Naiset osoittavat mieltään eri puolilla maailmaa – Yhdysvalloissa lakkoja

Naistenpäivänä on osoitettu mieltä naisten oikeuksien puolesta Dhakasta Varsovaan ja Istanbulista New Yorkiin.

kansainvälinen naistenpäivä
Nainen pitää käsiraudoissa olevia käsiään ylhäällä, suun eteen on kirjoitettu Fuck Trump
Yhdysvalloissa naistenpäivän mielenosoitus oli suunnattu myös presidentti Donald Trumpia vastaan. Kuva New Yorkista.Justin Lane / EPA

Naiset ovat osoittaneet mieltään oikeuksiensa puolesta keskiviikkona kansainvälisenä naistenpäivänä eri puolilla maailmaa. Monissa maissa naisia on kannustettu jättämään työpäivä väliin, jotta naisten tekemä työ huomioitaisiin paremmin.

Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeisenä päivänä nähtiin eri puolilla Yhdysvaltoja yli miljoonan osallistujan naisten marssi. Sen järjestäjät olivat mukana myös naistenpäivän mielenosoituksissa, mutta osallistujamäärät ovat jäämässä selvästi pienemmiksi.

Huivipäinen nainen pidätetty.
New Yorkissa pidätettiin mielenosoittajia, jotka olivat estäneet liikennettä kaduilla.Justin Lane /EPA

Varsovassa mielenosoittajat näyttävät jalkapallosta tuttua punaista korttia Puolan konservatiivihallitukselle, joka on pyrkinyt kiristämään aborttilainsäädäntöä. Mieltä osoitettiin myös lähisuhdeväkivaltaa vastaan.

Miehet ja naiset näyttävät punaista korttia.
Varsovassa mielenosoittajat näyttivät hallitukselle punaista korttia.Bartlomiej Zborowski / EPA

Bolivian La Pazissa naiset vaativat kunnioitusta ja turvallisuutta.

Mielenosoittajia, osalla työmiesten kypärät päässään.
Bolivian La Pazissa osoitettiin mieltä naisten oikeuksien puolesta.

Istanbulissa naistenpäivä toi kaduille tuhansia ihmisiä. Turkkia hallitseva AK-puolue on kannattanut perinteisiä sukupuolirooleja.

Tuhansia naisia kadulla iltahämärässä.
Mielenosoittajat valtasivat Istiklal-kadun Istanbulin keskustassa.Tolga Bozoglu / EPA

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa aktivistit ja työläiset vaativat naisille reilua palkkaa ja turvallisia työoloja. Bangladeshin vaatetehtaissa työskentelee paljon naisia ja lapsia vaarallisissa oloissa.

Useita naisia heristää nyrkkiä.
Vaatetyöntekijät osoittivat mieltään Dhakassa Bangladesissa.Abir Abdullah / EPA