Euroopan keskuspankki pitää ohjauskoron ennallaan nollassa

Pankki ei ole muuttanut arvopapereiden osto-ohjelmaansakaan.

Euroopan keskuspankki
Euroopan keskuspankki
Euroopan keskuspankin päämaja sijaitsee Frankfurtissa Saksassa. Arne Dedert / EPA

Euroopan keskuspankki (siirryt toiseen palveluun)pitää ohjauskorkonsa yhä entisellään nollassa. Keskuspankin neuvosto päätti asiasta tänään torstaina.

Pankki ennakoi ohjauskorkojen pysyvän nykytasolla tai alempana pitkän aikaa.

EKP ei muuta myöskään arvopapereiden osto-ohjelmaansa: Se tekee ostoja maaliskuun loppuun suunnitellusti 80 miljardilla eurolla ja huhtikuusta lähtien 60 miljardilla eurolla kuukaudessa vuoden loppuun saakka tai kauemmin, jos tarpeen.

Osto-ohjelmalla pyritään kasvattamaan rahan tarjontaa ja siten vauhdittamaan talouskasvua. 19 euromaan talous kasvoi viime vuonna 1,7 prosenttia.

EKP nosti hieman euroalueen talouskasvuennusteitaan tälle ja ensi vuodelle, keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Pankki odottaa nyt 1,8 prosentin kasvua tälle vuodelle ja 1,7 prosentin lukemaa ensi vuodelle. Aiemmin ennuste oli 1,7 prosenttia vuodelle 2017 ja 1,6 prosenttia ensi vuodelle. Vuoden 2019 ennusteen EKP piti ennallaan: Se ennakoi euroalueen bruttokansantuotteen kasvavan silloin 1,6 prosenttia.