, Orimattilan ja Heinolan kaupungit sekä Hollolan kunta. Sopimuksella kuntien osakeomistus muutetaan kuntien ja Lahden ammattikorkeakoulun väliseksi pääomalainaksi, ja LAMK:n omistus siirretään LUT:lle kokonaisuudessaan.