1. yle.fi
  2. Uutiset

"Amerikan sote" vastatuulessa – Myös lääkärit vastustavat Trumpin suunnitelmaa uusia terveydenhuoltoa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin terveydenhuoltosuunnitelma on mahdollisesti viemässä vakuutusturvan 20 miljoonalta amerikkalaiselta.

Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistus
Newyorkilaiset lääketieteenopiskelijat vastustamassa Trumpin terveydenhuollon uudistusta tammikuussa 2017.
Newyorkilaiset lääketieteenopiskelijat vastustamassa Trumpin terveydenhuollon uudistusta tammikuussa 2017.Justin Lane / EPA

Yhdysvaltain republikaaninen puolue esitteli tiistaina suunnitelmansa maan terveydenhuollon uudistamisesta.

Kyse on presidentti Donald Trumpin yhdestä keskeisestä vaalilupauksesta, jonka tarkoituksena on purkaa ainakin osittain Barack Obaman aikaansaama järjestelmä, niin sanottu Obamacare.

Trumpin ajamat uudistukset muuttaisivat olennaisesti kymmenien miljoonien amerikkalaisten terveydenhuoltoa. Taloudellisesti uudistuksessa puhutaan sadoista miljardeista euroista.

Asiantuntijat vastustavat

Terveydenalan ammattilaiset, lääkärit etunenässä, ovat ilmoittaneet tyytymättömyytensä (siirryt toiseen palveluun) Trumpin suunnitelmaan.

Yhdysvaltain lääkäriliiton arvion mukaan moni amerikkalainen todennäköisesti menettäisi uudistuksessa sairausvakuutuksensa kokonaan ja samalla terveydenhuollon kokonaiskustannukset kasvaisivat.

Terveydenhuoltoalan yritykset ovat puolestaan näreissään siitä, että niitä ei kuultu lainvalmistelussa.

– Vaikuttaa siltä, että alamme ei ollut millään tavalla mukana suunnittelussa. Me emme ainakaan olleet, Molina Healthcaren tiedottaja Sunny Yu sanoi Washington Post -lehden haastattelussa.

Osa republikaaneista empii

Myös republikaanisen puolueen omasta piiristä löytyy edustajia, jotka eivät ole täysin vakuuttuneita Trumpin suunnitelman onnistumisesta.

Donald Trump
Donald TrumpMichael Reynolds / EPA

– Meidän täytyy saada tietää, paljonko tämä kaikki tulee maksamaan (siirryt toiseen palveluun), republikaanien edustajainhuoneen jäsen Anna G. Eshoo ilmoitti.

Republikaanien tavoitteena on saada kiistanalainen laki säädetyksi jo muutamassa viikossa. Puolue on luvannut esitellä tarkempia laskelmia muutosten kustannuksista ennen ratkaisevia äänestyksiä.

Valkoinen talo puolestaan ilmoitti, että se on valmis "ottamaan vastaan rakentavia parannusehdotuksia", jotta uudistus saadaan toteutettua.

Suuria muutoksia luvassa

Jos presidentti Trump saa haluamansa muutokset läpi kongressissa, amerikkalaisten terveydenhuoltojärjestelmä muuttaa muotoaan paljon. (siirryt toiseen palveluun)

Lakiehdotuksen vastustajat korostavat, että Obaman vuonna 2010 tekemä uudistus antoi sairausvakuutuksen 20 miljoonalle köyhälle amerikkalaiselle, jotka aiemmin olivat järjestelmän ulkopuolella.

Nykyinen esitys ei kaataisi koko Obamacarea, mutta se vesittäisi sitä monilta osin.

Jatkossa esimerkiksi pienituloisten amerikkalaisten olisi vaikeampi saada itselleen kattavaa vakuutusta. Suurilta työnantajilta laki poistaisi velvollisuuden hoitaa työntekijöiden vakuutusturvaa.

Lue seuraavaksi